Yliopisto ja asiantuntijaksi kasvaminen

Yliopisto on kasvun paikka ja me opettajat olemme tietyssä mielessä myös kasvattajia. 

Tämä voi särähtää jonkun korvaan mutta särähtäkööt. Tarvitsevatko täysi-ikäiset ihmiset kasvattajaa? No eivät ehkä perinteisessä mielessä mutta ainakin meillä ohjaillaan opiskelijoitten kasvua asiantunteviksi ammattilaisiksi, siitähän koko yliopistokoulutuksessa on kysymys.

Perinteisen behavioristisen koulukunnan edustajat voivat olla sitä mieltä, että liikaa jo paapotaan, on sitä ennenkin yliopistoputkesta ulos päästy ilman HOPSeja (henkilökohtainen opintosuunnitelma) ja opettajatuutoreita.

Samaan aikaan opiskelijoitten mielenterveyden ja oppimisen ongelmat – ja niiden myöntäminen ja tunnistaminen – ovat yleistyneet niin, että erityispedagogiselle osaamiselle olisi käyttöä.

Kevään helmiä olikin myös meidän yliopistollemme tarjottu kolmen puolen tunnin tietoiskun sarja: keskittymisvaikeudet, neuromoninaisuus ja toiminnanohjauksen haasteet. Nuo toteutti ammattikorkeakoulujen yhteinen Tulevaisuuden työkyky -hanke. Todella hyviä vinkkejä opettajan arkeen tuli sieltä.

Opiskelijajoukko on nykyisin valtavan heterogeeninen ja se, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle, mutta ensimmäisten opiskeluvuosien pitäisi luoda jämerä kasvualusta. Sitä alustaa ei rakenneta tarjoamalla jo fukseille runsaasti verkko-opiskelumahdollisuuksia. Ei ainakaan sellaisella alalla, jolle tullaan tyypillisesti suoraan lukiosta tai pian sen jälkeen.

Samaan hengenvetoon totean, että toki myös verkkokurssi voi olla vuorovaikutteinen ja jopa yhteisöllinen mutta tohdin arvella, että monet verkkokurssit eivät ole.

Viittasin jo edellisessä kirjoituksessani tuoreeseen Kasvatus-lehden tutkimusartikkeliin, missä osoitettiin, että nuorimpien opiskelijoiden eli todistusvalinnalla yliopistoon tulleitten motivaatio hukkautuu helposti tai se ei pääse lainkaan syntymään ilman tukevaa opintoyhteisöä. Tuolla ryhmällä on myös suurempi uupumisriski, vähemmän kiinnostusta opintoihin sekä pinnallisempi lähestymistapa oppimiseen.

Vaikka me opettajat emme olekaan opiskelijoittemme isiä ja äitejä niin kyllähän meidän pitäisi olla alamme kokeneita asiantuntijoita ja luottaa siihen asiantuntemukseen. Ei meidän pidä tehdä pedagogisia valintoja esimerkiksi opetusmuodoista sen mukaan, mitä opiskelijat haluavat, vaan sen mukaan, miten parhaiten saavutetaan osaamistavoitteet ja relevantit työelämävalmiudet. 

Eikä ole haitaksi, jos samalla itsenäistytään ja opitaan elämään ihmisiksi yhdessä toisten kanssa, kestämään pettymyksiä ja jakamaan niitä, ymmärtämään toistemme ajatuksia ja arvoja ja kehittämään empatiakykyä. Se ei tapahdu yksin verkossa opiskelemalla. 

Monella alalla sitäpaitsi tulevaisuuden tärkeiden kollegaverkostojen luominen alkaa jo opiskeluaikana. Elinikäisistä ystävyyssuhteista puhumattakaan.

Miksi hukkaisimme kaiken tuon?

Markkinoinnin peruskurssi uudistui

Olemme Joensuun kampuksen Sasu Tuomisen kanssa urakoineet markkinoinnin peruskurssin aivan uusiin puihin. Koska opintojakson rakentamisessa on paljon näkymätöntä työtä, ajattelin tällä foorumilla hiukan avata, mitä kaikkea siihen kuului.

Opetusavustaja Mette (takana oikealla) ja ryhmä eettisen ja vastuullisen markkinoinnin kysymysten äärellä 28.2.

Uudistuksen sykäys tuli siitä, että kurssikirjaamme ei enää päivitetty ja se alkoi jäädä ajastaan jälkeen. Aloitimme jo viime keväänä kahlaamalla läpi varsin monta kandidaattia, sillä vaihtoehtoja on. Pearsonilta saimme kiitettävästi informaatiota kirjoista ja niihin kuuluvista opettajan paketeista. Myös kirjastomme tietoasiantuntija Mikko Meriläinen oli suuri apu. Kirjoja on kirjoitettu niin globaalista, eurooppalaisesta kuin skandinaavisesta näkökulmasta, joten siitäkin piti päättää. Päädyimme globaaliin näkökulmaan ja kirjaan, jota varmasti päivitetään (Armstrong, Kotler & Opresnik: Marketing. An Introduction). Tuon kirjan lisäbonukseksi osoittautui, että sen tekstit ja tehtävät on vahvasti linkitetty AACSB-akkreditointiin.

Peruskurssi on flipattu kurssi, joten aineistojen valmistamisessa oli aikamoinen työ. Siksi oli niin hienoa, että niitä voi työstää työkaverin kanssa yhdessä: teimme kumpikin kuudesta teemasta luentovideot ja valmistelimme aloitus- ja lopetusluentojen diasetit. Sasun markkinointitietämys on laajaa ja syvällistä ja minä puolestani olen flipannut peruskurssia vuodesta 2019.

Kurssin ytimessä on 12 eri teemaista case-harjoitusta, joista opiskelija valitsee vähintään neljä tai halutessaan kaikki 12. Kiva oli huomata, että tänä vuonna todella moni valitsi paljon enemmän kuin nuo pakolliset neljä. Case-yrityksinä meillä oli mm. Rolex (segmentointi), Coca-Cola (digitaalinen markkinointi) ja Airbnb (palvelujen markkinointi). Harjoituksissa työskennellään opetusavustajien ja vastuuopettajan vetämissä, noin kuuden hengen ryhmissä. Olen laitoksellemme kiitollinen siitä, että olemme saaneet nämä opetusavustajat hienoksi resurssiksi kurssille. Heitä oli Kuopiossa neljä ja Joensuussa viisi. Järjestimme yhteisen kahden tunnin verkkokoulutuksen opetusavustajille 12.1.

Yksi palvelujen markkinoinnin harjoituksessa työstetyistä asiakasprofiileista, case-yrityksenä Airbnb.

Totesin jo ensimmäisellä kierroksella viisi vuotta sitten, että opettajatiimillä on oltava selkeä runko, jonka mukaan työskennellään. Siksi tein kurssikäsikirjan, jossa on määritelty jokaisen case-harjoituksen tavoitteet, tehtävät ja tuotokset. Tuotokset jaettiin myöhemmin kurssin oppimisalustalla. Käsikirjassa on myös icebreaker-ideoita ryhmätyön aloitukseen ja vinkkejä ongelmatilanteitten käsittelyyn. Se antaa hyvän selkärangan niin opettajille kuin opetusavustajille. Nyt kurssikäsikirja piti tietysti päivittää vastaamaan uutta oppikirjaa. Joittenkin harjoitusten kohdalla se onnistui hyvin mutta moniin jäi vielä säätämistä. Tosin niin kai se on aina opetushommissa, aina on varaa kehittää.

Flipattujen kurssien haaste on usein se, että työskentelytapa on niin erilainen, että menee hetki ennen kuin opiskelijat sisäistävät sen, että tunnille tullaan valmistautuneena. Tässä suhteessa tämä oli helppo vuosi; molempien kampusten opiskelijat olivat varsin hyvin paneutuneet aineistoihin ennalta eli tutustuneet päivän case-tekstiin ja katsoneet opetustallenteita. Todella aktiivinen ja innokas fuksiporukka meillä!

Kurssiin kuuluu myös mittava 130 kysymyksen itseopiskelutenttipaketti, jonka saimme avatuksi nyt pari viikkoa ennen tenttiä. Tiedekunnan taitava verkko-opetuksen koordinaattori Riikka Malin oli korvaamaton apu paketin toteuttamisessa. Jatkossa opiskelijat voivat opiskella itseopiskelutehtäviä jo aiemminkin kurssin aikana. Tehtäviä tekemällä he voivat kerätä lisäpisteitä tenttipisteittensä päälle ja ne tukevat opiskelun ja oppimisen prosessimaisuutta.

Meillä oli Kuopiossa viimeinen harjoituskerta 28.2. ja ryhmätyöskentely aloitettiin tällä kertaa niin, että opiskelijat saivat kertoa mielipiteensä kurssin työskentelytavasta. Opiskelijat olivat pitäneet luokkatilanteitten rennosta ilmapiiristä, vaihtelevista tehtävistä ja mahdollisuudesta tutustua uusiin ihmisiin. Jotkut olivat ensin murehtineet, että eivät ehtineet valita mieleistään harjoitusta mutta olivat sitten todenneet, että loppujen lopuksi ei-niin-mieleinen harjoitus oli ihan ok.

Meidän pitää kehittää opetusta sekä opiskeltavan ydinaineksen pohjalta että pedagogisesti viisaasti. Flippauksesta on runsaasti tutkimuskirjallisuutta – myös Itä-Suomen yliopistossa tuotettua – samoin case-opetuksesta. Lisäksi peruskurssin toteutus liittyy vahvasti fuksivuoden haasteisiin, joita olen itsekin tutkinut. Viime viikolla ilmestyi Kasvatus-lehden artikkeli, jossa muistutetaan, miten tärkeää on ottaa huomioon erityisesti todistusvalinnan kautta tulleitten siirtymä yliopisto-opiskelijoiksi, motivaation kehittyminen ja yliopistoyhteisöön kiinnittyminen.

Sasu on pitänyt Joensuussa kurssin päätösluennon, minulla se on edessä. Edessä on myös vielä tentin teko. Saimme uuden oppikirjan mukana suuren määrän sekä monivalintakysymyksiä että soveltavia tehtäviä, mikä on valtava etu, mutta niiden valikoimisessa, suomentamisessa ja termien tarkistamisessa on työtä.

Sasu on ollut tässä projektissa erityisen lujilla hypätessään uuteen toteutustapaan mutta olen vakuuttanut, että ensi vuonna kaikki on helpompaa. Kiitos osaavalle kollegalle valtavasta urakasta jo tässä vaiheessa – ensi vuonna ollaan taas viisaampia!

Älykästä alkua!

Kevätlukukausi päättyi pienoiseen ahdistukseen tekoälykysymysten äärellä. Jo kevään viimeisiä kurssisuorituksia tarkastaessa kävi ilmi, että monet opiskelijat ymmärtävät enemmän tekoälystä ja pystyvät käyttämään esimerkiksi työnantajansa kautta edistyneempiä työkaluja kuin minä opettajana.

DALL-E-työkalulla luotu kuva aiheesta Matisse style painting about AI use in teaching.

Samaan aikana koulutusyritykset jo lanseerasivat moninaisia tekoälyä käsitteleviä koulutuskokonaisuuksia. Itsellä ei kevätkuormituksessa oikein ollut aikaa eikä energiaa perehtyä asiaan. Mitä nyt aloin toisella silmällä seurailla joitakin tekoälystä keskustelevia fb-ryhmiä ja Twitter-aktivisteja.

Parhaan ja selkeimmän esityksen aiheesta kuulin laitoksemme elokuisilla työyhteisöpäivillä Kolilla. Tutkimuksesta vastaava varajohtaja, professori Juho Pesonen – joka määrittelee itsensä IT-nörtiksi – on perehtynyt tekoälykysymyksiin ja piti meille hienon alustuksen. Juhon neuvoilla pääsi mukavasti kiinni tähän tematiikkaan ei-nörttikin.

Itä-Suomen yliopisto sai melko kipakasti aikaiseksi tekoälyohjeet. Iso kysymysmerkki jäi kuitenkin yhteen kohtaan. Kun opinnäytetyössä, kuten gradussa, pitää olla riittävästi itsenäistä työtä – miten määritellään riittävä määrä? 

Syksyn alun artikkelikäsikirjoitusteni kanssa olen tarkistanut, mitä tutkimuslehtien kirjoittajaohjeissa sanotaan tekoälyn käytöstä. Esimerkiksi Emerald-kustantamo sanoo näin:

Generative AI usage key principles

• Copywriting any part of an article using a generative AI tool/LLM would not be permissible, including the generation of the abstract or the literature review, for as per Emerald’s authorship criteria, the author(s) must be responsible for the work and accountable for its accuracy, integrity, and validity.
• The generation or reporting of results using a generative AI tool/LLM is not permissible, for as per Emerald’s authorship criteria, the author(s) must be responsible for the creation and interpretation of their work and accountable for its accuracy, integrity, and validity.
• The in-text reporting of statistics using a generative AI tool/LLM is not permissible due to concerns over the authenticity, integrity, and validity of the data produced, although the use of such a tool to aid in the analysis of the work would be permissible.
• Copy-editing an article using a generative AI tool/LLM in order to improve its language and readability would be permissible as this mirrors standard tools already employed to improve spelling and grammar, and uses existing author-created material, rather than generating wholly new content, while the author(s) remains responsible for the original work.
• The submission and publication of images created by AI tools or large-scale generative models is not permitted.

Eli: kielenhuoltoa saa tehdä mutta ei kirjoituttaa mitään artikkelin osaa eikä teettää tekoälyllä itse tutkimusta eikä luoda kuvia. Anderson ym. (2023) toteavat, että tekoälyn käyttöön liittyy niin paljon eettisyyteen, oikeudenmukaisuuteen, tarkkuuteen ja havaitsemiseen liittyviä kysymyksiä, että niistä tulee helposti uhka tutkimuksen luotettavuudelle.

Samaan aikaan opiskelijat miettivät, miten voisivat hyödyntää oppimistehtävissä ja opinnäytetöissä tekoälyä, jos omat tiedonhaku- ja kirjoitustaidot eivät riitä tai kärsivällisyys on koetteilla. Luultavasti tutkijat miettivät aivan samoja kysymyksiä. Tiettävästi tekoälyllä voi teettää jo ainakin varsin kelvollisia kirjallisuuskatsauksia, vaikka samalla lähdeluetteloihin voi päätyä kaikenlaisia kummallisuuksia. Näemmekö pian julkaisumäärien räjähdysmäisen kasvun?

Erilaiset fb-ryhmät ovat täynnä opettajien kokemuksia tekoälyn hyödyistä. Yksi oli löytänyt innostavia tapoja opettaa Shakespearen näytelmiä. Toinen oli tehnyt hienoja videotutoriaaleja, kolmas saanut apua fiksujen sähköpostiviestien muotoiluun. Selväksi tulee, että tärkeintä on osata kysyä oikeita kysymyksiä (prompts) ja valita esim. oikea tyyli, millä toivoo saavansa vastauksen.

Monenlaisia kysymyksiä risteilee mielessä juuri nyt:
Kenen työpaikat tekoäly vie? Mitä tapahtuu esimerkiksi kieliammattilaisille, vieläkö tarvitaan kielenkääntäjiä ja -huoltajia? Entäpä toimittajia?
Mitkä työkalut opettajan ja tutkijan pitäisi ottaa haltuun – niitä kun on aivan valtavasti, ChatGPT:n lisäksi, kuten Semantic Scholar, Elicit, Research Rabbit, Synthesia, MagicSchool jne.
Miten käyttää tekoälyä opetuksen tukena: kurssisuunnittelussa, oppimistehtävien luomisessa, arvioinnissa?
Miten opetamme yliopistossa tekoälytyökalujen rakentavaa käyttöä, koska kyseessä on varsin tärkeä työelämätaito?

Ehkäpä jo joulun aikaan olemme viisaampia.

Lue lisää:

Ansioituneen opetuksen kehittäjän, Matleena Laakson Tekoäly opetuksessa -linkkivinkkejä

Anderson ym. 2023. AI did not write this manuscript, or did it? Can we trick the AI text detector into generated texts? Editorial. BMJ Open Sport & Exercise Medicine 9(1).

Näistä fb-ryhmistä olen itse löytänyt ideoita:
ChatGPT for Teachers
ChatGPT Ideas, Tips & Tricks
ChatGPT in Education
Higher Ed discussions of AI writing

University World News -julkaisu käsittelee aihetta laajasti uusimmassa numerossaan.

Laukkaa uralla

Ratsastin nuorena, ja vielä nuorena aikuisenakin. Lasten jälkeen alkoi huimata –  ja pelottaa – entä jos satutan itseni! Eikä sitä aikaakaan oikein enää ollut. Ura on minulle kuitenkin ollut aina ennen muuta kavioura, se painauma, mitä pitkin ratsastustunnilla kierretään kenttää tai maneesia.

Työura-ajattelun yhdistin pitkään aloihin, missä on tavanomaista edetä asiantuntijasta johtotehtäviin, kuten vaikka liike-elämässä. Opettajaperheen lapsena – ja lapsenlapsena – näin läheltä paljon ahkeraa ja vaativaa kehittämistyötä mutta uralla etenemisestä ei meillä puhuttu, koska se ei ollut millään tavalla relevanttia. 

Tätini sanoi kerran äidistään eli mummostani, että hänelle oli ura aina niin tärkeä. Muistan hämmästelleeni: Opettajalle? Ura?

No sittemmin olen todennut, että on sellaisiakin opettajan töitä, missä voi puhua uralla etenemisestä. Jokin aika sitten havahduin siihen, että kanssani samaan aikaan väitelleet ovat nyt professoreita. Sain oikein muistuttaa itseäni siitä, että olen jo yhden uran tehnyt ja edennyt viestintäammattilaisena johtotehtäviin. (Jos se eteneminen nyt ylipäänsä on niin tärkeää mutta vaikea on etenemismantralta yliopistossa välttyä, vaikka kuinka pitäisi omaa työtään itselle juuri oikeana.)

Yliopisto on jossain mielessä yhtä hierakkinen kuin eräät muutkin organisaatiot. Meillä valtaa käyttävät professorit, seurakunnissa papit, sairaaloissa lääkärit (katsokaa vaikka hyvinvointialueitten rakentamista!). Tutut professorinimitetyt ovat kertoneet, miten heidän uskottavuus- ja kiinnostavuuskertoimensa on kohahtanut korkeuksiin professuurin myötä.

Yliopistoihin on viime vuosina rakennettu omaa urapolkua opetukseen suuntautuneille. Itä-Suomen yliopistossa tämä polku oli aluksi varsin epämääräinen ja kriteerien sameuteen ja prosessin hämäryyteen otin kantaa itsekin. Olen iloinen, että prosessi on nyt tehty selkeäksi ja kriteerit avattu. Avainhenkilöitä kehittämistyössä ovat olleet henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Ulla Hurskainen ja akateeminen rehtori Tapio Määttä (kuvassa).

Toki olen kovin, kovin iloinen myös siitä, että sain itsekin tänä syksynä nimityksen vanhemmaksi yliopistonlehtoriksi.

Siellä me istuttiin 17.11. Snellmaniassa, hallinnon neuvotteluhuoneessa, ruusuinemme ja puolukkakakkuinemme – kahdeksan vanhempaa uutta yliopistonlehtoria ja yksi vanhempi kliininen opettaja (lääkiksen tehtävänimikerakenne on hiukan erilainen kuin muilla). Oltiin vähän jäykkiä ja liikuttuneita ja juhlatunnelmaisia. 

Jokainen kertoi itsestään ja hankkeistaan ja hurjan paljon tuntui olevan kaikenlaista meneillään. Kävi selväksi, että me kaikki teemme aktiivisesti tutkimusta. Asetelma ei siis ole opetus TAI tutkimus vaan yliopistossa aina molemmat, painopisteet vain vaihtelevat.

Ura-sana on muuten kantana myös sanassa urautuminen. Sitä varokaamme! 

Itselleni kaksi vuotta verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorina on tuonut tervetullutta tuuletusta, työskentelyä superpätevän – ja hauskan! – opettajatiimin kanssa ja näköaloja kansainväliseen ja kansalliseen opetuksen kehittämiseen.

Tämä urautumisen estolääkitys loppuu omasta tahdostani vuodenvaihteeseen. Nyt koostamme fasilitaattorien toimintakertomusta ja suuntaviittoja eteenpäin. Niistäpä sitten jäljempänä mutta jaan vielä tässäkin linkin yhteen videoomme. Sen hahmot – Lasse Liitutaulumies, Hilma Himohybridi, Tiina Toivoton ja Oona Opiskelija – syntyivät aika näpäkästi ja etsimättä ja näitä klippejä on nyt tehty muutama. Ainakin meillä on ollut hauskaa, toivottavasti muillakin! (Tosin en tiedä, oliko varsinaisesti ilonaihe, kun yksi opiskelija sanoi, että hahmot ovat hyvin tunnistettavia.)

Luova ilottelu ehkäisköön urautumista jatkossakin!

Olkaapa hyvät.

Olipa kerran Pieni Opettaja

Olipa kerran syrjäisessä, metsäisessä maassa Pieni Opettaja.

Jutun inspiraationa tämä Moselin varren linna, Burg Eltz, jonka metsissä seikkailimme perhematkalla v. 1997.

Hänen työpaikkansa oli monitornisessa linnassa, ja jokaista tornia koristivat kultakirjaimet RC (Research Community).

Pieni Opettaja ei ollut ihan varma, mitä se tarkoitti, vaikka torneissa asuvat Suuret Tutkijat aina silloin tällöin yrittivät häntä valistaa.

Pieni Opettaja oli nimittäin kovin kiireinen, sillä joka vuosi linnaan saapui koko valtakunnasta ja kauempaakin monta tuhatta uutta maahista. Pienen Opettajan tehtävänä oli auttaa maahisia löytämään todelliset taikavoimansa ja lähettää heidät sitten palvelemaan valtakuntaa.

Pieni Opettaja rakasti työtään mutta maahisten kanssa ei aina ollut helppoa. Siksi Pieni Opettaja opiskeli itsekin. Hän hankki monenlaisia tutkintoja ja pätevyyksiä, hän kuunteli ahkerasti toisten opettajien kokemuksia, hän osasi jos minkälaiset temput ja opetti tarvittaessa vaikka verkkoon kietoutuneena. Hän käytti paljon aikaa tutkimiseen ja vierailla kielillä kirjoittamiseen ja hankki omilla varoillaan työvälineitä ja uusia oppeja – tullakseen vielä paremmaksi opettajaksi.

Kaiken tämän hän teki viisaasti ja miettien koko ajan sitä, miten maahiset oppisivat parhaiten.

Kerran vuodessa Ylimmäinen Tutkija halusi tavata Pienen Opettajan ja kuulla, miten hänellä menee.
– On niin hienoa, että opettaminen on sinulle tärkeää, Ylimmäinen Tutkija kehui.
– Mutta voisinkohan minäkin jotenkin päästä vähän korkeammalle tässä linnassa, Pieni Opettaja kysyi.
– Linnassa on kyllä tähän ihan oma systeemi, Ylimmäinen Tutkija sanoi.
– Mitenkähän siihen systeemiin pääsisi mukaan, Pieni Opettaja kysyi.
– En minä vaan tiedä, Ylimmäinen Tutkija murahti.

Pieni Opettaja alkoi sitkeästi selvitellä asiaa. Hän oli nähnyt, miten Pienistä Tutkijoista tuli Suuria Tutkijoita. Hän ymmärsi, että Pieni Tutkija voi esitellä, mitä kaikkea osaa, ja hakeutua polulle, jonka kuljettuaan hänestä tulee Suuri Tutkija.

Hän näki, miten linnan torneihin kiipesi yhä enemmän Suuria Tutkijoita. Samaan aikaan maahisten määrä kasvoi koko ajan ja opettajat alkoivat käydä vähiin.

Pientä Opettajaa alkoi kummastuttaa yhä enemmän. Hän kuuli lopulta, että opettajillekin oli ihan oma polku. Hänelle kerrottiin myös, että kun Suuria Opettajia valittiin ensimmäisen kerran, ”sinunkin nimesi oli mukana niissä keskusteluissa". Hän oivalsi, että hän ei koskaan pääsisi itse esittelemään, mitä kaikkea osaa. Hänen johtajansa olisi ainoa, jolla oli valta ehdottaa, kuka voisi päästä Suuren Opettajan polulle. Ja tällaisia päätöksiä tehtiin vain joka toinen vuosi.

Pieni Opettaja oli turhautunut ja surullinen. Hän tiesi tekevänsä hyvää työtä – hän oli saanut siitä palkintojakin – mutta tunsi silti olevansa arvoton. Turnajaisjuhlissa hänen työtään ylistettiin mutta Pienen Opettajan kiireisiin päiviin se ylistys ei ulottunut millään lailla.

Eikä hänellä siis ollut mitään mahdollisuutta päästä linnassa edes hiukan paremmille näköalapaikoille.

Eräänä päivänä Pieni Opettaja sai kuulla, että linnaan oli tullut uusi Velhopäällikkö, joka oli maankuulu reippaudestaan ja reiluudestaan.

Tämä on viimeinen toivoni, ajatteli Pieni Opettaja, ja avasi sydän pamppaillen suunsa Velhopäällikön edessä.

Tausta:

Meillä Taitavan opettajan palkinnon saaneilla oli tänään hieno ideointitilaisuus yhdessä akateemisen rehtorin, Tapio Määtän kanssa. Tämä oli minun puheenvuoroni. Kaikki kokemukset eivät toki ole omiani vaan niitä on kantautunut korviin eri puolilta. Saduissahan ei tarvitse kaiken olla faktaa! Faktaa sensijaan on se, että opettajan uramallissa olisi paljonkin kehitettävää yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Syksyn kehittämisprojekteja, osa 3: Peruskurssin flippaus

Olen ollut mukana yliopiston käänteisen opetuksen kehittämisprojektissa heti sen startista alkaen, sillä syksyllä 2015 hain ensimmäiseen flippariopettajien ryhmään, ja pääsinkin. Syksyllä 2016 flippasin oman kurssini ensimmäisen kerran.

Yksi ystäväni kysyi, että mitä se flippaaminen oikein tarkoittaa, kun hän ei saa siitä tolkkua. Minusta se on yksinkertaistettuna sitä, että jos ennen luennoin ja sen jälkeen opiskelijat vetäytyivät tahoilleen tekemään ryhmätöitä niin nyt he opiskelevat teoria-aineksen itsekseen ennen luokkatapaamista esim. opetusvideoilta ja luokka-aika käytetään hankitun tiedon jakamiseen ja syventämiseen eli yhteisölliseen oppimiseen.

Kuten olemme viime päivinä lukeneet, yliopistomme pedagoginen kehittäminen on saanut komeaa kansainvälistä tunnustusta. EAPRIL (European Association for Practitioner Research on Improving Learning) valitsi Flipping Finland -kehittämistoiminnan parhaaksi eurooppalaiseksi tutkimuksen ja oppimisen projektiksi. Yliopistossamme on noin sata flippaavaa opettajaa ja yli 8000 opiskelijaa on osallistunut flipatuille opintojaksoille. Oman laitoksemme opettajissa on jo neljä flipparia, minun lisäkseni Jonna Koponen, Juho Pesonen ja Henna Konu. Flippauksen periaatteisiin voi tutustua vaikkapa tämän havainnollisen videoklipin kautta.

Parhaillaan on meneillään flipparitaipaleeni uusi loikka eli 120 opiskelijan peruskurssin flippaaminen. Olen opettanut markkinoinnin perusteita vuodesta 2010 tietyn, jo ennen minua luodun kaavan mukaisesti. Pientä uudistusta olen toki tehnyt mutta perusrunko on pysynyt samana: 30 tuntia luokkaopetusta, josta noin 24 tuntia on luennointia ja 6 tuntia opiskelijoitten case-esityksiä. Yritystapaukset on etsitty englanninkielisistä markkinoinnin oppikirjoista ja esitykset valmistellaan kuuden hengen ryhmissä. Luokkatapaamisen aluksi on ollut yleensä case-esitys tai kaksi edellisen luentokerran teemasta ja sitten on menty uuteen aiheeseen. Oppimisen arviointi perustuu monivalintatenttiin – 40 kysymystä, jokaisessa neljä vaihtoehtoa, vääristä vastauksista miinuspisteitä.

Kurssiin liittyy monenlaisia haasteita, kuten diversiteetti. Perinteisesti mukana on ollut omien ensimmäisen vuoden opiskelijoittemme lisäksi 60–80 sivuaineopiskelijaa, jotka yleensä ovat opinnoissaan jo paljon pitemmällä. Pohjatietojen erot tasoittuvat nyt onneksi hiukan, koska omatkaan opiskelijamme eivät ole lukeneet kauppatieteiden pääsykoekirjoja vaan heidät on valittu lukiokurssien pohjalta. Kurssin luento-osallistuminen ei ole ollut järin aktiivista ja monivalintatentin läpäiseminen on ollut monille vaikeaa.

Haimme ja saimme peruskurssin uudistamiseen erityisesti flippariopettajille tarkoitettua opetuksen kehittämisrahaa. Merkittävin osa siitä menee opettajakollegani palkkaan. Koko loikan juju on siinä, että KTT Outi-Maaria Palo-ojan pedagoginen ajattelu ja osaaminen on tukenani. Ei onnistuisi yksin tämä.

No mitäs sen peruskurssin kanssa nyt sitten on tarkoitus tehdä?

Suunnitelma pähkinänkuoressa. Klikkaamalla isommaksi.

Ensinnäkin teorialuennot (em. 24 tuntia) korvataan opetusvideoilla, joitten lomaan rakennetaan oppimisen analytiikkaa tukevia itseopiskelutehtäviä. Ne tuottavat tietoa omasta oppimisesta ja mahdollisista osaamisaukoista. Kaikki opiskelijat katsovat nämä videot ja tekevät itseopiskelutehtävät.

Toiseksi kurssin 30 lähiopetustuntia käytetään case-materiaalin yhteiseen opiskeluun niin, että opiskelija valitsee yritystapauksista 4–6 teemaa ja osallistuu niiden käsittelyyn. Nämä case-harjoitukset ovat aina olleet se kurssin osa, joka on opiskelijoista ollut kaikkein antoisin, joten siksikin päätimme antaa niille varsin keskeisen roolin.

Kolmanneksi rekrytoimme vanhemmista kauppatieteiden opiskelijoista vertaisohjaajia vetämään ryhmätilanteita yhdessä opettajien kanssa.

Olen jossain määrin taulukkoihminen ja olen yrittänyt yhteen exceliin koota kurssin aikataulut, teemat, case-aiheet, ennakkoaineistot, keskeiset sisällöt ja toteuttajat. Esimerkiksi näin:

Suunnitelmaa kevääksi 2019 (suurenee klikkaamalla).

Kurssin lopputenttiä emme voi välttää, koska se on opetussuunnitelmassa mainittu, mutta sen lisäksi oppimista arvioidaan erilaisilla itse- ja vertaisarviointitehtävillä.

Kuulostaa tosi hyvältä, eikö vain? Käytännön työssä on tosin nyt juuri hiukan takkua. Kun monet olivat syyslomalla, tein peruskurssin videoista 3/4 mutta niistä tuli aivan liian pitkiä – ja melko tylsiä. Onneksi taitava Outi-Maaria on pätkinyt niitä järkeviksi kokonaisuuksiksi. Syyslomaviikon jälkeen en ole päässyt videoitten kanssa jatkamaan muitten töiden ja syysflunssan takia. Ääni on edelleen kuin – ystäväni sanoja lainaten – köyhän miehen marlene dietrichillä.

Vertaisohjaajarekrytointimme on myös vaikeuksissa. Ilmeisesti kauppatieteiden opiskelijoille on niin hyvin töitä tarjolla, että tällainen ohjaustyö ei hirveästi innosta, ei, vaikka palkkioksi voi valita rahapalkkion sijaan myös opintopisteen. Onneksi meillä on kuitenkin jo mukana aikuiskasvatustieteen opiskelija Anuliina Savolainen, joka tekee aikuisopettajan pedagogisten opintojen opetusharjoitteluja meidän laitoksellamme. Ja uskon, että täsmärekrytointiyrityksemme kyllä purevat ja saamme opetusavustajat kokoon ennen joululomia.

Tällä hetkellä hiukan hirvittää tuo tammikuun lähestyminen, kun loppuvuosi on niin kovin työntäyteinen. Toiveikkaalla mielellä kuitenkin mennään!

Taitava opettaja – minäkö?

Olipas melkoisen unohtumaton päivä eilen.

Lukuvuoden avajaiset ja uusi käytäntö: ei Kuopiossa juhlaa ollenkaan, ainoastaan Joensuussa. Ensi vuonna sitten toisin päin.

Aurinkoinen päivä ajella. Avajaisjumalanpalveluksessa oli paljon väkeä. Joensuun kirkko on tavattoman kaunis, en ole ennen käynyt.

Puheissa ja teksteissä vahvasti esillä vastuullisen sanankäytön teema. Rovasti Petri Karttunen: "Millaisia fariseuksia olemme me, jotka muistutamme muita oikeudenmukaisuudesta, ihmisoikeuksista ja heikoimpien auttamisesta, mutta sivuutamme nämä arvot pian yhteistuumin, kun pelkäämme omien etujemme ja rauhamme olevan uhattuina."

Kahvit ihanassa Kauppaneuvoksen kahvilassa. Taitokorttelissa olisi ollut paljonkin kiinnostavaa mutta lompakon onneksi ei ollut aikaa tehdä lähempää tuttavuutta. Pitänee palata tuonne, kun marraskuussa opetan Joensuussa. Kiitos paikallisopastuksesta Mirjami-kollegalle!

Joensuussa on upea kampus – tiivis, oikea kampus täynnä elämää, varsinkin eilen, kun yliopiston virallisten lukuvuoden avajaisten jälkeen alkoi opiskelijoitten Kampusrysäys.

Pitkä hikinen odotus avajaisjuhlassa sydän pamppaillen. Kello oli jotain 15.30 ennenkuin tuli meidän vuoromme. Sen verran hermostutti, että juhlapuheet menivät ohi ja niihin piti palata jälkeenpäin. Taidokkaasta, eläytyvästä ja energisestä JOY-kuorosta sensijaan osasin nauttia suuresti.

Ennen kesälomia saimme tietää Taitava opettaja -palkinnosta: Minna Ruokonen (vieraat kielet ja käännöstiede), Satu Tuomainen (kielikeskus), Terhi Saaranen (hoitotiede) ja minä. Tapasimme kesäkuussa Skypellä ja elokuussa kasvokkain ja teimme avajaisiin yhteisen puheen.

Olisi ollut varmasti helpompaa ja nopeampaa tehdä puhe yksin. Mutta kuten niin usein opiskelijoille perustelemme: ryhmässä on hauskempaa ja tuotos on enemmän kuin osiensa summa. Juuri niin se meni. Oli valtavan rikastuttavaa tutustua näihin osaaviin kollegoihin.

Ensin keräilimme opetusmyyttejä Padlet-seinälle ja sitten mietimme, miten niitä opetuksessamme murramme. Etsimme Finnasta vanhoja yliopistokuvia. Aikamoisia helmiä löytyikin, kuten tämä kuva arkkitehtiopiskelijoista 1920-luvulta. Kontrastiksi liitimme settiin kuvia omasta virkeästä ja yhteisöllisestä arjestamme. Kukaan meistä ei tee työtä yksin vaan monenlaisissa verkostoissa. Itse koen, että opetuspalkinto kuuluu kauppatieteiden laitoksen huippuaktiiviselle operyhmälle, joka noin kerran kuussa kokoontuu miettimään erilaisia pedagogisia kysymyksiä.

Ilmeisesti puhe onnistui mukavasti, sillä olemme saaneet siitä runsaasti myönteistä palautetta tutuilta ja tuntemattomilta. Myös juhlapuhuja, Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen kiitti meitä erikseen.

Avajaisten jälkeen piti kiirehtiä kahville, koska Terhin ja Satun oli jouduttava Kuopion kampukselle menevään bussiin. Minulla oli myös oman laitoksen työkavereitten kanssa tapaaminen, jonka hedelmiä päästäneen katsomaan Tutkijoiden yössä 29.9. ;) Kauniin kahvipöydän äärellä olisi kyllä nautiskellut pitempäänkin.

Auringonlaskua kohti kotiin ajellessamme rupesin suorastaan hellämieliseksi ajatellessani, että minusta ei ikinä pitänyt tulla opettajaa, koska perheessä oli sitä lajia jo riittävästi, useammassa sukupolvessa.

Ja oikeastaan yliopistotyöni alkoi Joensuusta, sillä v. 1987 olin ensimmäisen kerran mukana yliopistotiedottajien talvipäivillä, jotka tuolloin pidettiin juuri Joensuussa. Meistä otettiin yhteiskuva Carelian rappusilla. Nyt samassa talossa, eri merkeissä. Vähän samanlainen tunne kuin silloin, kun Jyväskylässä ennen väitöstilaisuuteni alkamista katselin ikkunasta alakouluani. Sama paikka, eri tunnelma, ja kovin monta vuotta elämää välissä.

Eikä tässä vielä kaikki: tänä aamuna töihin tullessani sain omalta laitokselta näin upeat kukat <3 Kyllä kelpaa <3

Juttu lukuvuoden avajaisista

Taitavien opettajien puhe

Vaihto-opena Suomessa

Viimeksi kirjoitin kokemuksistani Ranskan Lillessä helmikuussa. Nyt oli vuoro Ranskan-kumppanimme tulla meille päin.

Estice Business Schoolin akateeminen rehtori Elena Choquet Lillestä on käynyt laitoksellamme Erasmus-vaihdossa jo viidesti. Elena on kulttuurienvälisen viestinnän huippuasiantuntija ja aiheena oli nytkin monikulttuuristen tiimien johtaminen.

Tällä kertaa ilmassa oli suurta haikeutta, sillä Elena jää eläkkeelle kesällä 2018 ja tämä oli todennäköisesti hänen viimeinen Kuopion-visiittinsä. Yksi opiskelijoista tosin kirjoitti palautteessaan: "I think it is too early for her to retire if she is this good at what she does."

Elena on kotoisin Manchesterista mutta hän on asunut Ranskassa jo 37 vuotta. Opiskelijat nauttivat suuresti hänen natiivienglannistaan, huumorintajustaan ja toiminnallisista opetusmenetelmistään, kuten roolileikeistä.

Sain nähdä Elenan kurssipalautteet ja ne ovat huikeita. Ryhmän 22 opiskelijasta 21 antoi Elenalle täyden kympin kurssista, yksi antoi kahdeksan. Yleistä tyytymättömyyttä herätti vain se, että kurssi oli liian lyhyt – kolme intensiivistä päivää.

Näissä palautteissa tiivistyy olennainen: "Elena, you are one of the best professors that have ever taught me. You are great! All the best!" "To be honest this was the best course I have had in my university career during 4 years!"

Tässä testataan reviirien rajoja. Vietnamilainen päästää vieraankin paljon lähemmäksi kuin suomalainen.

Professorimme Päivi Eriksson aloitti yhteistyön Estice Business Schoolin kanssa ja minä "perin" muutoksen johtamisen kurssin häneltä ja vierailin ensimmäisen kerran Lillessä v. 2011. Sittemmin Lillessä on käynyt myös kolme muuta kollegaa, joten vaihto ei ole ollut vain minun varassani. Meille päin Lillestä on tullut ainoastaan Elena, koska hän on niin mielellään halunnut tulla. Nyt haasteenamme onkin löytää hänelle seuraaja.

Elenan vierailun päätteeksi kävimme kaksin syömässä Puijon torniravintolassa upean Puijo-menun, joka hurmasi täysin ranskalaiseen keittiöön tottuneenkin. Ja ne maisemat! Juttelimme myös vuolaasti yhteistyömme tähänastisista kokemuksista ja sen jatkosta.

Elena Choquet ja Managing Intercultural Teams -kurssin opiskelijat.

On hirveän sääli, että meillä ei ole laitostasolla resursseja ulkomaansuhteitten suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen hoitamiseen. Meillä on vaihtosopimuksia vaikka miten paljon mutta hyvin vähän opettajavaihtoa. Tarvitsisimme kuitenkin erityisesti kanditasolle lisää englanninkielistä opetusta, jotta saisimme enemmän tarjontaa vaihto-opiskelijoille. Niin varmistettaisiin se, että myös omat opiskelijamme pääsevät jatkossakin vaihtoon.

Mitkään vuorovaikutussuhteet eivät synny itsestään vaan niitten luominen ja ylläpitäminen vaatii työtä – ja myös rahaa, jotta ihmiset voivat matkustaa tapaamaan toisiaan.

Ei olisi myöskään haitaksi, jos yliopisto-, tiedekunta- tai laitostasolla olisi linjaus siitä, miten ulkomaanvaihdot määritellään opettajien työsuunnitelmissa. Useimmitenhan ulkomaille mennään opettamaan kurssia, jota pidetään myös kotona, mutta harvoin kurssi istuu ulkomaankontekstiin ilman työtä ja säätöä. Lisäksi sitä kautta tulee tietysti myös yksi opetusryhmä lisää, arvioitavia tehtäviä ja luettavia esseitä.

Viikon intensiivinen opetus käy voimille, kotona sama kurssi pidetään monen viikon aikana. Voimille käyvät myös tietotekniset haasteet, kielitaito-ongelmat, kulttuurien välisiin eroihin liittyvät kysymykset, matkustaminen, joskus ilmastokin. Eikä aina ole mitään herkkua syöksyä maailmalle keskeltä runsaita kotoisia työvelvoitteita tai perhe-elämän kiemuroita.

Ulkomaisen opettajavieraan isännöiminen on oma lukunsa. Junailet kurssin ajoitukseen, opetustiloihin ja kurssi-ilmoittautumisiin liittyviä järjestelyjä. Hoidat hotellivarauksia ja kyytejä, esittelet kaupunkia, järjestät iltaohjelmaa. Monissa muissa maissa ollaan huomattavasti vieraanvaraisempia ja avokätisempiä kuin meillä Suomessa. Suhteet eivät toimi, jos emme osaa tai jaksa pitää vieraistamme hyvää huolta.

Kaikesta edellisestä huolimatta olimme Elenan kanssa hyvin yksimielisiä siitä, että Erasmus-vaihdot rikastuttavat valtavasti sekä opettajien että opiskelijoiden elämää. On surkeaa, jos niiden arvoa ei ymmärretä eikä niihin anneta niiden vaatimia voimavaroja. Silloin käy niin, että nekin harvat, jotka haluavat ja osaavat ulkomaansuhteita vaalia, uupuvat töittensä alle, ja uusia ulkomaanyhteyksiä ei koskaan ehditä etsiä, löytää ja huoltaa.

Tässä maailmassa ei kuitenkaan ole yhtään liikaa kulttuurienvälistä ymmärrystä, eihän.

Opettajien käsittelyharjoitus

Selasin yliopiston henkilöstökoulutustarjontaa ja sieltäpä putkahti varsin kiinnostavan kuuloinen kurssi: Opettajien käsittelyharjoitus!

Mielestäni tällainen kurssi olisi erinomaisen hyödyllinen lähipiirille. Tässä ihan ilmaiseksi vinkkejä kaikille konsulteille ja koulutussuunnittelijoille.

Opettajien käsittelyharjoitus

Kohderyhmä:
Kaikki opettajien yhteistyökumppanit, kuten hallintohenkilöt, opiskelijat ja kollegat. Erityisen hyödyllinen puolisoille ja lapsille.

Osaamistavoitteet:
Tutustua opettajan työn erityispiirteisiin ja opettajan käsittelyyn erilaisissa kuormitustilanteissa. Hankkia käytännön työkaluja haastaviin opettajakohtaamisiin.

Ajoitus:
Osa 1. Kiireisen ja virkeän opettajan käsittely. Elokuu.
Osa 2. Kiireisen ja väsyneen opettajan käsittely. Joulu- ja toukokuu.

Sisältö:

Osa 1
Lähestymisen ajoitus, keinot ja tyyli. "Opetus-alkaa-viikon-päästä"-ahdistuksen rakentava kohtaaminen. Energian suuntaaminen tutkimukseen / perheeseen. Meditaatio rauhoittajana. Ammattitaudin käsittely ("minun työni on tärkeämpää kuin kenenkään muun").

Osa 2
Asioitten hoitaminen tehokkaasti ja näkymättömästi. Luonto eheyttäjänä. Hartiahieronnan ja/tai shoppailuterapian perusteet. Läsnäoleva kuunteleminen. Kotitöiden ja erityisesti jouluvalmistelujen demokraattinen jako. Viisas loman aloitus.

Suoritustavat: Kontaktiopetus ja käsittelyharjoitukset. Näyttötyö valitun kohdeopettajan kanssa.

Oppimateriaali:
Hakanen, J. 2005. Työuupumuksesta työn imuun – työhyvinvointitutkimuksen ytimessä ja reuna-alueilla. Helsingin yliopisto. Sosiaalipsykologian väitöskirja.
Ennakkotehtävä: Katso Kuinka äkäpussi kesytetään -elokuva ja tee annetut tehtävät (kurssi toteutetaan flipped classroom -menetelmällä).

Arvostelu: Hyväksytty / hylätty

Aikaisemmat opinnot: Sosiaalipsykologian perusopinnot (suositellaan)

Sittenpä vain opettajien käsittelyä harjoittelemaan!

Viidakkokävelyllä

Käynnistimme kauppatieteiden laitoksen lukuvuotta jälleen yhteisellä kokouksella Rantasalmen Järvisydämessä. Paikka on niin mainio, että sen keksittyämme emme ole halunneet mihinkään muualle. Yhteiset tapaamiset ovat arvokkaita, koska harvoin tapaamme kasvotusten. Puolet meistä on Joensuussa, puolet Kuopiossa ja nyt uutena laitoksen väkenä tulivat mukaan myös savonlinnalaiset.

Kauppatieteiden opiskelija Toivo Isoranta
Optimi ry:stä ja Sari-Johanna Karhapää
Joensuusta.

Sytyttävintä tällä kertaa oli se, että puhuimme opetuksesta. Paljon ja perusteellisesti!

Tutkivan oppimisen tiimimme oli laitosjohtajan pyynnöstä valmistellut ohjelmaan Pedagogisen viidakkokävelyn. Ideoimme rastit viikko sitten, ne käsittelivät mm. omaa opettajuutta ja opettajaihanteita, ryhmien diversiteettiä, palautekäytäntöjä ja opetusteknologiaa. Riikka rakenteli ryhmäjaon, Jonna teki ohjeistuksen, minä kirjoittelin rastitehtävät ja suunnittelin reitin, Urho, Toivo, Esa ja Teuvo toimittivat rastit paikoilleen, Hanna ja Mirjami pystyttivät purkuvaiheen fläpit ja kaikki osallistuimme tuotosten esittelyyn ja keskusteluun.

"Viidakkokävely" herätti etukäteen hiukan pelokkaita kysymyksiä ja varmaan mielikuvan jostakin seikkailuradasta ja saimme rauhoitella huolestuneita. Itseäni mietitytti erityisesti sää. Oli luvattu sateetonta päivää mutta vielä Rantasalmelle saapuessamme tummat pilvet roikkuivat uhkaavasti suunnitelmiemme yllä. Mutta kas, aurinko tuli esiin ja suorastaan helotti! Vaikutti siltä, että porukasta oli mukavaa kuljeskella kauniissa eteläsavolaisessa luonnossa rasteja etsien, opetuksesta ja ohjauksesta jutellen ja uusiin työkavereihin tutustuen.

Ulla Ritola-Pesonen Savonlinnasta, Eeva Aromaa
Kuopiosta ja Erkki Kontkanen Joensuusta.

Olimme luvanneet palkita kaikki kuusi rastia kiertäneet ryhmät – korostimme toki, että myös "vähemmän mutta syvemmälle" -ajattelu on ihan ok. Kaikki ryhmät halusivat kuitenkin etsiä kaikki rastit – tiukkaa suoritusorientaatiota siis löytyi! Niinpä meillä oli lounaan jälkeen purettavaksi kelpo setti kristallisoituneita ideoita kahdeksalta ryhmältä kuudesta eri aiheesta. Teemoista käytiin vilkasta keskustelua ja esimerkiksi kurssipalautekäytäntöjen yhtenäistämiseen ryhdytään yksin tein. 

Teuvo Kantanen Kuopiosta, Raija Komppula ja
Liisa Reichenvater Joensuusta.

Omassa ryhmässäni juteltiin opetuksen kehittämisestä erityisesti opiskelijanäkökulmasta, koska olimme saaneet matkaan myös opiskelijoittemme Joensuun ainejärjestön Optimin edustajan Toivon (Kuopion preemiolaiset olivat vielä kesätöissään). Totesimme, että nyt ainakin strategia ohjaa toimintaa, sillä on suorastaan suositeltavaa, että opetuksen kehittämiseen paneudutaan tosissaan, aikoohan yliopistomme olla tulevaisuudessa Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö.

Kiva olla jo matkalla sinne!