Välähdyksiä opepolulta

Kansainväliseen opettajien päivään sopii tämä tekstini, joka on juuri julkaistu myös Itä-Suomen yliopiston verkko- ja monimuotopedagogiikan verkkosivuilla.

Aika tasan 11 vuotta sitten olin menossa pitämään peruskurssia ensimmäistä kertaa. Lähestyin Canthiaa jostain syystä KYSin suunnalta. Sydän poukkoili rinnassa ja vatsaa väänsi raisusti. Minulla oli päälläni oranssi tunika, voimaväri.

Kurssi oli edellisenä vuonna pidetty tuntiopetuksena. Opettaja taisi olla ulkomailla enkä millään meinannut häntä tavoittaa aineistoja ja vinkkejä saadakseni. Moodle oli outo, Weboodi oli outo.

Onneksi avuliaat työtoverit tulivat hätiin – ja Sari H. Pitkäsen Moodle-kurssi! Kurssikirjan kustantajallakin oli mukavasti valmiita opetusaineistoja. Silti olin lähes kuolla kauhusta. Entä jos asia loppuu kesken? Entä jos en osaa vastata kysymyksiin? Entä jos käytän termejä, joita en itsekään ymmärrä?

Harvoin olen tuntenut olevani niin väärässä paikassa kuin tuolloin matkalla peruskurssin pitoon. Eihän minusta pitänyt ikinä tulla opettajaa!

Viestintäammattilaisesta opettajaksi

Opettajuus on meillä sukuvika. Isän vanhemmat olivat opettajia, samoin kummitäti, vanhemmat ja puolisokin. Kotoa saatu opettajuuden malli oli niin vaativa, että tarvittiin lähes 30 vuotta aivan muuta elämää ennen kuin voin ajatella, että minusta olisi opettajaksi.

Silti pyrin 17-vuotiaana ylioppilaana Jyväskylän yliopiston luokanopettajakoulutukseen – ja pääsinkin. En mennyt. Onneksi! Mielestäni ihmisen pitää ymmärtää jotain elämästä ennen kuin ryhtyy opettajaksi.

Tein pitkään töitä viestintäammattilaisena – tiedottajana, toimittajana, viestintäpäällikkönä. Jatko-opinnot kutkuttivat sen verran, että aloitin ne työn ohessa ja kaksi vuotta opiskelin apurahatutkijana. Väittelin Jyväskylässä organisaatioviestinnästä v. 2007. Työ Ylä-Savon seurakuntien viestinnän kehittäjänä ja kouluttajana 2008–2010 olikin sitten silta viestintätyöstä opetus- ja tutkimustehtäviin.

Polut ovat joskus mutkikkaita mutta kaikesta työstä on ollut hyötyä myöhemmin. Au pairina amerikkalaisessa perheessä sain vahvan englannin pohjan. Kesätyöt matkatoimistoissa valmensivat tapahtuma- ja matkajärjestelyihin. Kotiäitivuodet kehittivät ajanhallinta- ja ihmissuhdetaitoja, kärsivällisyydestä puhumattakaan.

Olen hämmästellyt, miten iso etu viestintäosaamisesta on ollut opetustyössä. Voin taata, että Moodle-sivuni ovat selkeitä ja kurssiviestini informatiivisia. (Tässäkin alkaa tosin ikä jo sekoitella – saatan nykyisin jopa sotkea päivämääriä ja tehdä kirjoitusvirheitä!) Historiani takia olen tiedon etsimisen, analysoinnin, tiivistämisen ja esittämisen ammattilainen, kirjoittamisesta ja tieteen popularisoinnista puhumattakaan. Kovasti on tuosta ollut hyötyä yliopistonlehtorin työssä.

Käännekohtia ja helmihetkiä

Kun aloitin opettajana v. 2010, minulle oli päivänselvää, että teen opettajaopinnot. Se pedagoginen ajattelu, minkä sieltä sain, kaikki hienot työkalut, ryhmän vertaistuki ja opettajien palaute – siinä on ehdottomasti opettajuuteni perusta. Kivasti meillä onkin laitoksella kannustettu opettajia tekemään koko 60 opintopisteen paketti.

Kuten kaikilla poluilla, myös opepolulla on ollut käännekohtansa ja helmihetkensä. Yksi niistä oli tutustuminen tutkivan yhteisöllisen oppimisen pedagogiseen malliin. Saimme siihen hyvän opastuksen soveltavan kasvatustieteen osastolta – kiitos Anu Hartikainen-Ahia ja Sirpa Kärkkäinen! Olemme soveltaneet mallia paljon kauppatieteiden kursseilla ja jakaneet kokemuksia laitoksen Pedatiimissä, jota olen vetänyt kuusi vuotta.

Toinen taitekohta oli yliopistomme käänteisen oppimisen eli flippauksen projekti 2016–18. Peruskurssikin uudistui täydellisesti ja siitä tuli sekä opettajalle että opiskelijoille hurjan paljon mielekkäämpi. Oppimistulokset paranivat. Oli mainiota tehdä kehittämistyötä yhdessä eri puolilta yliopistoa tulevien kollegojen kanssa. Flippauksen opit ovatkin tulleet tosi tarpeeseen nyt etäaikana.

Kolmanneksi mainitsisin jälleen opiskelun – oman yliopistomme tarjoama Verkko-opetuksen asiantuntijavalmiudet -kokonaisuus auttoi v. 2017–19 tekemään selkeän ja pedagogisesti mielekkään verkkokurssin, josta tulee jatkuvasti hyvää palautetta. Kiitos mentoroinnista, Taina Rytkönen-Suontausta! Mieleen ankkuroitui myös Sanna Niskasen rohkaisu välittömyyteen opiskelijakohtaamisissa. Varsinkin opettajuuteni alkuvuosina luentosalietäisyys kuulijoihin tuntui turvalliselta. Kokemus ja ikä ovat tietysti tuoneet rohkeutta ja uskallusta heittäytyä mutta Sannan opit veivät vuorovaikutuksen ihan eri tasolle.

Ja vielä sokerina pohjalla yksi elämän suola: opetuksen kehittämiseen liittyvä tutkimus – sekä toisten tekemä että oma, yhdessä kasvatustieteilijöitten kanssa tehty. Tiedämme sen pohjalta enemmän vaikkapa fuksivuoden opiskelijoitten haasteista ja osaamme täsmätä ensimmäisen syksyn opintoja osuvammin. Kasvatustieteilijät ovat sitäpaitsi supermukavia kumppaneita – paneutuvia, tarkkoja aikatauluista, myönteisiä ja arvostavia. Uskallan yleistää, koska kokemusta on jo niin monesta!

Onhan näitä – voisin vielä kirjoitella pitkästi vaikka opettajavaihdosta Ranskaan tai konferenssikommelluksista. Se on ainakin varmaa, että tässä työssä oppiminen ei lopu ikinä. Tähtään tähän asenteeseen: opettajamummoni meni elämisen taidon kurssille vielä 80-vuotiaana.

Aivan hiljattain kuuntelin fasilitaattorikokouksessa, kun oppimisympäristöjen kehittämispäällikkö Kari Korhonen kertoi 3D-kuvantamisen välineistä.

En ymmärtänyt mitään.

Ehkäpä vierivä kivi ei sammaloidu.

Olipa kerran Pieni Opettaja

Olipa kerran syrjäisessä, metsäisessä maassa Pieni Opettaja.

Jutun inspiraationa tämä Moselin varren linna, Burg Eltz, jonka metsissä seikkailimme perhematkalla v. 1997.

Hänen työpaikkansa oli monitornisessa linnassa, ja jokaista tornia koristivat kultakirjaimet RC (Research Community).

Pieni Opettaja ei ollut ihan varma, mitä se tarkoitti, vaikka torneissa asuvat Suuret Tutkijat aina silloin tällöin yrittivät häntä valistaa.

Pieni Opettaja oli nimittäin kovin kiireinen, sillä joka vuosi linnaan saapui koko valtakunnasta ja kauempaakin monta tuhatta uutta maahista. Pienen Opettajan tehtävänä oli auttaa maahisia löytämään todelliset taikavoimansa ja lähettää heidät sitten palvelemaan valtakuntaa.

Pieni Opettaja rakasti työtään mutta maahisten kanssa ei aina ollut helppoa. Siksi Pieni Opettaja opiskeli itsekin. Hän hankki monenlaisia tutkintoja ja pätevyyksiä, hän kuunteli ahkerasti toisten opettajien kokemuksia, hän osasi jos minkälaiset temput ja opetti tarvittaessa vaikka verkkoon kietoutuneena. Hän käytti paljon aikaa tutkimiseen ja vierailla kielillä kirjoittamiseen ja hankki omilla varoillaan työvälineitä ja uusia oppeja – tullakseen vielä paremmaksi opettajaksi.

Kaiken tämän hän teki viisaasti ja miettien koko ajan sitä, miten maahiset oppisivat parhaiten.

Kerran vuodessa Ylimmäinen Tutkija halusi tavata Pienen Opettajan ja kuulla, miten hänellä menee.
– On niin hienoa, että opettaminen on sinulle tärkeää, Ylimmäinen Tutkija kehui.
– Mutta voisinkohan minäkin jotenkin päästä vähän korkeammalle tässä linnassa, Pieni Opettaja kysyi.
– Linnassa on kyllä tähän ihan oma systeemi, Ylimmäinen Tutkija sanoi.
– Mitenkähän siihen systeemiin pääsisi mukaan, Pieni Opettaja kysyi.
– En minä vaan tiedä, Ylimmäinen Tutkija murahti.

Pieni Opettaja alkoi sitkeästi selvitellä asiaa. Hän oli nähnyt, miten Pienistä Tutkijoista tuli Suuria Tutkijoita. Hän ymmärsi, että Pieni Tutkija voi esitellä, mitä kaikkea osaa, ja hakeutua polulle, jonka kuljettuaan hänestä tulee Suuri Tutkija.

Hän näki, miten linnan torneihin kiipesi yhä enemmän Suuria Tutkijoita. Samaan aikaan maahisten määrä kasvoi koko ajan ja opettajat alkoivat käydä vähiin.

Pientä Opettajaa alkoi kummastuttaa yhä enemmän. Hän kuuli lopulta, että opettajillekin oli ihan oma polku. Hänelle kerrottiin myös, että kun Suuria Opettajia valittiin ensimmäisen kerran, ”sinunkin nimesi oli mukana niissä keskusteluissa". Hän oivalsi, että hän ei koskaan pääsisi itse esittelemään, mitä kaikkea osaa. Hänen johtajansa olisi ainoa, jolla oli valta ehdottaa, kuka voisi päästä Suuren Opettajan polulle. Ja tällaisia päätöksiä tehtiin vain joka toinen vuosi.

Pieni Opettaja oli turhautunut ja surullinen. Hän tiesi tekevänsä hyvää työtä – hän oli saanut siitä palkintojakin – mutta tunsi silti olevansa arvoton. Turnajaisjuhlissa hänen työtään ylistettiin mutta Pienen Opettajan kiireisiin päiviin se ylistys ei ulottunut millään lailla.

Eikä hänellä siis ollut mitään mahdollisuutta päästä linnassa edes hiukan paremmille näköalapaikoille.

Eräänä päivänä Pieni Opettaja sai kuulla, että linnaan oli tullut uusi Velhopäällikkö, joka oli maankuulu reippaudestaan ja reiluudestaan.

Tämä on viimeinen toivoni, ajatteli Pieni Opettaja, ja avasi sydän pamppaillen suunsa Velhopäällikön edessä.

Tausta:

Meillä Taitavan opettajan palkinnon saaneilla oli tänään hieno ideointitilaisuus yhdessä akateemisen rehtorin, Tapio Määtän kanssa. Tämä oli minun puheenvuoroni. Kaikki kokemukset eivät toki ole omiani vaan niitä on kantautunut korviin eri puolilta. Saduissahan ei tarvitse kaiken olla faktaa! Faktaa sensijaan on se, että opettajan uramallissa olisi paljonkin kehitettävää yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Täällä on sotku!

Infotilaisuus Joensuussa.

Tuo mummoni muinoin puhelimessa tokaisema hätäinen lausahdus on jostain kumman syystä pyörinyt mielessä menneellä viikolla. Taidamme elää oppimisprosessin sitä vaihetta, kun melkoinen sotku vallitsee sekä opiskelijoitten että opettajan päässä.

Viime viikolla koostimme yhteen artikkelireferaattien
antia kriisiviestinnän ja maineenhallinnan teemoista, pidimme kaksi Särkänniemen tiedotustilaisuutta delfiinien siirrosta, tarkastelimme eri medioitten tapaa kehystää uutisensa ja hurmaannuimme mainostoimistovieraistamme.

Olen niin kiitollinen Mainostoimisto Fabrikin Timo Kupiaisesta ja Ad Kiivin Ricardo Patinosta. He osaavat molemmat täsmäpuhutella opiskelijoita. Timo kuvasi loistavasti mainostoimistotyön muutoksen ja hektisyyden. Ricardo oli kuin paraskin motivational speaker ja innosti opiskelijoita kirkastamaan unelmansa ja tavoittelemaan sitä.

Timo Kupiainen Fabrikista.

Jos opiskelijoita jännittää heidän tämän viikon ryhmäesityksensä niin kyllä jännittää minuakin. Oliko tehtävänanto liian ohjeistava? Jättikö mitään tilaa omalle ajattelulle ja tiedon soveltamiselle? Vai oliko se niin avoin, että voivat mennä pahasti metsään? Tutkivan oppimisen pedagogiikassa tutkimustehtävien avoimuus riippuu paljon opiskelijoitten valmiuksista. Kurssini on kolmannen kandivuoden kurssi, joten sen mukaan pitäisi mennä.

Ricardo Patino Ad Kiivistä.

Toinen jännityksen paikka on esseesuunnitelmien käsittely. Niitten palautuspäivä on huomenna ja vasta 15 on tullut. Suunnitelma on ennenkin ollut oivallinen kirjoittamisen käynnistäjä. Mietin vielä, miten olisi viisasta ne käsitellä. Kartoitan parhaillaan, moniko on käsittelyssä mukana. Useinhan se ikävä kyllä menee niin, että ne, jotka neuvoja eniten tarvitsisivat, eivät tule niitä kuulemaan.


Kurssin tässä vaiheessa alkaa olla myös ilmeistä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Olisi esimerkiksi pitänyt valmistaa vielä enemmän videoklippejä, sillä ryhmätehtävät varsinkin Joensuun isomman ryhmän kanssa vievät melkoisesti aikaa. Mutta minkäs teet, kun juuri videoitten teon päälle tuli vielä se kurja flunssakin. Tästä sitä viisastuu ja ensi vuonna tuottaa paremman kokonaisuuden. Se ei tietysti tämänvuotisia opiskelijoita juuri lohduta.

Infotilaisuus Kuopiossa.

Kaikenkaikkiaan koko kurssi vaikuttaa juuri nyt aika kaoottiselta. Opittava aines tuntuu olevan hajallaan siellä sun täällä. Miten ihmeessä koostamme tästä homogeenisen paketin ensi viikon aikana? Vai voiko sellaista edes tavoitella?

Hiukan lohtua kaaokseen toi viime viikon ryhmäpohdintojen lomasta kuulemani lausahdus: Mä niin tykkään tästä kurssista. Yritän ottaa tuosta ilon irti ja taltuttaa kolkot, epäilevät ajatukseni (saahan sitä tykätä, mutta opitaanko täällä mitään...).

Ensimmäiset viikot tosi toimissa

Takana on ensimmäinen kokonainen töistä vapaa viikonloppu kuukauteen! Moiseen on sellainenkin selitys, että arkipäiviä rassasi syysflunssa ja töitä pääsi kasautumaan kurssistartin alla. Onneksi tokenin melko hyvään kuntoon ennen ensimmäisiä luokkatapaamisia.

Äänen kestäminen oli jännityksen aihe, ääni on meinaan melko tärkeä työkalu näissä hommissa. Ajattelen lämpöisesti KYSin puheterapeuttia, jolta sain loistavat äänenhuoltovinkit pari vuotta sitten.

Markkinointi- ja yhteisöviestinnästä on nyt pidetty ensimmäiset luokkatapaamiset sekä Joensuussa että Kuopiossa. Ja kurssihan alkoi jo viikkoa aiemmin ennakkotehtävillä. On aika kirjata iloja ja huolia.

Iloja

Viestintäammattia käsitellyt ennakkotehtävä onnistui hienosti ainakin siltä osin, että lähes kaikki palauttivat sen ajallaan. Pohja-aineistona olivat vapaavalintainen työnhakuilmoitus, videoluentoni viestintäammatin kehittymisestä ja ProComin raportti Viestinnän ammattilaiset. Töitten laadusta en osaa vielä sanoa mitään, sillä niitten arviointi on vasta alkamassa.

Muistettavaa ensi kerraksi: pitää ajoissa kertoa, mitä tapahtuu, jos ennakkotehtävä palautetaan myöhässä. Nyt annoin Joensuun ryhmän äänestää ja opiskelijat halusivat, että pienesti myöhästyneet voidaan vielä ottaa mukaan kurssille. Näitä oli vain pari.

Käytämme kurssilla esimerkkitapauksena Särkänniemen delfiinien siirtoa ja olemme koonneet Moodleen juttu- ja kuvapankkia tästä tapauksesta. Kivasti on karttunut se osasto ja näkökulmia tapaukseen on etsitty ulkomaan medioistakin.

Ilahduin siitä, että mitään protestiääniä ei kuulunut luokkatapaamisten 70 prosentin läsnäolovelvoitteesta. Luokka- eli lähisuoritusvaihtoehdon on Joensuussa valinnut 31 opiskelijaa ja Kuopiossa 20. Yhteensä kurssilla on 76 opiskelijaa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että onnistumme kurssilla hyvin toteuttamaan tutkivan oppimisen pedagogiikkaa. Kontekstia on luotu delfiini-casen kautta, siihen liittyviä olettamuksia on kirjattu ja jatkossa jokainen pienryhmä syventää tietämystä oman erityisteemansa kautta. Näitä ovat esim. yhteiskuntavastuu, kriisiviestintä, asiakasviestintä ja mediasuhteet.

Huolia

Kurssin kokonaisuuden hahmottaminen, ennakko- ja välitehtävien laatiminen, videoitten suunnittelu ja teko, ryhmätehtävien ohjeistaminen ym. ym. vei niin paljon aikaa, että luokkatapaamisten viilaaminen jäi mielestäni liian viime tinkaan.

Tässä joensuulaiset joutuvat koekaniineiksi, sillä kun pidän lähitunnit ensin Joensuussa ja sitten Kuopiossa, tiedän jo loppuviikosta, mikä toimii ja mikä ei. Esimerkiksi työyhteisö- ja johtamisviestinnän käsittely meni mielestäni Kuopiossa paljon fiksummin kuin Joensuussa. Sorry Joensuu!

Oli jotenkin hassua käynnistää kurssi esittelemättä sitä, olinhan kertonut kurssin sisällöt ja suoritustavat jo videolla ja voin siis olettaa, että ne ovat tiedossa (eivät kylläkään olleet kaikilla, päättelin joistakin sähköposteista).

Huomasin, miten helposti sitä hupsahtaa yksinpuhelumoodiin, ellei pidä varaansa. Jatkossa täytyy myös suunnitella kunnolla ryhmätyöaikaa luokkatapaamisten yhteyteen, sillä opiskelijoitten lukujärjestykset ovat käsittämättömän täysiä. Erityisesti sivuaineopiskelijoilla tuntuu olevan melkoisesti säätämistä, kun omat pakolliset tunnit ja tämä kurssi törmäävät. Periaatteessahan tämän pitäisi olla kauppatieteiden kolmannen vuoden kurssi mutta mukana on aika paljon kakkosia ja myös sellaisia sivuaineopiskelijoita, jotka ovat vasta aloittamassa johtamisen ja markkinoinnin peruskursseja. Hmm... Ei käy opettajan työ liian helpoksi, kun ryhmä on tosi heterogeeninen.

Tällä kurssilla opettelemme tiedonhakuakin, sillä kurssiessee on monille ensimmäinen laajempi kirjoitelma yliopistossa ja ehkä ainoa ennen kandityötä. Keskiviikkona selostin Joensuussa, miten näppärä on kirjaston etusivun pikahakulaatikon kautta lähteä hakemaan tutkimuslehtiä ja tietokantoja. Perjantaina Kuopiossa sitä polkua ei enää ollutkaan, sillä UEF-Finna oli otettu käyttöön. Sitäpä sitten yhdessä ihmettelimme.

Planet eStreamin kanssa on ollut teknisiä ongelmia. Perjantaiaamuna se päivitettiin ja ohjelma hävisi tyystin meidän opettajien koneilta. Kyllä olisin hiuksiani repinyt, jos niin olisi käynyt pari viikkoa sitten kesken videoitten teon. Tänään opiskelijat ovat valittaneet, että Moodleen upotetut videot eivät näy vaan ainoastaan Video File Not Found -teksti. No siinä ei liene kyse mistään vakavasta vaan tilapäishäiriöstä, joka ratkeaa selaimen tai koneen uudelleenkäynnistämisellä.

--

Näin olemme saaneet kurssin reippaaseen vauhtiin. Tällä viikolla ei ole luokkatapaamisia mutta opiskelijoilla on töitä senkin edestä: maine- ja kriisiviestintäaiheiset videot, artikkeli journalismin ja viestinnän uskottavuudesta sekä referaatti tutkimusartikkelista. Niistä jatkamme ensi viikolla.

Kiitos MYVI-kurssin opiskelijoille luvasta käyttää yllä olevia kuvia.

Opettajien käsittelyharjoitus

Selasin yliopiston henkilöstökoulutustarjontaa ja sieltäpä putkahti varsin kiinnostavan kuuloinen kurssi: Opettajien käsittelyharjoitus!

Mielestäni tällainen kurssi olisi erinomaisen hyödyllinen lähipiirille. Tässä ihan ilmaiseksi vinkkejä kaikille konsulteille ja koulutussuunnittelijoille.

Opettajien käsittelyharjoitus

Kohderyhmä:
Kaikki opettajien yhteistyökumppanit, kuten hallintohenkilöt, opiskelijat ja kollegat. Erityisen hyödyllinen puolisoille ja lapsille.

Osaamistavoitteet:
Tutustua opettajan työn erityispiirteisiin ja opettajan käsittelyyn erilaisissa kuormitustilanteissa. Hankkia käytännön työkaluja haastaviin opettajakohtaamisiin.

Ajoitus:
Osa 1. Kiireisen ja virkeän opettajan käsittely. Elokuu.
Osa 2. Kiireisen ja väsyneen opettajan käsittely. Joulu- ja toukokuu.

Sisältö:

Osa 1
Lähestymisen ajoitus, keinot ja tyyli. "Opetus-alkaa-viikon-päästä"-ahdistuksen rakentava kohtaaminen. Energian suuntaaminen tutkimukseen / perheeseen. Meditaatio rauhoittajana. Ammattitaudin käsittely ("minun työni on tärkeämpää kuin kenenkään muun").

Osa 2
Asioitten hoitaminen tehokkaasti ja näkymättömästi. Luonto eheyttäjänä. Hartiahieronnan ja/tai shoppailuterapian perusteet. Läsnäoleva kuunteleminen. Kotitöiden ja erityisesti jouluvalmistelujen demokraattinen jako. Viisas loman aloitus.

Suoritustavat: Kontaktiopetus ja käsittelyharjoitukset. Näyttötyö valitun kohdeopettajan kanssa.

Oppimateriaali:
Hakanen, J. 2005. Työuupumuksesta työn imuun – työhyvinvointitutkimuksen ytimessä ja reuna-alueilla. Helsingin yliopisto. Sosiaalipsykologian väitöskirja.
Ennakkotehtävä: Katso Kuinka äkäpussi kesytetään -elokuva ja tee annetut tehtävät (kurssi toteutetaan flipped classroom -menetelmällä).

Arvostelu: Hyväksytty / hylätty

Aikaisemmat opinnot: Sosiaalipsykologian perusopinnot (suositellaan)

Sittenpä vain opettajien käsittelyä harjoittelemaan!