Yliopisto ja asiantuntijaksi kasvaminen

Yliopisto on kasvun paikka ja me opettajat olemme tietyssä mielessä myös kasvattajia. 

Tämä voi särähtää jonkun korvaan mutta särähtäkööt. Tarvitsevatko täysi-ikäiset ihmiset kasvattajaa? No eivät ehkä perinteisessä mielessä mutta ainakin meillä ohjaillaan opiskelijoitten kasvua asiantunteviksi ammattilaisiksi, siitähän koko yliopistokoulutuksessa on kysymys.

Perinteisen behavioristisen koulukunnan edustajat voivat olla sitä mieltä, että liikaa jo paapotaan, on sitä ennenkin yliopistoputkesta ulos päästy ilman HOPSeja (henkilökohtainen opintosuunnitelma) ja opettajatuutoreita.

Samaan aikaan opiskelijoitten mielenterveyden ja oppimisen ongelmat – ja niiden myöntäminen ja tunnistaminen – ovat yleistyneet niin, että erityispedagogiselle osaamiselle olisi käyttöä.

Kevään helmiä olikin myös meidän yliopistollemme tarjottu kolmen puolen tunnin tietoiskun sarja: keskittymisvaikeudet, neuromoninaisuus ja toiminnanohjauksen haasteet. Nuo toteutti ammattikorkeakoulujen yhteinen Tulevaisuuden työkyky -hanke. Todella hyviä vinkkejä opettajan arkeen tuli sieltä.

Opiskelijajoukko on nykyisin valtavan heterogeeninen ja se, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle, mutta ensimmäisten opiskeluvuosien pitäisi luoda jämerä kasvualusta. Sitä alustaa ei rakenneta tarjoamalla jo fukseille runsaasti verkko-opiskelumahdollisuuksia. Ei ainakaan sellaisella alalla, jolle tullaan tyypillisesti suoraan lukiosta tai pian sen jälkeen.

Samaan hengenvetoon totean, että toki myös verkkokurssi voi olla vuorovaikutteinen ja jopa yhteisöllinen mutta tohdin arvella, että monet verkkokurssit eivät ole.

Viittasin jo edellisessä kirjoituksessani tuoreeseen Kasvatus-lehden tutkimusartikkeliin, missä osoitettiin, että nuorimpien opiskelijoiden eli todistusvalinnalla yliopistoon tulleitten motivaatio hukkautuu helposti tai se ei pääse lainkaan syntymään ilman tukevaa opintoyhteisöä. Tuolla ryhmällä on myös suurempi uupumisriski, vähemmän kiinnostusta opintoihin sekä pinnallisempi lähestymistapa oppimiseen.

Vaikka me opettajat emme olekaan opiskelijoittemme isiä ja äitejä niin kyllähän meidän pitäisi olla alamme kokeneita asiantuntijoita ja luottaa siihen asiantuntemukseen. Ei meidän pidä tehdä pedagogisia valintoja esimerkiksi opetusmuodoista sen mukaan, mitä opiskelijat haluavat, vaan sen mukaan, miten parhaiten saavutetaan osaamistavoitteet ja relevantit työelämävalmiudet. 

Eikä ole haitaksi, jos samalla itsenäistytään ja opitaan elämään ihmisiksi yhdessä toisten kanssa, kestämään pettymyksiä ja jakamaan niitä, ymmärtämään toistemme ajatuksia ja arvoja ja kehittämään empatiakykyä. Se ei tapahdu yksin verkossa opiskelemalla. 

Monella alalla sitäpaitsi tulevaisuuden tärkeiden kollegaverkostojen luominen alkaa jo opiskeluaikana. Elinikäisistä ystävyyssuhteista puhumattakaan.

Miksi hukkaisimme kaiken tuon?

Opintopisteitä sairauslomalaiselle

Palasin tällä viikolla töihin yli kahden kuukauden sairauslomalta.

Lukuvuosi on ollut useitten uudistushankkeitten takia hyvin työntäyteinen, ja kun leikkauspäivä tuli tietoon, alkuvuosi oli lähes painajaismainen – siitä huolimatta, että peruskurssia oli ihana flipata yhdessä taitavan tiimin kanssa ja se kokemus toi hurjan paljon onnistumisen iloa.

Lähettelin työsähköposteja vielä seitsemän maissa leikkausta edeltävänä iltana ja sen jälkeen taisin siivota työhuoneeni. Leikkaussalissa mietin, että uskomatonta, että ollaan tässä, ja nyt ainakin on pakko pari kuukautta ajatella jotain ihan muuta.

Ja niin olen ajatellutkin.

Olen esimerkiksi lukenut Helmet-lukuhaasteen viidestäkymmenestä vuositavoitekirjasta noin puolet ja se on ollut aivan mahtavaa. Haasteessa luetaan eri aiheisia kirjoja, kuten "kirja liittyy Isoon-Britanniaan", tai "kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä/esinettä", tai "jossain päin maailmaa kielletty kirja". Haasteen Facebook-ryhmässä käydään vilkasta keskustelua ja lukulistani on rikastunut valtavasti. Normaalioloissa töissä on niin paljon lukemista, että vapaa-aikana mieluummin liikun kuin luen.

Ymmärsin kyllä myös sen, mihin pitkä sairausloma tarvittiin. On ollut kipuja ja kankeutta ihan riittämiin mutta kaikki on silti mennyt oikein hyvin. Olen kiitollinen loistavasta työterveyshuollostamme, missä kipujen syy viime kesänä löydettiin, ja huippusairaalastamme. Olen ennenkin sanonut ja kokenut, että jos ihmisen pitää sairastaa niin on turvallista tehdä se Kuopiossa.

Sairauslomalle sain ilahduttavan tiedon, että olen suorittanut hyväksytysti yliopistomme pedaopintojen Verkko-opetuksen asiantuntijavalmiudet -kokonaisuuden (10 op). Siihen kuuluivat nämä osiot:

• Pedagogiset ja teknologiset ratkaisut oppimisprosessien suunnittelussa ja toteutuksessa (5 op)
• Viestintä ja vuorovaikutus verkossa (3 op)
• Verkko-opetuksen kehittämis- ja näyteportfoliotyö (2 op)

Tuon olisi periaatteessa voinut saada pakettiin vuodessakin, minulla meni 1,5 vuotta, sillä sain portfolion valmiiksi vasta alkuvuodesta. Se löytyy tältä blogisivustolta.

Suosittelen lämpimästi verkko-opetuksen kokonaisuutta! Se on tarjolla vain joka toinen vuosi. En olisi ilman sitä tehnyt ensimmäistäkään verkkokurssia avoimeen yliopistoon, sen verran itsekriittinen olen. Aika hienoa on nyt lukea kurssilaisten myönteisiä palautteita. Yliopistomme pedagogiset asiantuntijat antavat upeaa tukea, tarvittaessa vaikka vierihoitona. Kurssilla tutustuu kiinnostaviin pedagogisiin käytäntöihin ja valtavan kivoihin opekollegoihin yliopiston eri tieteenaloilta. 

Haku uuteen ryhmään aukeaa toukokuun puolivälissä. Lisätietoja saa Ulla Ritvaselta.

Blogi opetuskäytössä

Minulla on parhaillaan päättymässä Markkinoinnin perusteet -kurssi. Opetan sitä jo kahdeksatta kertaa ja on ilmeistä, että kurssia pitäisi uudistaa melko radikaalisti jo ihan oman motivaationikin takia. Tai sitten sen voisi välillä pitää joku muu mutta se ei esimiesteni mukaan ole realistinen vaihtoehto.

Kurssin perusrakenne oli luotu jo ennen kuin tulin opetushommiin. Oman puumerkkini toin kurssille, kun ensimmäisenä opesyksynäni opiskelin verkko-opetuksen perusteita. Sari H. Pitkäsen hyvässä ohjauksessa sain Moodleen mukaan joitakin opiskelua ja opettajuutta vahvistavia ratkaisuja, kuten kurssiblogin.

Idea on yksinkertainen. Kirjoitan Moodlen keskustelualueella viikoittain kurssin teemoista, kuten segmentoinnista, brändeistä tai hinnoittelusta. Tekstit täydentävät ja syventävät sitä, mitä luennoilla on puhuttu. Minulla alkaa olla apuna jo aika hyvä kokoelma erilaisia tekstipohjia mutta päivitän niitä vuosittain ajankohtaisilla esimerkeillä ja tuon toki mukaan aivan uusiakin juttuja. Viimeksi kirjoitin algoritmeistä ja markkinoinnin automaatiosta Ylen algoritmi-sarjan innoittamana. Yleensä esitän myös kysymyksiä pohdintojen ja keskustelujen käynnistäjäksi.

Kurssin etäopiskelijoitten tehtäviin kuuluu blogikeskusteluun osallistuminen. Tänä vuonna lupasin myös lähiopiskelijoille pari lisäpistettä blogikommenteista ja vau, mikä pöhinä siellä onkaan käynyt! Kirjoitin kahdeksan postausta ja ne saivat kukin 17–28 kommenttia. Opiskelijat ovat  lukeneet toistensa kommentit ja liittäneet omansa niihin, eivät siis vain heittäneet omaansa pakon edessä. Aivan mahtavasti opiskelijat ovat myös tuoneet keskusteluun omia työelämäesimerkkejään.

Opettajalle bloggaaminen on hyödyllistä reflektointia. Voin täydentää teemoja, jotka ovat jääneet liian vähälle käsittelylle. Voin vastata harkitusti kysymyksiin, joita olen saanut. Voin saada opiskelijoitten kommenteista vihjeitä siitä, mikä on jäänyt epäselväksi. Ja voin olla rennompi kuin isossa auditoriossa opettaessani. Sitäpaitsi kirjoittaminen on useimmiten tosi hauskaa!

Koska nyt suunnittelen vakavissani tämän peruskurssin uudistamista, käyn läpi sitä, mitä kurssilla pitäisi uudistaa ja mitä säästää. Vaikuttaa vahvasti siltä, että blogi saa jäädä.


Lue lisää (täällä juttu minultakin):
Kalalahti, Joanna (toim.) 2011. Tarinoita blogien käytöstä. TRIM Research Notes 4. Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikön TRIM-tutkimuskeskus.