21.8.2017

Inspiraatiota Suomen kauneimmalta kampukselta

Missä on Suomen kaunein kampus?

No Vaasassa tietenkin! En toki ole mitenkään jäävi tätä arvioimaan, työskentelinhän Vaasan yliopiston viestintäpäällikkönä vuoteen 2001 eli Kuopioon muuttoomme asti ;)

Viimeisenä työnäni järjestin tiedekirjasto Tritonian vihkiäiset, mukana myös presidentti Tarja Halonen. Työparini kaupunginkansliasta kutsuttiin Linnan juhliin, minua ei. Mutta eipä kutsuttu myöskään kaupunginjohtajaa eikä rehtoria – niin tarjamaista huomioida arjen työmyyrät mieluummin kuin johtajat.

Tämä oli minun ensimmäinen Pedaforumini – johan tuo oli aikakin. Meillä oli Itä-Suomen yliopiston kollegoitten kanssa oma teemaryhmä flippauksesta. Valotimme yliopiston käänteisen oppimisen kehittämistyötä eri näkökulmista. Puhuimme sekä omista kursseistamme että flippauksen tutkimuksesta.

Lisäksi Mirjami Ikonen ja Teuvo Kantanen kertoivat kauppatieteiden opetuksen teemaryhmässä siitä, miten tutkivan oppimisen pedagogiikkaa on käytetty kauppatieteiden kursseilla ja muillakin meikäläisillä oli kaikenlaista työpajaa ja muuta roolia. Ei sitä nyt Vaasaan asti lähdetä pelkällä turistimeiningillä!

Vas. kaikkien yliopistomme flippareitten "isä", yliopistonlehtori Markku Saarelainen sovelletun fysiikan laitokselta, yliopistonlehtori Erkki Pesonen tietojenkäsittelytieteestä, yliopistotutkija Vesa Paajanen ympäristö- ja biotieteistä, minä kauppatieteistä ja tutkijatohtori Erkko Sointu kasvatustieteistä. Kuva: Minna-Maarit Jaskari.
Pedaforumin kokonaisuus oli ensikertalaiselle melko hengästyttävä. Miten ihmeessä onnistuisi valitsemaan kaikkein antoisimmat teemaryhmät? Ei mitenkään; hieman arpapeliähän se on usein tutkimuskonferensseissakin. Aina ei myöskään mahtunut sinne, minne olisi halunnut, kuten Opiskelijoitten ohjaus ja kasvu -sessioon. Ja kävi niinkin, että kun meni hiukan happamena ja "taas-yksi-digi-sitä-sun-tätä"-mielellä kuulolle niin teemaryhmä olikin todellinen helmi.

Taidan olla jossain määrin visuaalinen ihminen, sillä minua puhutteli hyvin vahvasti Janne Niinivaaran ja kumppaneitten (Helsingin yliopisto) esitys Kolme ovea digitaalisuuteen. Mihin asemoin itseni ja kollegani suhteessa opetuksen digitalisaatioon: seisonko teräsovella, tammiovella vai lasiovella? Jos se ovi on teräsovi (konflikti, vastarinta), miten voin pienin askelin auttaa itseäni – tai kollegaa – eteenpäin kehitystyössä? Tai toisessa ääripäässä – jos digiloikka on jo otettu ja ollaan lasiovella, miten levittää digiosaamista ja innostusta koko yhteisöön? Mallin avulla voidaan hahmottaa digitaalisuuden pedagogisia, sosiaalisia, teknologisia ja kasvua tukevia ulottuvuuksia.

Toisena teemana nostan Pedaforumista esiin uumajalaisen Katarina Winkan keynoten, jonka aiheena oli opetusportfoliot ja pedagogiset uramallit. Winkan mukaan ammattiopettaja toimii aivan samoin kuin ammattitutkijakin: työllä on tavoite, hän tekee perusteltuja valintoja niin menetelmien kuin valmistelun, analyysin ja esittämisenkin suhteen sekä lopulta dokumentoi tulokset, viestii niistä ja käyttää vertaisarviointia. Winkan mukaan erinomaiset opettajat vaikuttavat yliopistokoulutuksen kehittämiseen kaikilla tasoilla: he osaavat opettaa (tekemisen taso), heillä on pedagogista erityisasiantuntemusta (tietämyksen taso) ja he myös tuottavat tutkimustietoa ja viestivät siitä (tutkimusviestinnän taso).

Kolmanneksi voisi mainita huumorin merkityksen asiantuntijafoorumilla. Ihan viimeinen teemaryhmä, johon osuin, oli nimeltään Digitaalisen oppimisen ja opettamisen kurssitoteutuksia sekä kokemuksia. Koko sessio oli erinomaisen onnistunut ja hauska, aiheina etäosallistujat lähiopetuksessa (Laura Lappalainen, Vaasan yliopisto), yhteistoiminnallinen fysiikan opiskelu (Pekka Koskinen, Jyväskylän yliopisto), itsearviointi matematiikan massakurssilla (Jokke Häsä ja Juuso Nieminen, Helsingin yliopisto) sekä – sokerina pohjalla – henkilökohtainen digiloikka (Olli-Pekka Penttinen, Helsingin yliopisto).

Lauralta jäi mieleen riskien kartoituksen tärkeys. Ensinnäkin opettajalle on hyödyllistä olla itse opiskelijan roolissa – se lisää ymmärrystä huomattavasti. Riskien kartoittamisella (ohjelmisto ei toimi, ääni ei kuulu, yhteys pätkii, opiskelijan laitteissa on sählää, tallennus epäonnistuu...) niitä voi ennakoida ja tehdä varasuunnitelmia. Opettaja joutuu miettimään mm. näitä: Miten suunnitella opetustilanne, jossa on kolme kohderyhmää: luokkahuoneessa läsnäolevat, etänä läsnäolevat ja tallenteita katsovat? Mikä on lähiopetuksen lisäarvo? Hyödyntävätkö opiskelijat tallenteita?

Pekan esityksen "pihvi" oli arviointi. Formatiivisen arvioinnin avulla on onnistuttu sitouttamaan opiskelijat paremmin opiskeluun koko fysiikan kurssin ajaksi. Lisää aiheesta Yliopistopedagogiikka-lehden artikkelista Laatuaikaoppiminen – vuorovaikutteista ja yhteistoiminnallista fysiikan opiskelua.

Jokke ja Juuso olivat otsikoineet esityksensä "Hurjaa hippimeininkiä!" – kommentti oli opiskelijalta, joka hämmentyi kuullessaan, että kurssiarvosana perustuu itsearviointiin. Kokeettomuus oli vähentänyt opiskelijoitten stressiä ja rohkaissut syväoppimiseen, vastuun ottamiseen omasta opiskelusta ja sisäisen motivaation kehittymiseen. Toki kaiken pohjana oli yksityiskohtainen osaamistavoitematriisi, joka kertoi, mitä pitää oppia ja osata tietyn arvosanan saadakseen.

And last but not least – Olli-Pekka Penttisen henkilökohtainen digiloikka oli ihan mahdottoman hauska. Olli-Pekka opettaa pelkästään verkossa ja sai ainakin minut vakuuttuneeksi siitä, että verkossa voi luoda todella hienoja vuorovaikutustilanteita. Haasteena on verkkokurssien lyhyt elinkaari ja raskas päivitysvaatimus, joten avuksi tarvitaan teknistä ja pedagogista tukea. Olli-Pekan mukaan "Moodlen kanssa voi elää nyt ihan hyvin" (helpotuksen huokaus, se ei olekaan enää yhtäkuin Neuvostoliitto, kuten kerran kuulin luonnehdittavan!). Olli-Pekka puhui myös kauniisti positiivisen palautteen merkityksestä opiskelijalle ja siitä, miten verkossa on mahdollista tehdä oppiminen näkyväksi.

Olli-Pekka Penttinen: Verkko-opetuksen muutos yksinäisestä puuhastelusta yhdessä tekemisen kulttuuriin.
Pedaforumin runsaudensarvesta jäi ehkä päällimmäiseksi tämä ääneen lausuttu huomio: vaikka kaikki ei aina mene niinkuin Strömsössä niin ilmapiiri on tärkein. Pätee myös oppimistilanteisiin.

Vaasan seminaarijärjestäjät toivat hienosti esiin kaksikielisen, merellisen kaupungin rikkauksia: ennakko-ohjelmassa oli käynti Strömsössä ja Raippaluodon sillalla, saatiin tutustua Kuntsin taidemuseoon ja Strampenin ravintolassa saaristolaisherkkuihin ja ruotsinkielisiin juomalauluihin. Kiitos, ahkerat, erityisesti Anu Ylitalo! Sääkään ei olisi voinut olla komeampi: pelkkää aurinkoa.

Olemme toki käyneet Vaasassa varsin tiheään kuluneitten 15 vuoden aikana mutta aina loma-aikoina, jolloin yliopistolla on hiljaista. Oli tosi hauskaa törmäillä kampuksella vanhoihin tuttuihin. Kaikkien nimet eivät aivan välittömästi muistuneet mieleen mutta kasvot sentään! Ja kiitos lounasseurasta, johtamisen professori ja palkittu pedagogi Riitta Viitala – ihan kuin näitä viittätoista vuotta ei olisi välissä ollutkaan <3

P.S. Pedaforumin kaikki abstraktit täällä. Ja ensi vuonna Turkuun 15.-16.8.!

Seuraajiani Vaasan yliopiston viestinnässä: tutkimusviestinnän asiantuntija Riikka Kalmi ja markkinointi- ja viestintäpäällikkö Tarja Gromov.
Viestinnän työtilat ovat nykyisin ihanassa Puuvillatalossa.