Kompastelin, pahasti

Se lokakuinen päivä oli sädehtivän kaunis. Iloisena ajelin Rautalammin komeissa maisemissa kohti koulutustilaisuutta.

Olin innoissani, sillä pääsisin pitkästä aikaa kouluttamaan seurakuntien työntekijöitä, itseasiassa melko tuoreita kirkkoherroja. Johtamisviestintää, jee, lempiaihe!

Lisäksi saisin kuitata velkani entiselle esimiehelleni, Lapinlahden kirkkoherralle Lauri Jäntille, joka oli yksi koulutuksen suunnittelijoista. Lauri kävi puhumassa Muutoksen johtamisen kurssillani jo v. 2011 ja hurmasi opiskelijat konstailemattomalla ja asiantuntevalla tyylillään. Olin luvannut Laurille, että tulen vuorostani, kun on tarvis. Nyt vihdoin oli.

Minulla oli koulutustuokiolleni mielestäni tosi hyvä nimi: Johtamisviestintä – kirkkoherra koutsina, korvina ja keulakuvana. Olin totta kai selvittänyt oman osuuteni sijoittumisen kurssipäivän ohjelmaan. Olin kaivellut mediasta esimerkkejä kurssilaisten medianäkyvyydestä. Olin ollut jopa yhteydessä minua edeltäneeseen puhujaan hänen teemoistaan ja mahdollisista yhtymäkohdista. Kaikki näytti siis olevan kunnossa.

Vaan ei ollut.

Ongelma 1. Edellisen puhujan osuus oli ollut jotain muuta kuin olin ymmärtänyt. Pohjalla ei siis ollut suinkaan vuorovaikutteista työpajaa vaan powerpoint-tykitystä.

Ongelma 2. Em. syystä kurssilaisilla oli valtava puhumisen ja jakamisen tarve. Olin jo ehtinyt unohtaa, että sellaisia seurakuntien työntekijät ovat, varsin ilmaisuvoimaisia.

Ongelma 3. Olin vielä sen verran tuore opetushommissa, että en osannut säätää aineistoani lennossa juuri tämän ryhmän tarpeisiin. Olisi ilman muuta pitänyt keskittyä vain muutosviestintään, koska se mietitytti ja puhutti kirkkoherraporukkaa erityisesti.

Kaksituntiseni oli järkyttävän raskas ja sirpaleinen. Minulla oli aineistoa aivan liikaa ja liian vähän aikaa ryhmätehtäviin, niitten purkamisesta puhumattakaan. Jälkeenpäin ajatellen oikeastaan muuta ei olisi tarvittu kuin hyvin johdettu keskustelu.

Kotiin ajellessa oli pakko pysähtyä tähän maisemaan hiukan hengittelemään. Lohduttauduin ajattelemalla, että olin vain yksi pieni osa Kirkon koulutuskeskuksen ja Kuopion tuomiokapitulin hienosti rakentamaa johtamiskoulutuskokonaisuutta. Mutta kaihersi se kovasti, epäonnistumisen tunne. Ja ihan kuin koko yliopiston mainekin olisi ollut minun harteillani, kauppatieteiden laitoksesta puhumattakaan.

Tuosta on siis jo kaksi vuotta mutta yhä jurppii. Tuoreista kirkkoherroista on tullut kypsempiä kirkkoherroja ja uskon, että he ovat taitavia johtajia ja viestijöitä omissa yhteisöissään eri puolilla Suomea. Minut he ovat (toivottavasti!) unohtaneet jo kauan sitten.

Miksikö kirjoitan tämän juuri nyt? Siksi, että Lauri Jäntti väittelee teologian tohtoriksi yliopistossamme 24.11.

Lauri on ehkä paras esimies, joka minulla on ikinä ollut – kuunteleva, perehtyvä, kannustava, positiivinen, kehittämishakuinen. Ja hurjan innostunut viestinnästä. Jos Laurin luo meni idean kanssa, hän piti sitä aina hyvänä ja lisäsi siihen vielä jonkun uuden, inspiroivan näkökulman. Hän palkkasi minut Ylä-Savoon viestinnän kehittämisprojektiin heti väitökseni jälkeen kymmenen vuotta sitten ja auttoi kasvamaan opettajaksi.

Siksi harmittaa, että piti noin pahasti kompastella.

Saisinkohan vielä toisen mahdollisuuden?

Lauri Jäntin kanssa vetämässä Soutajista surffaajiksi -viestintäseminaaria
Iisalmessa 13.11.2009. Kuva: Erja Vaarala.

Tutkimuksen ja opetuksen liitto

Olen onnekas. Kun suuresti rakastamani Leading and Managing Change -kurssi päättyi toukokuun alussa, olen saanut keskittyä taas jonkin aikaa tutkimukseen. No touko-kesäkuu meni kyllä arviointien parissa varsin tiiviisti ja heinäkuussa lomailtiin mutta alkusyksy oli mahtavaa tutkimusaikaa.

Kun aloitin nykyisessä työssäni seitsemän vuotta sitten, en ihan vielä tajunnutkaan, miten paljon opetus ja tutkimus, tutkimus ja opetus, rikastavat toisiaan. Ei toista ilman toista.

Alkusyksystä olen saanut pohtia ja kirjoittaa uusia tutkimussuunnitelmia ja viimeistellä artikkelikäsikirjoituksia. Tutkimme myös yhdessä kasvatustieteilijöitten kanssa viimevuotisen markkinointi- ja yhteisöviestinnän kurssini opiskelijoitten opiskelukokemuksia ja oppimistuloksia flippaamisen ja tutkivan oppimisen viitekehyksessä. Tavoitteena on sen paperin kanssa päästä arvostetun International Communication Associationin konferenssiin Prahaan toukokuussa. Peukut pystyyn!

Viestinnän tutkimusta Lontoossa ja Helsingissä

University of the Arts London, Chelsean kampus.

Lokakuussa kävin Lontoossa Euroopan viestinnän tutkijoitten konferenssissa. On jo opetuksenkin takia erittäin tärkeää tietää, mitä tällä hetkellä tutkitaan. Konferenssi heijasteli myös maailmanpoliittisia ajankohtaisuuksia, kuten mediasuhteita ja luottamuksen rakentamista ”totuudenjälkeisenä” (post-truth) aikana. Konferenssin luovuus-teemasta johtuen mukana oli myös ei-niin-perinteisiä tapoja lähestyä yhteisöviestintää, käsiteltiin esim. visuaalista tarinankerrontaa ja imagonrakentamista. Ajankohtaisaiheista kiinnostavin oli ehkä työyhteisön verkkoympäristössä tapahtuvaa huonoa käytöstä, jopa kiusaamista, käsittelevä esitys. Oma esityksemme perustui taitavan graduntekijäni Tiina Wemanin aineistoon ja käsitteli esimiesviestinnän vaikutusta organisaation innovatiivisuuteen.

Koska olimme fyysisesti University of the Arts Londonin tiloissa, meille oli järjestetty erilaisia luovia työpajoja alan huippuosaajien kuten taidepedagogien Laura Carew’n ja Joshua Y’Barbon johdolla. Miten virkistävää tutkimusesitysten lomaan! Ja konferenssi-illallinen Parlamentin alahuoneen tiloissa Thames-joen rannalla ei ihan kohta unohdu.

Kävin lokakuussa myös Helsingissä toisen viestinnän tutkijoitten järjestön, ECREAn, seminaarissa, missä teemana oli erityisesti teknologiavälitteinen viestintä. Keynote-puhujat olivat aika kovan luokan tutkijoita – Bart van den Hooff Hollannista on mm. International Communication Associationin yhteisöviestinnän divisioonan puheenjohtaja ja Jennifer Gibbs Kaliforniasta Academy of Managementin yhteisöviestinnän ja tietojärjestelmien divisioonan tuore puheenjohtaja. Jo Gibbsin virtuaaliyhteisöjä käsittelevän esityksen vuoksi kannatti Helsinkiin mennä.

Professori Jennifer Gibbs.

Tutkimuksesta opetukseen

Sekin tässä opetuksen ja tutkimuksen liitossa on mainiota, että kun jatkuvasti jollain saralla joutuu venyttelemään rajojaan, on lohdullista palata jonkun sellaisen asian pariin, jonka jo osaa. Vuosi sitten paukuttelin rajojani ensimmäisen flipatun kurssini kanssa. Nyt, kun on tullut haetuksi EU-rahoitusta (hengästyttävä prosessi!), tuntuu mukavalta ja turvalliselta käynnistää flipatun kurssin toinen kierros sellaisen tematiikan kanssa, jonka tuntee läpikotaisin.

Ja on tässä tullut tehdyksi uusia pedaopintojakin. Verkko-opetuksen asiantuntijavalmiudet -kokonaisuus (10 op) sujahti vuosiohjelmaan yllättävän kivuttomasti ja tarjoaa konkreettista tukea erityisesti siihen prosessiin, kun viestinnän kurssini viedään Avoimen yliopiston tarjontaan. Meidän pitäisi kaikkien tuottaa reippaasti kursseja myös Avoimeen mutta en ole halunnut lähteä siihen ennen kuin hankin enemmän oppia aiheesta.

Loppukevennys: Jos olisin sinkku, alkaisin katsella kumppania kasvatustieteilijöitten suunnalta. Kaikki kolme alan tutkijaa, joitten kanssa olen tehnyt yhteistyötä, ovat aivan huipputyyppejä. Se ei voi olla sattumaa, eihän? Upeita herrasmiehiä, jotka tekevät, mitä lupaavat (ja enemmänkin!), sovitussa aikataulussa. Ilmaisevat itseään selkeästi mutta diplomaattisesti. Suhtautuvat arvostavasti toisten tekemisiin. Ja ovat vielä huumorintajuisiakin! No onneksi minulla on jo tuollainen mies mutta kasvatustieteilijöille: Kauan jatkukoon tutkimusyhteistyö!