Pedaoppia Pedaforumista

Suomessa on jo 30 vuoden ajan järjestetty vuotuinen korkeakouluopetuksen kehittämisen Pedaforum-tapahtuma. Osallistujamäärä on kasvanut tasaisesti ja se suorastaan ryöpsähti ammattikorkeakoulujen tultua mukaan. Ne ovat olleet hyvin aktiivisia myös tapahtuman järjestäjinä; tänä vuonna kokoonnuttiin Hämeen ammattikorkeakoulussa Hämeenlinnassa, ensi vuonna Metropoliassa Helsingissä 4.–6.6.2025. Nyt teemana oli Korkeakoulupedagogiikka globaalin hyvinvoinnin rakentajana.

Korkeakouluopettajan työn haasteita HAMKin tutkijayliopettaja Liisa Postareffin esityksessä. Kuva suurenee klikkaamalla.

Pedaforumin ohjelman ja formaattien (suullinen esitys, symposium, työpaja, luova esitys) määrä on hengästyttävä enkä tietysti tiedä, mitä menetin, kun valitsin juuri ne kanavat, jotka valitsin. Olin iloinen, että kuuntelin mm. KARVIn arviointiasiantuntija Mira Huuskon informatiivisen esityksen suomalaisen korkeakoulupedagogiikan kehittämistarpeista opiskelijoiden, opettajien ja pedagogisten johtajien näkökulmasta (Korkeakoulupedagogiikan tila ja uudistaminen -arviointi).

Laajan tutkimusaineiston mukaan opiskelijat kokivat tarpeellisimmaksi kehittää etä-, läsnä- ja hybridiopetuksen tasapainoa, työelämäyhteyksiä, opettajien opetustaitoa, koulutuksen laatua ja oppimistehtäviä. He myös vähentäisivät ryhmätöitä. 

Opettajat puolestaan kaipasivat lisää resursseja opetukseen ja mahdollisuuksia ja aikaa kouluttautumiseen, työelämäyhteyksien rakentamiseen ja korkeakoulupedagogisten koulutusten kehittämiseen. Pedagogiset johtajat kehittäisivät urapolkuja, tekisivät pedagogisesta kouluttautumisesta pakollista ja kaipasivat lisäresursseja koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen. 

Tutkimukseen (Toom ym. 2023) perustuvina kehittämissuosituksina Huusko esitti mm. että etä-, hybridi- ja lähiopetuksen valinnassa pitää käyttää selkeitä ja yhteisesti sovittuja pedagogisia perusteluja. Niinpä!

KARVIn laaja tutkimus kertoo myös hyvinvoinnin kehittämisen tarpeista.

Ajankohtainen tekoälytematiikka oli esillä Pedaforumissa monin tavoin. Kiinnostava oli Jussi-Pekka Järvisen esitys Helsingin yliopiston omasta käyttöliittymästä GPT-malleihin (CURRECHAT), mikä mahdollistaa työskentelyn omilla palvelimilla eli kaikki tapahtuu turvallisemmin kuin yleensä tekoälymaailmassa ja säilyy myös EU-alueella.

Teija Koskelan ja Tellervo Härkin tekoälytyöpajaan menin, koska Teija on ollut meillä UEFissa ja olen ollut hänen hyvissä työpajoissaan aiemminkin. Saimme pohtia ryhmissä tekoälyn hyödyntämisen tapoja, sen käytön raportointia ja ajattelun taitojen kehittymistä tekoälyä hyödynnettäessä. Kaikissa yliopistoissa pohditaan nyt kiivaasti, miten rakentaa oppimistehtäviä, jotka hyödyntävät tekoälyä: miten saadaan se tukemaan väittelyitä, ideointia ja keskusteluja ja miten opetetaan promptausta eli fiksujen kehotteiden rakentamista.

Tellervo Härkki ja Teija Koskela Turun yliopistosta, aiheena tekoälyn hyödyntäminen opinnoissa.

Hieno esimerkki tieteidenvälisestä, systemaattisesta ja ajankohtaisesta kurssisuunnittelusta oli Tampereen yliopiston Jonna Käpylän ja Hannele Auvisen esitys kestävän kehityksen opintojaksosta ja heidän käyttämästään pedagogisesta mallista. Opintojakson teoreettinen perusta rakentuu kestävyysjohtamisen, kestävän kehityksen kompetenssien ja transformatiivisen oppimisen varaan. 

Esimerkki systemaattisesta kurssisuunnittelusta Tampereelta, aiheena kestävä kehitys.

Aiheeseen liittyvä lukusuositus: Asikainen, E., Laininen, E. & Salonen. A.O. 2024. Ammatillisen opettajan planeteerinen toimijuus. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 26(1), 78–88.

Itselleni tapahtuman huiminta antia oli Otto Scharmerin (MIT) keynote tulevaisuuden uhkista ja muutoksen mahdollisuudesta. Valmistelen ensi kevääksi Future Leadership and Change -kurssia, mihin Scharmerin esitys antoi oivia eväitä. Toinen keynote, Anne Birgitta Pessin (HY) esitys hyvinvoivasta korkeakouluyhteisöstä sisälsi paljon kiinnostavaa mutta olisi hyötynyt tiukemmasta fokusoinnista juuri tämän yleisön tarpeisiin ja annettuun aikaan.

Oli rentoa olla seminaarissa kerrankin ilman omaa esitystä. Kollega Mirjami Ikonen veti peräti kaksi työpajaa: improvisaatiosta ja Lego-pedagogiikasta. Hatunnosto hänelle!

Hyödyllinen yksityiskohta kotiinviemisiksi: tapahtuman aluksi HAMKin turvallisuusasiantuntija Reima Kallinen piti lyhyen turvallisuusinfon, missä esiteltiin mm. ensiapupiste ja defibrilaattorin sijainti ja korostettiin turvallisen tilan periaatteita. En ole sellaista ennen nähnyt missään tapahtumassa ja heti tuli sellainen olo, että hyvissä käsissä ollaan.

Huomasin ihmisten kanssa jutellessani, että Pedaforumin osallistujista todella moni tuli opetushallinnon, tukipalvelujen tai erilaisten kehittämisprojektien parista. Mietittiin UEF-kollegan Erkki Pesosen kanssa, että miksi näin, koska ohjelma oli pullollaan ideoita opetuksen kehittämiseen. Vaikuttaako ajankohta? Olemmeko me kesäkuun alussa jo niin arviointien työllistämiä ja lomavalmiita – tai tutkimusmoodiin siirtyneitä – että ei enää jaksa opetus kiinnostaa? Tarvittaisiinko hiukan tuuppimista pedajohtajien puolelta ja mainostusta: tuonne kannattaa mennä? Itsellenikin tämä taisi olla vasta kolmas Pedaforum neljäntoista opettajavuoteni aikana.

Vanajanlinna. HAMKin vararehtori Heidi Ahokallio-Seppälä veti riemukkaat tanssimuuvit iltajuhlan aluksi.

Kesäinen Hämeenlinna näytti parastaan ja tapahtuman illanvietto oli komean Vanajanlinnan puutarhassa. Iltajuhlassa palkittiin myös Yliopistopedagogiikka-lehden ansiokas tutkimusartikkeli viime vuodelta: Aarnikoivu, M., Mertala, P., Paldanius, H. & Tuhkala, A. Väitöskirjatutkijoiden tieteellisen kirjoittamisen osaaminen ja tuki suomalaisissa yliopistoissa. 

Ruoka oli erinomaista ja seura mainiota mutta toipilaalle olisi ollut mahdotonta seistä koko pitkä ilta. Onneksi muutama tuolikin oli varattu tällaisia tapauksia varten. Erittäin hienoa oli jutella elämänkulusta Aallon opintopsykologin Merita Petäjän kanssa, sillä olemme tutustuneet perheittemme kautta jo lapsina ja käyneet koulua yhdessä Jyväskylässä. Ihania kohtaamisia tuollaiset – ja niin kaivattuja näinä etäilyn aikoina.

Olipa kerran Pieni Opettaja

Olipa kerran syrjäisessä, metsäisessä maassa Pieni Opettaja.

Jutun inspiraationa tämä Moselin varren linna, Burg Eltz, jonka metsissä seikkailimme perhematkalla v. 1997.

Hänen työpaikkansa oli monitornisessa linnassa, ja jokaista tornia koristivat kultakirjaimet RC (Research Community).

Pieni Opettaja ei ollut ihan varma, mitä se tarkoitti, vaikka torneissa asuvat Suuret Tutkijat aina silloin tällöin yrittivät häntä valistaa.

Pieni Opettaja oli nimittäin kovin kiireinen, sillä joka vuosi linnaan saapui koko valtakunnasta ja kauempaakin monta tuhatta uutta maahista. Pienen Opettajan tehtävänä oli auttaa maahisia löytämään todelliset taikavoimansa ja lähettää heidät sitten palvelemaan valtakuntaa.

Pieni Opettaja rakasti työtään mutta maahisten kanssa ei aina ollut helppoa. Siksi Pieni Opettaja opiskeli itsekin. Hän hankki monenlaisia tutkintoja ja pätevyyksiä, hän kuunteli ahkerasti toisten opettajien kokemuksia, hän osasi jos minkälaiset temput ja opetti tarvittaessa vaikka verkkoon kietoutuneena. Hän käytti paljon aikaa tutkimiseen ja vierailla kielillä kirjoittamiseen ja hankki omilla varoillaan työvälineitä ja uusia oppeja – tullakseen vielä paremmaksi opettajaksi.

Kaiken tämän hän teki viisaasti ja miettien koko ajan sitä, miten maahiset oppisivat parhaiten.

Kerran vuodessa Ylimmäinen Tutkija halusi tavata Pienen Opettajan ja kuulla, miten hänellä menee.
– On niin hienoa, että opettaminen on sinulle tärkeää, Ylimmäinen Tutkija kehui.
– Mutta voisinkohan minäkin jotenkin päästä vähän korkeammalle tässä linnassa, Pieni Opettaja kysyi.
– Linnassa on kyllä tähän ihan oma systeemi, Ylimmäinen Tutkija sanoi.
– Mitenkähän siihen systeemiin pääsisi mukaan, Pieni Opettaja kysyi.
– En minä vaan tiedä, Ylimmäinen Tutkija murahti.

Pieni Opettaja alkoi sitkeästi selvitellä asiaa. Hän oli nähnyt, miten Pienistä Tutkijoista tuli Suuria Tutkijoita. Hän ymmärsi, että Pieni Tutkija voi esitellä, mitä kaikkea osaa, ja hakeutua polulle, jonka kuljettuaan hänestä tulee Suuri Tutkija.

Hän näki, miten linnan torneihin kiipesi yhä enemmän Suuria Tutkijoita. Samaan aikaan maahisten määrä kasvoi koko ajan ja opettajat alkoivat käydä vähiin.

Pientä Opettajaa alkoi kummastuttaa yhä enemmän. Hän kuuli lopulta, että opettajillekin oli ihan oma polku. Hänelle kerrottiin myös, että kun Suuria Opettajia valittiin ensimmäisen kerran, ”sinunkin nimesi oli mukana niissä keskusteluissa". Hän oivalsi, että hän ei koskaan pääsisi itse esittelemään, mitä kaikkea osaa. Hänen johtajansa olisi ainoa, jolla oli valta ehdottaa, kuka voisi päästä Suuren Opettajan polulle. Ja tällaisia päätöksiä tehtiin vain joka toinen vuosi.

Pieni Opettaja oli turhautunut ja surullinen. Hän tiesi tekevänsä hyvää työtä – hän oli saanut siitä palkintojakin – mutta tunsi silti olevansa arvoton. Turnajaisjuhlissa hänen työtään ylistettiin mutta Pienen Opettajan kiireisiin päiviin se ylistys ei ulottunut millään lailla.

Eikä hänellä siis ollut mitään mahdollisuutta päästä linnassa edes hiukan paremmille näköalapaikoille.

Eräänä päivänä Pieni Opettaja sai kuulla, että linnaan oli tullut uusi Velhopäällikkö, joka oli maankuulu reippaudestaan ja reiluudestaan.

Tämä on viimeinen toivoni, ajatteli Pieni Opettaja, ja avasi sydän pamppaillen suunsa Velhopäällikön edessä.

Tausta:

Meillä Taitavan opettajan palkinnon saaneilla oli tänään hieno ideointitilaisuus yhdessä akateemisen rehtorin, Tapio Määtän kanssa. Tämä oli minun puheenvuoroni. Kaikki kokemukset eivät toki ole omiani vaan niitä on kantautunut korviin eri puolilta. Saduissahan ei tarvitse kaiken olla faktaa! Faktaa sensijaan on se, että opettajan uramallissa olisi paljonkin kehitettävää yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Puolivälissä ollaan

No niin. Nyt ollaan suunnilleen markkinoinnin peruskurssin puolivälissä ja on jo jotain kerrottavaa siitä, miten meillä on mennyt.

Ensinnäkin en lakkaa kehumasta meidän huikeaa ohjaajatiimiä. Meidän opetusavustajat ovat aina paikalla silloin, kun pitää, siirtelevät pöydät (oi koska saisimme ne kevyet, pyörillä liikkuvat...), vetävät ryhmäkeskusteluja topakasti ja asiantuntevasti ja ovat vielä hyväntuulisiakin, vaikka jokaisella on omat opiskelupaineensa ja muut kiireensä. Voin lämpimästi suositella vertaisohjaajien kanssa työskentelyä! Ehkä tämä kokemus on ollut ihan ok myös ohjaajille, koska yksi heistä jo toivoi pääsevänsä mukaan myös ensi vuonna :)

Harjoituksissa on yleensä ollut yhtä aikaa kuusi kuuden hengen ryhmää.Tässä teemana segmentointi.

Toiseksi olen yllättynyt siitä, miten hirveän paljon työtä on ollut vielä kurssin pyöriessäkin. Case-harjoituksissa käsittelemme aika lailla samoja tekstejä, jotka ovat olleet kurssilla aiemmin ryhmätyömateriaaleina. Teksti annettiin ryhmälle, opiskelijat työskentelivät sen parissa ja toivat esityksensä luokkatapaamiseen. Nyt opiskelijat tutustuvat case-tekstiin ennen harjoitusta ja sitten yhdessä ahkeroimme sen ja ko. teeman luentoaineistojen pohjalta.

Vaan huomasimmepa jo ensimmäisessä ohjaajatapaamisessa, että meidän on jollain keinolla saatava koko vetäjätiimi kartalle siitä, miten kullakin kerralla työskennellään. Siksi rakennan nyt kokonaista kurssimanuaalia, jonka runko näyttää tältä:

1.    Käsikirjan tavoite, ryhmänohjaajien tehtävät ja harjoitusten aikataulu

2.    Tutustumis- ja lämmittelyideoita

3.    Case-harjoitusten käsittely

4.    Yhteenveto- ja päätöstapoja

5.    Tuotosten jakaminen Moodlessa

6.    Ongelmatilanteita

Meillä on ollut yleensä kaksi harjoituskertaa viikossa ja edellisellä viikolla (tai viikonloppuna) olen koostanut harjoitusten ohjelman. Käsikirja on Moodlessa ohjaajien omalla aineistoalueella ja siellä ohjaajat ovat tutustuneet kunkin kerran toimintaan ja tavoitteisiin. Olemme pitäneet tärkeänä sitä, että aluksi on jonkinlainen tutustumis- ja lämmittelytehtävä, koska ryhmät vaihtuvat joka kerta. Tehtäväkysymysten sekaan olen ripotellut myös tekstejä ja kuvia luentoaineistoista, jotta ohjaajat olisivat mahdollisimman hyvin perillä siitä, mihin harjoituksessa pyritään. Harjoitusten purkutapa on vaihdellut mutta joka kerralta olemme tuottaneet jotakin Moodleen, usein kuvia fläpeistä tai yhteenvedon Padlet-seinälle.

Kokemukset tähänastisesta ovat innostavia. Itse huokailen onnesta, kun saan vetää pienryhmää, ja voin verrata tilannetta entiseen eli Tietoteknian auditoriossa luennointiin (filosofi Esa Saarinen kuuluu sanoneen, että parasta on, kun saa puhua 700 hengen yleisölle, not me!). Aluksi opiskelijat tulivat – ohjeista huolimatta – harjoituksiin valmistautumattomina mutta muutaman kerran jälkeen sana levisi ja he alkoivat oppia systeemiin. Perehtyminen näkyi siinäkin, kun opekaverini Outi-Maaria teki hinta-aiheisen harjoituksen alkuun Kahoot-visan ja opiskelijat vastasivat sekä nopeasti että oikein. (Parhaat muuten palkittiin Fazerin matka-aiheisella suklaalla, olihan tuon kerran case-tekstin aiheena halpalentoyhtiöt.)

Toisaalta Moodlen edistymisen seuranta -palkista näen, että kurssilla on turhan paljon niitä, jotka eivät ole päässeet kunnolla aineistoihin perehtymiseen kiinni. Mietinkin nyt, pitääkö holhota ja muistutella, vai uskoa, että viimeistään tentin lähestyminen saa aktiviteettia aikaiseksi. Missä määrin yliopisto-opiskelijaa pitää tuuppia tehtävien pariin ja missä määrin luottaa itseohjautuvuuteen – siinäpä kysymys!

Nyt jännittää!

Muistan elävästi sen, kun menin ensimmäistä kertaa aloittamaan Markkinoinnin perusteet -kurssia 26.10.2010.

Muistan, mitä minulla oli päällä, muistan, miten vatsaa kouristi, muistan, miten henki meinasi salpautua. Ymmärränkö edes itse, mistä olen puhumassa, riittääkö asia, saanko ryhmät kokoon ja kurssin rullaamaan. Opiskelijoita oli toistasataa, kuten aina.

Mutta siitä se lähti ja suunnilleen samalla formaatilla on menty jo kahdeksan kertaa. Nyt ollaan niin suuren muutoksen äärellä, että perhoset lentelevät taas vatsassa.

Peruskurssi on nimittäin käännetty nurinniskoin eli flipattu.

Kurssi alkaa johdantoluennoilla huomenna. Sen lisäksi ainoa kaikille yhteinen tapaamiskerta on vain päätösyhteenveto 12.3. Siinä välissä pyöritämme 12 eri teemaista case-harjoitusta. Harjoitusten yrityksiä ovat esim. Porsche (komea aloitus!), Facebook ja Amazon.

Ennen harjoituksia opiskelijan pitää opiskella teoria-aines opetusvideoilta ja kurssikirjasta sekä tutustua päivän harjoituksen tekstiin. Videoitten lomassa on itseopiskelutehtäviä, joitten huolellisella tekemisellä voi kartuttaa kurssipisteitään.

Kunkin opiskelijan pitää valita vähintään neljä harjoitusta. Pakolliset valinnat onkin jo tehty ja nyt voi valita lisäksi vielä niin monta kuin haluaa ja ryhmiin mahtuu. Hyvin näyttävät ryhmät täyttyvän, niihin mahtuu 36 opiskelijaa/harjoitus. Vähiten on toistaiseksi kiinnostanut pikamuodin jakelua käsittelevä harjoitus ja siihen on selkeä syy: aika on kello 8 aamulla :)

Harjoitusten pyörittämiseen tarvitaan tietysti ihmisiä, ei onnistu yksin. Saimmekin kokoon aivan loistavan opetusavustajajoukon ja lisäksi kurssitiimiin kuuluu Anuliina, joka tekee aikuisopettajan pedagogisten opintojen harjoittelua. Oma työnsä on tietysti ollut ja on siinä, että koko tiimi tietää, mitä käsitellään, miten työskennellään ja millainen tuotos harjoituksista syntyy. Saanemme kurssin mittaan aikaiseksi oikein kurssimanuaalin, jota voi sitten hyödyntää myös tulevina vuosina.

Vas. opetusharjoittelua kurssilla tekevä Anuliina, minä ja opetusavustajat Laura, Arttu ja Eetu. Kuva: Outi-Maaria Palo-oja.

Loistavana virikelähteenä toimii myös kollegan vinkkaama Ideapakka – todellinen runsaudensarvi täynnä toinen toistaan innostavampia menetelmiä työskentelyyn, tutustumiseen, ryhmäytymiseen, ideoimiseen, piristämiseen, pohdiskeluun.

En ikinä, en ikinä, olisi pystynyt tekemään tätä muutosta yksin. Yhdessä Outi-Maarian kanssa on haastetta pähkälöity ja välistä vähän hiuksiakin revitty (omiamme sentään, ei toisen...). KIITOS opetuksen kehittämisrahasta, yliopisto, ilman sitä tästä ei olisi tullut mitään.

Huomenna tositoimiin, ensi viikolla alkavat harkat :)

Flippausta ja flippauksen tutkimusta

Sattuipas hauskasti, että samana päivänä, kun Hesarissa julkaistiin tämä erittäin kiva juttu flippauksesta (paitsi että otsikko ei vastaa jutun sisältöä), sain julkaistuksi myös tekstini samasta teemasta innovaatiojohtamisen työtiimin blogissa yliopiston sivuilla.

Laitan juttuni myös tänne, jotta se ei pääse hautautumaan yliopiston sivuston syövereihin:

Flippausta ja flippauksen tutkimusta

Yliopistossamme on meneillään huima opetuksen kehittämisbuumi, jonka moottoriksi – vai pitäisikö sanoa sateenvarjoksi – on valittu käänteinen opettaminen eli flippaus (flipped classroom, flipped learning). Kauppatieteiden laitokselta mukana on ollut neljä opettajaa. Kokemuksia on jaettu ja kursseja on kehitetty laitoksen yhteisessä Pedatiimissä, joten vielä isompi opettajajoukko on sitä kautta tutustunut menetelmään. Flipatuille kursseille on osallistunut kymmeniä opiskelijoita.

Voisi sanoa, että strategia todella ohjaa nyt toimintaa, sillä Itä-Suomen yliopisto aikoo olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö vuoteen 2020 mennessä. Se on kylläkin aika pian, se.

Yliopiston kasvatustieteilijät ovat työskennelleet tiiviisti meidän flippariopettajien kanssa. Kehittämistyö sai juuri komeaa kansainvälistä tunnustusta, sillä Flipping Finland valittiin parhaaksi eurooppalaiseksi tutkimuksen ja oppimisen projektiksi EAPRIL-konferenssissa (European Association for Practitioner Research on Improving Learning). Hienoa olla osa sitä!

Yhä edelleen luennointi, yksisuuntainen tiedonsiirto, on varsin yleinen opetustapa yliopistoissa. Näin siitä huolimatta, että tutkimus on selkeästi osoittanut, että tuolloin vuorovaikutus opettajan ja opiskelijoiden välillä jää vähäiseksi, opiskelijoitten tarkkaavaisuus herpaantuu ja oppiminen on pinnallista. Flippaus on yksi ratkaisu näihin ongelmiin. Opiskelija tutustuu esimerkiksi luentoaineistoihin etukäteen ja luokkatapaamisissa pystytään perehtymään ilmiöihin syvällisemmin, soveltamaan opittua, jakamaan asiantuntijuutta ja oppimaan yhdessä.

Lisää flipattuja kursseja, kiitos

Flippasin markkinointi- ja yhteisöviestinnän kurssini (MYVI) kaksi vuotta sitten ja yhdessä kasvatustieteilijöitten kanssa kirjoitimme artikkelin opiskelijoitten oppimiskokemuksista ja oppimistuloksista. Käsikirjoituksemme on käynyt läpi vertaisarvioinnin ja ilmestyy toivottavasti pian Business and Professional Communication Quarterly-lehdessä.

Meillä oli tutkimuksessamme sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista aineistoa. Kvanttiaineisto koostui opiskelijakyselystä ennen ja jälkeen kurssin. Kvaliaineistona oli opiskelijoitten omat kuvaukset heidän oppimiskokemuksistaan ja -tuloksistaan.

Oli kiinnostavaa, että 96 % opiskelijoista oli sitä mieltä, että flippausmenetelmä soveltui heille hyvin. 92 % oli halukas opiskelemaan samanlaisin menetelmin myös jatkossa ja 76 % piti flippausta perinteistä luennointia parempana. Koettiin, että opiskeltavaan aineistoon oli helppo orientoitua ja opiskelutapa oli motivoiva ja joustava, sillä aineistoja voi opiskella vaikka lenkkeillessään.

Toisaalta 24 % piti perinteisiä menetelmiä flippausta parempina. Flippaus taitaa vaatia aika paljon itseohjautuvuutta, ajanhallintataitoja ja vastuun ottamista omasta työskentelystä. Yksi ratkaisu voisi olla se, että opiskelijat tutustuisivat ennakkoaineistoihin pareittain tai ryhmissä.

Tutkimusten lukemisen ja niistä kirjoittamisen haaste

Oppimistulosten osalta opiskelijoitten raportit osoittivat runsaasti oivaltamista ja syvällistä oppimista varsinkin työyhteisöviestinnän ja kriisiviestinnän teemoista, kun taas markkinointiviestinnän aiheita käsiteltiin pinnallisemmin.

Opettajan kannalta oli mielenkiintoista, että uudenlainen opetustapa ja siitä tehty tutkimus paljastivat joitakin oppimisstrategioihin ja -valmiuksiin liittyviä haasteita. Tällaisia olivat esimerkiksi ajanhallintataidot, englanninkielisten tutkimusartikkelien etsiminen, lukeminen ja ymmärtäminen sekä esseen kirjoittaminen. Aivan ilmeisesti esseen kirjoittamiseen tarvitaan nykyistä enemmän ryhmän tai opettajan tukea. Usein kysytyt kysymykset -sivu Moodlessa voisi myös olla tarpeen. Olen sellaisen tänä vuonna jo kurssilleni tehnytkin.

Kaiken kaikkiaan tutkimuksemme osoitti, että flippauksen ja tutkivan oppimisen menetelmin opiskelijoita voidaan varustaa esimerkiksi näillä keskeisillä työelämätaidoilla: yhteistyötaidot, vuorovaikutustaidot ja kriittisen ja luovan ajattelun taidot.

Ei opetusta ilman tutkimusta, niinhän sen yliopistossa kuului mennä :)


Lähde: Kantanen, Helena, Koponen, Jonna, Sointu, Erkko & Valtonen, Teemu. Including the Student Voice: Experiences and Learning Outcomes of a Flipped Communication Course