Taitava opettaja – minäkö?

Olipas melkoisen unohtumaton päivä eilen.

Lukuvuoden avajaiset ja uusi käytäntö: ei Kuopiossa juhlaa ollenkaan, ainoastaan Joensuussa. Ensi vuonna sitten toisin päin.

Aurinkoinen päivä ajella. Avajaisjumalanpalveluksessa oli paljon väkeä. Joensuun kirkko on tavattoman kaunis, en ole ennen käynyt.

Puheissa ja teksteissä vahvasti esillä vastuullisen sanankäytön teema. Rovasti Petri Karttunen: "Millaisia fariseuksia olemme me, jotka muistutamme muita oikeudenmukaisuudesta, ihmisoikeuksista ja heikoimpien auttamisesta, mutta sivuutamme nämä arvot pian yhteistuumin, kun pelkäämme omien etujemme ja rauhamme olevan uhattuina."

Kahvit ihanassa Kauppaneuvoksen kahvilassa. Taitokorttelissa olisi ollut paljonkin kiinnostavaa mutta lompakon onneksi ei ollut aikaa tehdä lähempää tuttavuutta. Pitänee palata tuonne, kun marraskuussa opetan Joensuussa. Kiitos paikallisopastuksesta Mirjami-kollegalle!

Joensuussa on upea kampus – tiivis, oikea kampus täynnä elämää, varsinkin eilen, kun yliopiston virallisten lukuvuoden avajaisten jälkeen alkoi opiskelijoitten Kampusrysäys.

Pitkä hikinen odotus avajaisjuhlassa sydän pamppaillen. Kello oli jotain 15.30 ennenkuin tuli meidän vuoromme. Sen verran hermostutti, että juhlapuheet menivät ohi ja niihin piti palata jälkeenpäin. Taidokkaasta, eläytyvästä ja energisestä JOY-kuorosta sensijaan osasin nauttia suuresti.

Ennen kesälomia saimme tietää Taitava opettaja -palkinnosta: Minna Ruokonen (vieraat kielet ja käännöstiede), Satu Tuomainen (kielikeskus), Terhi Saaranen (hoitotiede) ja minä. Tapasimme kesäkuussa Skypellä ja elokuussa kasvokkain ja teimme avajaisiin yhteisen puheen.

Olisi ollut varmasti helpompaa ja nopeampaa tehdä puhe yksin. Mutta kuten niin usein opiskelijoille perustelemme: ryhmässä on hauskempaa ja tuotos on enemmän kuin osiensa summa. Juuri niin se meni. Oli valtavan rikastuttavaa tutustua näihin osaaviin kollegoihin.

Ensin keräilimme opetusmyyttejä Padlet-seinälle ja sitten mietimme, miten niitä opetuksessamme murramme. Etsimme Finnasta vanhoja yliopistokuvia. Aikamoisia helmiä löytyikin, kuten tämä kuva arkkitehtiopiskelijoista 1920-luvulta. Kontrastiksi liitimme settiin kuvia omasta virkeästä ja yhteisöllisestä arjestamme. Kukaan meistä ei tee työtä yksin vaan monenlaisissa verkostoissa. Itse koen, että opetuspalkinto kuuluu kauppatieteiden laitoksen huippuaktiiviselle operyhmälle, joka noin kerran kuussa kokoontuu miettimään erilaisia pedagogisia kysymyksiä.

Ilmeisesti puhe onnistui mukavasti, sillä olemme saaneet siitä runsaasti myönteistä palautetta tutuilta ja tuntemattomilta. Myös juhlapuhuja, Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen kiitti meitä erikseen.

Avajaisten jälkeen piti kiirehtiä kahville, koska Terhin ja Satun oli jouduttava Kuopion kampukselle menevään bussiin. Minulla oli myös oman laitoksen työkavereitten kanssa tapaaminen, jonka hedelmiä päästäneen katsomaan Tutkijoiden yössä 29.9. ;) Kauniin kahvipöydän äärellä olisi kyllä nautiskellut pitempäänkin.

Auringonlaskua kohti kotiin ajellessamme rupesin suorastaan hellämieliseksi ajatellessani, että minusta ei ikinä pitänyt tulla opettajaa, koska perheessä oli sitä lajia jo riittävästi, useammassa sukupolvessa.

Ja oikeastaan yliopistotyöni alkoi Joensuusta, sillä v. 1987 olin ensimmäisen kerran mukana yliopistotiedottajien talvipäivillä, jotka tuolloin pidettiin juuri Joensuussa. Meistä otettiin yhteiskuva Carelian rappusilla. Nyt samassa talossa, eri merkeissä. Vähän samanlainen tunne kuin silloin, kun Jyväskylässä ennen väitöstilaisuuteni alkamista katselin ikkunasta alakouluani. Sama paikka, eri tunnelma, ja kovin monta vuotta elämää välissä.

Eikä tässä vielä kaikki: tänä aamuna töihin tullessani sain omalta laitokselta näin upeat kukat <3 Kyllä kelpaa <3

Juttu lukuvuoden avajaisista

Taitavien opettajien puhe