Vaihto-opena Suomessa

Viimeksi kirjoitin kokemuksistani Ranskan Lillessä helmikuussa. Nyt oli vuoro Ranskan-kumppanimme tulla meille päin.

Estice Business Schoolin akateeminen rehtori Elena Choquet Lillestä on käynyt laitoksellamme Erasmus-vaihdossa jo viidesti. Elena on kulttuurienvälisen viestinnän huippuasiantuntija ja aiheena oli nytkin monikulttuuristen tiimien johtaminen.

Tällä kertaa ilmassa oli suurta haikeutta, sillä Elena jää eläkkeelle kesällä 2018 ja tämä oli todennäköisesti hänen viimeinen Kuopion-visiittinsä. Yksi opiskelijoista tosin kirjoitti palautteessaan: "I think it is too early for her to retire if she is this good at what she does."

Elena on kotoisin Manchesterista mutta hän on asunut Ranskassa jo 37 vuotta. Opiskelijat nauttivat suuresti hänen natiivienglannistaan, huumorintajustaan ja toiminnallisista opetusmenetelmistään, kuten roolileikeistä.

Sain nähdä Elenan kurssipalautteet ja ne ovat huikeita. Ryhmän 22 opiskelijasta 21 antoi Elenalle täyden kympin kurssista, yksi antoi kahdeksan. Yleistä tyytymättömyyttä herätti vain se, että kurssi oli liian lyhyt – kolme intensiivistä päivää.

Näissä palautteissa tiivistyy olennainen: "Elena, you are one of the best professors that have ever taught me. You are great! All the best!" "To be honest this was the best course I have had in my university career during 4 years!"

Tässä testataan reviirien rajoja. Vietnamilainen päästää vieraankin paljon lähemmäksi kuin suomalainen.

Professorimme Päivi Eriksson aloitti yhteistyön Estice Business Schoolin kanssa ja minä "perin" muutoksen johtamisen kurssin häneltä ja vierailin ensimmäisen kerran Lillessä v. 2011. Sittemmin Lillessä on käynyt myös kolme muuta kollegaa, joten vaihto ei ole ollut vain minun varassani. Meille päin Lillestä on tullut ainoastaan Elena, koska hän on niin mielellään halunnut tulla. Nyt haasteenamme onkin löytää hänelle seuraaja.

Elenan vierailun päätteeksi kävimme kaksin syömässä Puijon torniravintolassa upean Puijo-menun, joka hurmasi täysin ranskalaiseen keittiöön tottuneenkin. Ja ne maisemat! Juttelimme myös vuolaasti yhteistyömme tähänastisista kokemuksista ja sen jatkosta.

Elena Choquet ja Managing Intercultural Teams -kurssin opiskelijat.

On hirveän sääli, että meillä ei ole laitostasolla resursseja ulkomaansuhteitten suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen hoitamiseen. Meillä on vaihtosopimuksia vaikka miten paljon mutta hyvin vähän opettajavaihtoa. Tarvitsisimme kuitenkin erityisesti kanditasolle lisää englanninkielistä opetusta, jotta saisimme enemmän tarjontaa vaihto-opiskelijoille. Niin varmistettaisiin se, että myös omat opiskelijamme pääsevät jatkossakin vaihtoon.

Mitkään vuorovaikutussuhteet eivät synny itsestään vaan niitten luominen ja ylläpitäminen vaatii työtä – ja myös rahaa, jotta ihmiset voivat matkustaa tapaamaan toisiaan.

Ei olisi myöskään haitaksi, jos yliopisto-, tiedekunta- tai laitostasolla olisi linjaus siitä, miten ulkomaanvaihdot määritellään opettajien työsuunnitelmissa. Useimmitenhan ulkomaille mennään opettamaan kurssia, jota pidetään myös kotona, mutta harvoin kurssi istuu ulkomaankontekstiin ilman työtä ja säätöä. Lisäksi sitä kautta tulee tietysti myös yksi opetusryhmä lisää, arvioitavia tehtäviä ja luettavia esseitä.

Viikon intensiivinen opetus käy voimille, kotona sama kurssi pidetään monen viikon aikana. Voimille käyvät myös tietotekniset haasteet, kielitaito-ongelmat, kulttuurien välisiin eroihin liittyvät kysymykset, matkustaminen, joskus ilmastokin. Eikä aina ole mitään herkkua syöksyä maailmalle keskeltä runsaita kotoisia työvelvoitteita tai perhe-elämän kiemuroita.

Ulkomaisen opettajavieraan isännöiminen on oma lukunsa. Junailet kurssin ajoitukseen, opetustiloihin ja kurssi-ilmoittautumisiin liittyviä järjestelyjä. Hoidat hotellivarauksia ja kyytejä, esittelet kaupunkia, järjestät iltaohjelmaa. Monissa muissa maissa ollaan huomattavasti vieraanvaraisempia ja avokätisempiä kuin meillä Suomessa. Suhteet eivät toimi, jos emme osaa tai jaksa pitää vieraistamme hyvää huolta.

Kaikesta edellisestä huolimatta olimme Elenan kanssa hyvin yksimielisiä siitä, että Erasmus-vaihdot rikastuttavat valtavasti sekä opettajien että opiskelijoiden elämää. On surkeaa, jos niiden arvoa ei ymmärretä eikä niihin anneta niiden vaatimia voimavaroja. Silloin käy niin, että nekin harvat, jotka haluavat ja osaavat ulkomaansuhteita vaalia, uupuvat töittensä alle, ja uusia ulkomaanyhteyksiä ei koskaan ehditä etsiä, löytää ja huoltaa.

Tässä maailmassa ei kuitenkaan ole yhtään liikaa kulttuurienvälistä ymmärrystä, eihän.

Vaihto-opena Ranskassa

Jopas on talvea kulunut ilman kirjoittamista!

Taisi olla niin tiukka rutistus tuo syksyinen flippaus, että sen jälkeen ei ollut kirjoitusintoakaan. Sanottavaa kyllä olisi paljonkin, esimerkiksi flippauksen haasteista tai äänitystekniikasta tai kehittämiseen tarjolla olleesta ajasta. Onneksi tätä kaikkea on saanut purkaa laitoksen omassa operyhmässä ja taisinpa luvata puheenvuoron flippaajataipaleestani myös maaliskuiseen flippariseminaariin.

Mutta nyt terveiset Pohjois-Ranskasta, Lillestä. Olen täällä Erasmus-vaihdossa jo neljättä kertaa. Todella mukavaa olla tutussa paikassa, missä hissin lonksahtelukin herättää lämpöisiä tunteita.

Opetan täällä muutoksen johtamista ESTICE Business Schoolissa, joka on Lillen katolisen yliopiston osa. Opiskelijani ovat lähestulkoon valmiita kauppatieteiden maistereita eli periaatteessa samassa vaiheessa opintojaan kuin he, joille pidän vastaavan kurssin Kuopiossa joka kevät. Ryhmien välinen ero on kuitenkin melkoinen.

Kuopiossa ryhmäni on hyvin monikulttuurinen, lähes 20 eri kansallisuutta. Täällä kaikki ovat ranskalaisia, toki monikulttuurisuutta löytyy opiskelijoitten perheistä ja lisäksi opintoihin kuuluu useita ulkomaanharjoittelujaksoja.

Kotona opiskelijat ovat selkeästi vanhempia. Täällä nuoret ovat päässeet yliopistoon suoraan koulusta, joten nyt, kun maisteriksi valmistuminen lähenee, he ovat 22-24-vuotiaita.

Suurin ero on kuitenkin opiskelun koulumaisuudessa. Täällä kierrätetään nimilistoja joka päivä ja poissaoloista seuraa vuolaat selitykset sekä minulle että hallintohenkilökunnalle. Täkäläiset kollegani väittävät, että ranskalainen koulu ei valmista opiskelijoita ollenkaan itsenäiseen työskentelyyn ja ajatteluun vaan korkeakouluun tullessaan he odottavat saavansa kaiken annettuna. Opettajien mielestä useimmat opiskelijat eivät myöskään viiden vuoden aikana opi ajattelemaan itsenäisesti. Koulutus onkin täällä paljon enemmän käytäntöön painottuvaa kuin meillä. Mietityttää kuitenkin, miten voi kasvaa johtajaksi, jos opinnot eivät edistä kriittiseen ajatteluun, itsenäisyyteen, vastuuseen ja viisaaseen harkintaan kasvamista.

ESTICE Business School.

On muuten mielenkiintoista, että kun Kuopion-kurssillani on vaihto-opiskelijoita Lillestä, he selviävät aivan loistavasti heille ennestään tuntemattomien tutkimusartikkelien opiskelusta eivätkä koskaan valita. Täällä saan aina palautetta siitä, miten vaikeita teoriatekstejä pitää lukea, vaikka yritän valita tekstit käytännöllisemmästä ja kevyemmästä päästä. Näin vaikuttaa ryhmädynamiikka.

Oman haasteensa tämän vuoden reissulle on tuonut ryhmän koko: 62. Kun olin täällä ensimmäistä kertaa v. 2011, opiskelijoita oli 13. Opetan aamupäivät ja iltapäivisin opiskelijat työstävät ryhmäesityksiään. Flippausta en ole juurikaan voinut soveltaa, sillä täällä halutaan pitää kiinni runsaista lähiopetustunneista. Jos vielä palaan tänne, on kurssin osallistujamäärälle oltava yläraja, koska tilat paukkuvat jo nyt ja esim. oppimiskahvilan toteuttaminen tämän porukan kanssa on melkoinen suoritus. Ja huonommin väki sitoutuu, kun ryhmät ovat isoja; yksi neitonen esimerkiksi selaili alusvaatekuvastoa, kun olisi pitänyt keskittyä oppimiskahvilan tehtäviin :)

Lillen sydän.

Ihan oma lukunsa on sitten luentosalien tekniikka. Joka vuosi toivon luokkaan nettiyhteyttä, jotta voin käyttää video-caseja. Joskus yhteys onnistuu, joskus ei. Tänä vuonna ei ole onnistunut, mikä on harmi, sillä juuri ison ryhmän kanssa nuo caset olisivat mainioita keskustelun herättäjiä. Luokissa ei myöskään ole opettajalle tietokoneen näyttöä vaan konetta pitäisi ohjata valkokangasnäytöltä ja ranskankielisistä valikoista. Projektorin asentoa säädettiin eilen pitkällä teräskepillä, onneksi koko laite ei pudonnut...

Lille on sympaattinen kaupunki, väkiluvultaan Tampereen luokkaa. Vanhoja ja vielä vanhempia taloja riittää, kaikkein vanhin osa on keskiajalta. Paikallinen taidemuseo on Louvren jälkeen Ranskan merkittävin. Jalkapallon ystäville löytyy 50.000-paikkainen uusi stadion.

Parasta täällä ovat kuitenkin ihmiset. En osaa ranskaa eivätkä pohjoisranskalaiset osaa juurikaan englantia mutta asiat selviävät aina kaupoissa ja kaduilla. Ihmiset ovat aivan käsittämättömän avuliaita ja reiluja ja kuljettavat harhailevan turistin vaikka kädestä pitäen kohteeseen.

Taidankin sen kunniaksi syödä huomenna aamupalalla viikon ensimmäisen croissantin. Ja dipata sitä kahviin, paikalliseen tapaan.