Olipa kerran hallintohenkilö (student success coordinator) ja kasvatustieteiden tohtoriopiskelija, joka tuli kirjoittaneeksi aika provosoivan kolumnin. Hänen nimensä on Kristie Kiser.
Kolumni julkaistiin Inside Higher Ed -verkkolehdessä eilen. Kiser on tällä hetkellä mahdollisesti korkeakoulumaailman inhotuin henkilö.
Kolumnin otsikko kuuluu: Instructors, Please Wash Your Hair. Kiser arvostelee sitä, että opetuksen siirryttyä nettiin olemme alkaneet harhaisesti ajatella, että voimme näyttäytyä opiskelijoille ihan tavallisina ihmisinä ja olla siten helpommin lähestyttäviä. Aika raadollisin esimerkein Kiser havainnollistaa, miten arvostettu opettaja menettää uskottavuutensa, jos esiintyy opiskelijoille pyykkivuoriensa keskellä likaisin hiuksin.
Syntyi melkoinen kohu. Esimerkiksi Higher Ed Learning Collective -Facebook-ryhmässä juttuun tuli hetkessä yli 200 kommenttia. Siellä oltiin todella kiukkuisia ja kehotettiin lähettämään sähköpostia Kiserille ja hänen esimiehelleen.
Arveltiin myös, että Kiser on torpedoinut sekä jatko-opinto- että työmahdollisuutensa. Inside Higher Ed -verkkolehden kommentointi jouduttiin sulkemaan.
Vielä samana päivänä Kiser pyysi anteeksi. Hän myönsi sarkastisen tyylinsä olleen tähän aikaan sopimaton mutta muistutti myös siitä, että kolumneihin kuuluu tietty irrottelu.
Minua hämmensi kovasti se, että Kiserin saamissa vihaviesteissä oli toivottu jopa kolumnistin kuolemaa.
Siis mitä?? Näinkö käyttäytyvät opettajat, jotka ovat ensimmäisinä arvostelemassa vaikkapa mielestään sivistymättömien äärioikeistolaisten kapeaa maailmankuvaa!
Tämä on loistava esimerkki siitä, millaisessa tunteitten vyöryssä nyt eletään. Monet opettajat ovat aivan järkyttävän väsyneitä odottamattomasta verkkoloikasta. Jokainen on peloissaan oman, perheensä ja opiskelijoittensa terveyden puolesta.
Kansainvälisissä ryhmissä keskustellaan siitä, miltä tuntuu, kun oma opiskelija kuolee. Yksi jos toinen yrittää – toisin kuin normaalioloissa – huhuilla eri keinoin kurssilta kadonneitten sielujen perään.
Ja sitten tulee joku hallintohenkilö neuvomaan, että kannattaisi muuten pukeutua tavanomaisen tyylikkäästi tai ainakin pestä tukka.
Niin tulppa irtoaa ja musta sappi syöksyy valloilleen.
Kiser on tietysti siinä oikeassa, että ammatilliseen rooliin kuuluvat tietyt koodit, myös pukeutumisessa. Mutta se ei ehkä ole nyt se tärkein asia, vaan opetuksen hoitaminen ylipäänsä jotenkin, ja että opiskelijat saavat tarvitsemaansa tukea.
Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, miten paljon kriisi ja muutos herättävät tunteita.
Kriistilanteessa ihminen toimii usein kuin kone ja tekee hyvinkin fokusoidusti sen, mikä on pakko, mutta sitten tulee takaisku. Kun verkko-opetus on jotenkin käynnistetty, lapset saatu koulurytmiin ja isovanhemmat motivoitu pysymään eristyksissä, alkaa tunteiden myllerrys.
Eikä silloin todellakaan tarvitse kenenkään tulla kertomaan, että ulkonäössäsi olisi muuten toivomisen varaa.
Hyvää viikonloppua!
Maanantaina sitten puhtain hiuksin, tiedät-kyllä-mitä.
***
Kristie Kiserin kirjoitus on täällä.
Yksi Kiserin saamista vastineista. (lisätty 20.4.2020)
