11.5.2020

Opettajan viestit ja poikkeustila

Meillä Itä-Suomen yliopistossa aloitettiin päivittäiset opetuksen tukitunnit hyvin nopeasti yliopiston sulkeuduttua. Olen tosi ylpeä siitä, miten tuo saatiin pyörimään opintopalvelujen, tietotekniikkapalvelujen ja opettajaverkoston yhteistyönä jo 23.3. alkaen.

Joka arkipäivä, yli kuukauden ajan, opiskeltiin yhdessä monenlaisia välineitä Zoomista oppimisen arviointiin ja Teamsista digitaalisiin oppimateriaaleihin. Ohjelma ja tallenteet ovat nähtävissä täällä.

Huhtikuun puolivälissä vastasimme työtovereitteni Sari Tarvaisen ja Outi-Maaria Palo-ojan kanssa yhdestä tällaisesta etäopetuksen tukitunnista.

Tukituntimme teemana ei ollut vermeet ja välineet vaan oltiin vähän yleisemmällä tasolla, aiheena Opetusviestintä ja vuorovaikutus. Ja siinäkin oli painopiste erityisolosuhteissa.

Lienen jonkin sortin viestinnän asiantuntija pitkän viestintäammattilaisen työhistoriani ja tutkimus- ja opetustyöni kautta. Olen väitellyt yhteisöviestinnästä ja tutkinut mm. aikuisten oppimista ja viestintää verkkoyhteisöissä. Vuosi sitten sain valmiiksi yliopistomme tarjoaman Verkko-opetuksen asiantuntijavalmiudet -kokonaisuuden (jonka pohdintoja löytyy tuosta blogini laidasta).

Väitän, että hyvä opetusviestintä verkossa on pääperiaatteissaan samanlaista kuin hyvä viestintä muutenkin: selkeää, kaksisuuntaista, kuuntelevaa ja arvostavaa. Verkossa kuitenkin korostuvat selkeys ja toisto. Sekä opettajan ja opiskelijoitten välisen että opiskelijoitten keskinäisen vuorovaikutuksen eteen on nähtävä vaivaa, ei se spontaanisti tapahdu.

Lisäksi olemme eläneet poikkeustilassa. Alla on kasvatustieteen professori, aivotutkija Minna Huotilaisen herättelevä kuva, johon tutustuin viime kesän Pedaforumissa. Aiheena oli aivot ja oppiminen.

Kuva suurenee klikkaamalla.


Vasemmalla on taistele tai pakene -tila, oikealla flow'n ja oppimisen tila. Vasemmalla uhkaa, kiirettä, epätoivoa ja pelkoa, oikealla hallinnan tunne, tekemisen meininki, oppiminen ja innostus.

Väitän, että viime kuukausina olemme paljolti olleet tuossa taistele tai pakene -tilassa, mikä on aika kaukana iloisesta oppimisesta. Väitän myös, että opetusviestintä voi olla hyvin merkittävässä asemassa siinä, miten oppimisen iloa ja turvallisuutta rakennetaan poikkeusoloissa.

Tällaista listaa avasin huhtikuun koulutuksessa. Siinä on hyödynnetty myös oppeja, joita on karttunut erittäin eläväisen ja innostavan Facebook-foorumin Higher Ed Learning Collective kautta. Ryhmässä on lähes 26.000 jäsentä, niin verkkopedagogeja, tutkijoita kuin hallintoväkeäkin.

Kuva suurenee klikkaamalla.


Pandemia on haastanut meitä opettajia erityisesti tuon empatian osalta. Yliopistossa voi opettaa aika tiukasta asiantuntijaroolista käsin, ilman, että opiskelijat tietävät yhtään mitään opettajan yksityiselämästä – tai opettajat opiskelijoitten elämästä. Ryhmät voivat olla myös niin isoja, ettei syvällisempi tutustuminen olisi edes mahdollista, paitsi ehkä opinnäytetöiden ohjauksessa.

Nyt tuli aika, jolloin pitää kysyä aktiivisesti, mitä opiskelijoille kuuluu – ja valmistautua kuuntelemaan. Itselläni on tullut vastaan tapauksia, joissa opiskelijan läheisellä on ollut korona, yhdellä meni työpaikka alta, toinen on joutunut tekemään järkyttävän pitkiä työpäiviä, kolmas oli tullut Suomeen vaihtoon ja oli turvallisempaa pysyä täällä kuin palata kotimaahan, neljäs joutui työmatkaltaan koronakaranteeniin. Ja tietysti nämä tavanomaisemmat kuviot: lapset ovat kotona ja heitä pitäisi opettaa ja huoltaa, ja yhteinen huoli omasta ja läheisten terveydestä.

Etäläsnäoloa ovat nyt aivan ilmeisesti tarvinneet sellaisetkin opiskelijat, jotka normaalioloissa opiskelisivat verkkokurssinsa itsenäisesti ja ilman suurempaa tarvetta opettajan tai ryhmän kohtaamiseen.

Ihan hiljattain tutkijakollega kasvatustieteiden puolelta, Erkko Sointu, vinkkasi tuoreesta Kasvatus-lehden artikkelista, joka käsittelee luottamuksen rakentumista verkkokurssilla opiskelijan näkökulmasta (Valkonen, Tyrväinen & Uotinen, 2020). Sen mukaan luottamuksen edellytyksiä olivat ryhmän turvallisuus ja yhteisöllisyys, verkkoympäristön selkeys ja helppokäyttöisyys sekä opettajan suunnittelutyö, ammattitaito ja läsnäolo.

Siinä ne taas ovat: yhteisöllisyys, selkeys ja läsnäolo – erityisen tärkeitä tänä koronakeväänä.

***

Lisää asiantuntijapuhetta aiheesta tiistaina 12.5. klo 14.00-15.00 Itä-Suomen yliopiston tiedekahvilassa, Café Smartissa: Livenä vai etänä – millaista uutta osaamista verkkovuorovaikutus vaatii? Mukana yliopistonlehtori Jonna Koponen kauppatieteiden laitokselta ja suunnittelija Elsi Similä Aducatesta.


17.4.2020

Etäopettaja, onko tukka pesty?

Olipa kerran hallintohenkilö (student success coordinator) ja kasvatustieteiden tohtoriopiskelija, joka tuli kirjoittaneeksi aika provosoivan kolumnin. Hänen nimensä on Kristie Kiser.

Kolumni julkaistiin Inside Higher Ed -verkkolehdessä eilen. Kiser on tällä hetkellä mahdollisesti korkeakoulumaailman inhotuin henkilö.

Kolumnin otsikko kuuluu: Instructors, Please Wash Your Hair. Kiser arvostelee sitä, että opetuksen siirryttyä nettiin olemme alkaneet harhaisesti ajatella, että voimme näyttäytyä opiskelijoille ihan tavallisina ihmisinä ja olla siten helpommin lähestyttäviä. Aika raadollisin esimerkein Kiser havainnollistaa, miten arvostettu opettaja menettää uskottavuutensa, jos esiintyy opiskelijoille pyykkivuoriensa keskellä likaisin hiuksin.

Syntyi melkoinen kohu. Esimerkiksi Higher Ed Learning Collective -Facebook-ryhmässä juttuun tuli hetkessä yli 200 kommenttia. Siellä oltiin todella kiukkuisia ja kehotettiin lähettämään sähköpostia Kiserille ja hänen esimiehelleen.

Arveltiin myös, että Kiser on torpedoinut sekä jatko-opinto- että työmahdollisuutensa. Inside Higher Ed -verkkolehden kommentointi jouduttiin sulkemaan.

Vielä samana päivänä Kiser pyysi anteeksi. Hän myönsi sarkastisen tyylinsä olleen tähän aikaan sopimaton mutta muistutti myös siitä, että kolumneihin kuuluu tietty irrottelu.

Minua hämmensi kovasti se, että Kiserin saamissa vihaviesteissä oli toivottu jopa kolumnistin kuolemaa.

Siis mitä?? Näinkö käyttäytyvät opettajat, jotka ovat ensimmäisinä arvostelemassa vaikkapa mielestään sivistymättömien äärioikeistolaisten kapeaa maailmankuvaa!

Tämä on loistava esimerkki siitä, millaisessa tunteitten vyöryssä nyt eletään. Monet opettajat ovat aivan järkyttävän väsyneitä odottamattomasta verkkoloikasta. Jokainen on peloissaan oman, perheensä ja opiskelijoittensa terveyden puolesta.

Kansainvälisissä ryhmissä keskustellaan siitä, miltä tuntuu, kun oma opiskelija kuolee. Yksi jos toinen yrittää – toisin kuin normaalioloissa – huhuilla eri keinoin kurssilta kadonneitten sielujen perään.

Ja sitten tulee joku hallintohenkilö neuvomaan, että kannattaisi muuten pukeutua tavanomaisen tyylikkäästi tai ainakin pestä tukka.

Niin tulppa irtoaa ja musta sappi syöksyy valloilleen.

Kiser on tietysti siinä oikeassa, että ammatilliseen rooliin kuuluvat tietyt koodit, myös pukeutumisessa. Mutta se ei ehkä ole nyt se tärkein asia, vaan opetuksen hoitaminen ylipäänsä jotenkin, ja että opiskelijat saavat tarvitsemaansa tukea.

Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, miten paljon kriisi ja muutos herättävät tunteita.

Kriistilanteessa ihminen toimii usein kuin kone ja tekee hyvinkin fokusoidusti sen, mikä on pakko, mutta sitten tulee takaisku. Kun verkko-opetus on jotenkin käynnistetty, lapset saatu koulurytmiin ja isovanhemmat motivoitu pysymään eristyksissä, alkaa tunteiden myllerrys.

Eikä silloin todellakaan tarvitse kenenkään tulla kertomaan, että ulkonäössäsi olisi muuten toivomisen varaa.

Hyvää viikonloppua!
Maanantaina sitten puhtain hiuksin, tiedät-kyllä-mitä.

***

Kristie Kiserin kirjoitus on täällä.

Yksi Kiserin saamista vastineista. (lisätty 20.4.2020)

30.3.2020

Muutosmyrskyssä

Sattumoisin kurssi, joka minulla juuri alkoi, käsittelee muutoksen johtamista. Aineistoa kurssin teemasta löytyy melkein liikaakin, on tässä nyt sellainen Living Lab päällä.

Toivon, että voimme kokemuksia jakamalla hiukan helpottaa myös sitä ahdistusta, jonka keskellä opiskelijat nyt joutuvat elämään. On sairaita läheisiä, menetettyjä työmahdollisuuksia, kotona pyöriviä lapsia. Yllättävän monella on myös teknologiaan liittyviä hankaluuksia. Puhumattakaan kansainvälisen ryhmän erityishaasteista – itselläni on kurssilla mm. kaksi italialaista. Vaikea edes kuvitella sitä huolen määrää.

Muutostilanteessa jokaisen ensimmäinen kysymys on: miten minulle käy. Se ei ole ollenkaan itsekästä vaan inhimillistä. Jospa siis viestittäisiin opiskelijoille, että samassa liemessä ollaan, kaikki tässä opetellaan uusia toimintatapoja. Ja että samoja haasteita on ruudun molemmin puolin. Että ihan vaan ihmisiä oltaisiin toinen toisillemme.

Tein tällaista listaa itselleni ja opintopsykologimme Katri vahvisti, että hyvältä vaikuttaa:

  • Ole selkeä
  • Ole empaattinen ja samassa veneessä
  • Ole joustava
  • Ole käytettävissä
  • Yritä luoda yhteisöllisyyttä niillä keinoilla, mitä on
  • Rakenna turvallisia rutiineja

Joittenkin tutkimusten mukaan muutostilanteet ovat nuorille jopa hankalampia kuin meille vanhemmille jäärille. Elämänkokemus on jo näyttänyt, että monenlaisesta selvitään, ja että katastrofikaan ei välttämättä ole kaiken toivon loppu. Nuorilta saattaa puuttua tällainen tunne-elämän vakaus ja luottamus siihen, että parempia aikoja tulee.

Muutos- tai kriisiviestinnän perusasiat eivät ole koronan aikana miksikään muuttuneet: Runsaasti säännöllistä, vuorovaikutteista ja rehellistä viestintää. Aktiivista kuuntelemista. Vastauksia itse kunkin henkilökohtaisiin kysymyksiin – ja niin turvallinen ilmapiiri, että niitä uskaltaa kysyä. Tilaa tunteille. Reilua kohtelua.

Toisaalta: jos viestintä on ollut huonolla tolalla ennen koronaa, nyt on huono aika harjoitella. Jossakin tviitissä ihailtiin Poliisin viestintää. Siellä todellakin osataan, mutta takana on vuosien systemaattinen viestinnän kehittäminen.

Uusi tilanne tarjoaa yliopistossa ihan valtavasti mahdollisuuksia oppimiseen ja inhimillisempään elämään. Otamme käyttöön uusia välineitä, joilla voimme tehdä jatkossa myös paljon hyvää, vaikkapa rakentaa työpaikan yhteisöllisyyttä. Ymmärrämme paremmin erilaisissa elämäntilanteissa olevia työtovereita ja opiskelijoita. Ehkä emme tätä ennen edes tienneet, että joku huolehtii muistisairaasta omaisestaan, tai että jollakin on viisi alle kouluikäistä lasta.

Kaiken keskellä olisi hyvä, jos esimiehet muistaisivat huolehtia myös itsestään. Tunnistatko stressin merkit – alatko heräillä öisin, unohdella asioita, kiukutella joutavista tai kuntoilla hullun lailla? Ellet tunnista merkkejä, kysy lähimmiltäsi, he kertovat kyllä. Miten pitkiä työpäiviä teet? Pitkiähän ne ovat nyt kaikilla mutta raja tulee vastaan siinäkin. Voi auttaa, jos lähellä on riittävästi vertaistukea tai viisas johtaja – tai jos on mahdollisuus vaikka kirjoittaa ajatuksia ylös ja siten tuuletella.

Ja onneksi meillä suomalaisilla sentään on vielä luonto lähellä. Ja usein myös sauna!


20.3.2020

Etäopettajan ykkösasiat juuri nyt

Blogi on ollut hiljaa pitkään mutta nyt tuli sanomisen pakko. Jotkut käsittelevät outoja elämäntilanteita urheilemalla, jotkut kirjoittamalla.

Minun ope-elämääni korona on toistaiseksi muuttanut vähemmän kuin monen muun. Teen muutenkin melko paljon etätyötä ja minulla on ollut ergonomisesti järkevä työpiste kotona siitä asti, kun menin kouluun. Minulla on myös työrauha, tosin yleensä olen täällä yksin, nyt yhdessä kahden aikuisen perheenjäsenen kanssa.

Lisäksi olen flunssatoipilas, joten olisin menneen viikon ollut joka tapauksessa hissukseen kotona. Kun en flunssaisena alkuviikosta jaksanut muuta, etsin netistä kiinnostavia vertaistukikanavia. Olen linkannut sivun alalaitaan muutaman helmen.

Nyt haluan kuitenkin erityisesti jakaa Twitter-ketjun elämän uudelleenorganisoinnista kriisitilanteessa. Minusta tämä on yksi järkevimmistä, mitä viime aikoina on nähty.

Kansainvälisen turvallisuuden professori Aisha Ahmad (@ProfAishaAhmad) Torontosta on ollut mukana monissa erilaisissa katastrofeissa ja neuvoo näin:

1. Tee pitkän aikavälin suunnitelma. Laadi visio, mitä kohti menet. Jos yrität työskennellä yhtä tehokkaasti kuin ennenkin, palat nopeasti loppuun.

2. Tärkeintä on saada lähiympäristö hallintaan eli koti. Varmista järkevä kotivara. Siivoa. Tee perheelle toimintasuunnitelma. Kun kotiympäristö tuntuu turvalliselta, vapautuu henkistä energiaa.

3. Töitten kanssa: yksinkertaista, vähennä, poista kokonaan kaikki, minkä voit poistaa. Älä suunnittele hienoa uutta verkkokurssia. Ei onnistu kuitenkaan ja väsyt itse. Valitse sekä itsesi että opiskelijoitten kannalta yksinkertaisin mahdollinen vaihtoehto, joka vaatii minimaalisesti hallinnointia. Käytä ratkaisuja, jotka voimaannuttavat ja sitouttavat opiskelijoita.

4. Anna itsellesi kunnollinen henkisen sopeutumisen aikaikkuna. Ensimmäiset päivät kaaosvyöhykkeellä ovat aina hukka-aikaa. Mutta jos annat itsellesi aikaa, mieli ja ruumis sopeutuvat kyllä "uuteen normaaliin". Ilman sitä siirtymää kaadut rähmällesi.

5. Kun siirtymä on tapahtunut, tee aikataulu. Rakenna rutiinit. Tee kalenteri, jossa on ajat eri toiminnoille. Herää aikaisin. Aikatauluta ensin tärkeimmät: ruoka, perhe, liikunta. Ykkösprioriteetti on vakaa kotielämä. Aikatauluta sen jälkeen kohtuulliset työtavoitteet.

6. Tee yhteistyötä aivojesi kanssa. Löydä oma rytmisi. Esim. hallintohommia lämmittelyksi aamulla, myöhemmin enemmän ajattelua vaativat kirjoitustyöt. Tee lista pienistäkin tehtävistä ja ruksaa, kun valmista. Tämä tukee henkistä siirtymää uuteen olotilaan.

7. On mahdotonta vaatia, että ruumis ja aivot toimisivat normaalisti tässä korkean stressin tilanteessa. Jotkut pystyvät kirjoittamaan sota-alueella. Minä en. Minä odotan, kunnes pääsen takaisin. Mutta voin tehdä muita hyödyllisiä asioita stressistä huolimatta. Auta omaa henkistä siirtymääsi uuteen tilanteeseen.

8. Jos työskentelet alalla, jolla maailman ymmärtäminen on keskeistä (esim. yhteiskuntatieteet): ymmärryksemme maailmasta tulee muuttumaan. Katso tarkkaan, mitä tapahtuu. Monet väärät oletukset kaatuvat ja löytyy uusia maastoja.

9. Lopuksi: kysytään, miten naapurit pärjäävät, pidetään yhteyttä karanteenissa oleviin, autetaan ja lahjoitetaan, jos vain voidaan. Sillä loppujen lopuksi – julkaisut voivat hyvin odottaa.

***
Lisäys 17.4.2020

Aisha Ahmadin kirjoittama pitempi juttu samasta aiheesta löytyy täältä (The Chronicle of Higher Education): Why You Should Ignore All That Coronavirus-Inspired Productivity Pressure

****

Facebook-ryhmiä:

The Spring 2020 Online Learning Collective (Uusi nimi: Higher Ed Learning Collective)
Organizing teaching during COVID- 19 crisis

Kokeneen verkko-opettajan Vanessa Dennenin tervejärkisiä neuvoja etäopetukseen:

https://vanessadennen.com/teaching-online-during-covid-19/

Ja tässä Jen Kramerin diasetti Harvardista, aiheena
Best Practices When Moving Your Teaching Online in a Hurry


https://www.youtube.com/watch?v=tQKavQcWVMo&feature=youtu.be&fbclid=IwAR3Xzmuksz4u-11g9Aw5EOpLhxZUGl7Ww8o3zFEQhYRT5xDuG5PIt0_80yM

9.5.2019

Opintopisteitä sairauslomalaiselle

Palasin tällä viikolla töihin yli kahden kuukauden sairauslomalta.

Lukuvuosi on ollut useitten uudistushankkeitten takia hyvin työntäyteinen, ja kun leikkauspäivä tuli tietoon, alkuvuosi oli lähes painajaismainen – siitä huolimatta, että peruskurssia oli ihana flipata yhdessä taitavan tiimin kanssa ja se kokemus toi hurjan paljon onnistumisen iloa.

Lähettelin työsähköposteja vielä seitsemän maissa leikkausta edeltävänä iltana ja sen jälkeen taisin siivota työhuoneeni. Leikkaussalissa mietin, että uskomatonta, että ollaan tässä, ja nyt ainakin on pakko pari kuukautta ajatella jotain ihan muuta.

Ja niin olen ajatellutkin.

Olen esimerkiksi lukenut Helmet-lukuhaasteen viidestäkymmenestä vuositavoitekirjasta noin puolet ja se on ollut aivan mahtavaa. Haasteessa luetaan eri aiheisia kirjoja, kuten "kirja liittyy Isoon-Britanniaan", tai "kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä/esinettä", tai "jossain päin maailmaa kielletty kirja". Haasteen Facebook-ryhmässä käydään vilkasta keskustelua ja lukulistani on rikastunut valtavasti. Normaalioloissa töissä on niin paljon lukemista, että vapaa-aikana mieluummin liikun kuin luen.

Ymmärsin kyllä myös sen, mihin pitkä sairausloma tarvittiin. On ollut kipuja ja kankeutta ihan riittämiin mutta kaikki on silti mennyt oikein hyvin. Olen kiitollinen loistavasta työterveyshuollostamme, missä kipujen syy viime kesänä löydettiin, ja huippusairaalastamme. Olen ennenkin sanonut ja kokenut, että jos ihmisen pitää sairastaa niin on turvallista tehdä se Kuopiossa.

Sairauslomalle sain ilahduttavan tiedon, että olen suorittanut hyväksytysti yliopistomme pedaopintojen Verkko-opetuksen asiantuntijavalmiudet -kokonaisuuden (10 op). Siihen kuuluivat nämä osiot:

  • Pedagogiset ja teknologiset ratkaisut oppimisprosessien suunnittelussa ja toteutuksessa (5 op)
  • Viestintä ja vuorovaikutus verkossa (3 op)
  • Verkko-opetuksen kehittämis- ja näyteportfoliotyö (2 op)
Tuon olisi periaatteessa voinut saada pakettiin vuodessakin, minulla meni 1,5 vuotta, sillä sain portfolion valmiiksi vasta alkuvuodesta. Se löytyy tältä blogisivustolta.

Suosittelen lämpimästi verkko-opetuksen kokonaisuutta! Se on tarjolla vain joka toinen vuosi. En olisi ilman sitä tehnyt ensimmäistäkään verkkokurssia avoimeen yliopistoon, sen verran itsekriittinen olen. Aika hienoa on nyt lukea kurssilaisten myönteisiä palautteita. Yliopistomme pedagogiset asiantuntijat antavat upeaa tukea, tarvittaessa vaikka vierihoitona. Kurssilla tutustuu kiinnostaviin pedagogisiin käytäntöihin ja valtavan kivoihin opekollegoihin yliopiston eri tieteenaloilta. 

Haku uuteen ryhmään aukeaa toukokuun puolivälissä. Lisätietoja saa Ulla Ritvaselta.




12.2.2019

Puolivälissä ollaan

No niin. Nyt ollaan suunnilleen markkinoinnin peruskurssin puolivälissä ja on jo jotain kerrottavaa siitä, miten meillä on mennyt.

Ensinnäkin en lakkaa kehumasta meidän huikeaa ohjaajatiimiä. Meidän opetusavustajat ovat aina paikalla silloin, kun pitää, siirtelevät pöydät (oi koska saisimme ne kevyet, pyörillä liikkuvat...), vetävät ryhmäkeskusteluja topakasti ja asiantuntevasti ja ovat vielä hyväntuulisiakin, vaikka jokaisella on omat opiskelupaineensa ja muut kiireensä. Voin lämpimästi suositella vertaisohjaajien kanssa työskentelyä! Ehkä tämä kokemus on ollut ihan ok myös ohjaajille, koska yksi heistä jo toivoi pääsevänsä mukaan myös ensi vuonna :)

Harjoituksissa on yleensä ollut yhtä aikaa kuusi kuuden hengen ryhmää.Tässä teemana segmentointi.
Toiseksi olen yllättynyt siitä, miten hirveän paljon työtä on ollut vielä kurssin pyöriessäkin. Case-harjoituksissa käsittelemme aika lailla samoja tekstejä, jotka ovat olleet kurssilla aiemmin ryhmätyömateriaaleina. Teksti annettiin ryhmälle, opiskelijat työskentelivät sen parissa ja toivat esityksensä luokkatapaamiseen. Nyt opiskelijat tutustuvat case-tekstiin ennen harjoitusta ja sitten yhdessä ahkeroimme sen ja ko. teeman luentoaineistojen pohjalta.

Vaan huomasimmepa jo ensimmäisessä ohjaajatapaamisessa, että meidän on jollain keinolla saatava koko vetäjätiimi kartalle siitä, miten kullakin kerralla työskennellään. Siksi rakennan nyt kokonaista kurssimanuaalia, jonka runko näyttää tältä:

1.    Käsikirjan tavoite, ryhmänohjaajien tehtävät ja harjoitusten aikataulu
2.    Tutustumis- ja lämmittelyideoita
3.    Case-harjoitusten käsittely
4.    Yhteenveto- ja päätöstapoja
5.    Tuotosten jakaminen Moodlessa
6.    Ongelmatilanteita

Meillä on ollut yleensä kaksi harjoituskertaa viikossa ja edellisellä viikolla (tai viikonloppuna) olen koostanut harjoitusten ohjelman. Käsikirja on Moodlessa ohjaajien omalla aineistoalueella ja siellä ohjaajat ovat tutustuneet kunkin kerran toimintaan ja tavoitteisiin. Olemme pitäneet tärkeänä sitä, että aluksi on jonkinlainen tutustumis- ja lämmittelytehtävä, koska ryhmät vaihtuvat joka kerta. Tehtäväkysymysten sekaan olen ripotellut myös tekstejä ja kuvia luentoaineistoista, jotta ohjaajat olisivat mahdollisimman hyvin perillä siitä, mihin harjoituksessa pyritään. Harjoitusten purkutapa on vaihdellut mutta joka kerralta olemme tuottaneet jotakin Moodleen, usein kuvia fläpeistä tai yhteenvedon Padlet-seinälle.

Kokemukset tähänastisesta ovat innostavia. Itse huokailen onnesta, kun saan vetää pienryhmää, ja voin verrata tilannetta entiseen eli Tietoteknian auditoriossa luennointiin (filosofi Esa Saarinen kuuluu sanoneen, että parasta on, kun saa puhua 700 hengen yleisölle, not me!). Aluksi opiskelijat tulivat – ohjeista huolimatta – harjoituksiin valmistautumattomina mutta muutaman kerran jälkeen sana levisi ja he alkoivat oppia systeemiin. Perehtyminen näkyi siinäkin, kun opekaverini Outi-Maaria teki hinta-aiheisen harjoituksen alkuun Kahoot-visan ja opiskelijat vastasivat sekä nopeasti että oikein. (Parhaat muuten palkittiin Fazerin matka-aiheisella suklaalla, olihan tuon kerran case-tekstin aiheena halpalentoyhtiöt.)

Toisaalta Moodlen edistymisen seuranta -palkista näen, että kurssilla on turhan paljon niitä, jotka eivät ole päässeet kunnolla aineistoihin perehtymiseen kiinni. Mietinkin nyt, pitääkö holhota ja muistutella, vai uskoa, että viimeistään tentin lähestyminen saa aktiviteettia aikaiseksi. Missä määrin yliopisto-opiskelijaa pitää tuuppia tehtävien pariin ja missä määrin luottaa itseohjautuvuuteen – siinäpä kysymys!

15.1.2019

Nyt jännittää!

Muistan elävästi sen, kun menin ensimmäistä kertaa aloittamaan Markkinoinnin perusteet -kurssia 26.10.2010.

Muistan, mitä minulla oli päällä, muistan, miten vatsaa kouristi, muistan, miten henki meinasi salpautua. Ymmärränkö edes itse, mistä olen puhumassa, riittääkö asia, saanko ryhmät kokoon ja kurssin rullaamaan. Opiskelijoita oli toistasataa, kuten aina.

Mutta siitä se lähti ja suunnilleen samalla formaatilla on menty jo kahdeksan kertaa. Nyt ollaan niin suuren muutoksen äärellä, että perhoset lentelevät taas vatsassa.

Peruskurssi on nimittäin käännetty nurinniskoin eli flipattu.

Kurssi alkaa johdantoluennoilla huomenna. Sen lisäksi ainoa kaikille yhteinen tapaamiskerta on vain päätösyhteenveto 12.3. Siinä välissä pyöritämme 12 eri teemaista case-harjoitusta. Harjoitusten yrityksiä ovat esim. Porsche (komea aloitus!), Facebook ja Amazon.

Ennen harjoituksia opiskelijan pitää opiskella teoria-aines opetusvideoilta ja kurssikirjasta sekä tutustua päivän harjoituksen tekstiin. Videoitten lomassa on itseopiskelutehtäviä, joitten huolellisella tekemisellä voi kartuttaa kurssipisteitään.

Kunkin opiskelijan pitää valita vähintään neljä harjoitusta. Pakolliset valinnat onkin jo tehty ja nyt voi valita lisäksi vielä niin monta kuin haluaa ja ryhmiin mahtuu. Hyvin näyttävät ryhmät täyttyvän, niihin mahtuu 36 opiskelijaa/harjoitus. Vähiten on toistaiseksi kiinnostanut pikamuodin jakelua käsittelevä harjoitus ja siihen on selkeä syy: aika on kello 8 aamulla :)

Harjoitusten pyörittämiseen tarvitaan tietysti ihmisiä, ei onnistu yksin. Saimmekin kokoon aivan loistavan opetusavustajajoukon ja lisäksi kurssitiimiin kuuluu Anuliina, joka tekee aikuisopettajan pedagogisten opintojen harjoittelua. Oma työnsä on tietysti ollut ja on siinä, että koko tiimi tietää, mitä käsitellään, miten työskennellään ja millainen tuotos harjoituksista syntyy. Saanemme kurssin mittaan aikaiseksi oikein kurssimanuaalin, jota voi sitten hyödyntää myös tulevina vuosina.

Vas. opetusharjoittelua kurssilla tekevä Anuliina, minä ja opetusavustajat Laura, Arttu ja Eetu. Kuva: Outi-Maaria Palo-oja.
Loistavana virikelähteenä toimii myös kollegan vinkkaama Ideapakka – todellinen runsaudensarvi täynnä toinen toistaan innostavampia menetelmiä työskentelyyn, tutustumiseen, ryhmäytymiseen, ideoimiseen, piristämiseen, pohdiskeluun.

En ikinä, en ikinä, olisi pystynyt tekemään tätä muutosta yksin. Yhdessä Outi-Maarian kanssa on haastetta pähkälöity ja välistä vähän hiuksiakin revitty (omiamme sentään, ei toisen...). KIITOS opetuksen kehittämisrahasta, yliopisto, ilman sitä tästä ei olisi tullut mitään.

Huomenna tositoimiin, ensi viikolla alkavat harkat :)