15.1.2019

Nyt jännittää!

Muistan elävästi sen, kun menin ensimmäistä kertaa aloittamaan Markkinoinnin perusteet -kurssia 26.10.2010.

Muistan, mitä minulla oli päällä, muistan, miten vatsaa kouristi, muistan, miten henki meinasi salpautua. Ymmärränkö edes itse, mistä olen puhumassa, riittääkö asia, saanko ryhmät kokoon ja kurssin rullaamaan. Opiskelijoita oli toistasataa, kuten aina.

Mutta siitä se lähti ja suunnilleen samalla formaatilla on menty jo kahdeksan kertaa. Nyt ollaan niin suuren muutoksen äärellä, että perhoset lentelevät taas vatsassa.

Peruskurssi on nimittäin käännetty nurinniskoin eli flipattu.

Kurssi alkaa johdantoluennoilla huomenna. Sen lisäksi ainoa kaikille yhteinen tapaamiskerta on vain päätösyhteenveto 12.3. Siinä välissä pyöritämme 12 eri teemaista case-harjoitusta. Harjoitusten yrityksiä ovat esim. Porsche (komea aloitus!), Facebook ja Amazon.

Ennen harjoituksia opiskelijan pitää opiskella teoria-aines opetusvideoilta ja kurssikirjasta sekä tutustua päivän harjoituksen tekstiin. Videoitten lomassa on itseopiskelutehtäviä, joitten huolellisella tekemisellä voi kartuttaa kurssipisteitään.

Kunkin opiskelijan pitää valita vähintään neljä harjoitusta. Pakolliset valinnat onkin jo tehty ja nyt voi valita lisäksi vielä niin monta kuin haluaa ja ryhmiin mahtuu. Hyvin näyttävät ryhmät täyttyvän, niihin mahtuu 36 opiskelijaa/harjoitus. Vähiten on toistaiseksi kiinnostanut pikamuodin jakelua käsittelevä harjoitus ja siihen on selkeä syy: aika on kello 8 aamulla :)

Harjoitusten pyörittämiseen tarvitaan tietysti ihmisiä, ei onnistu yksin. Saimmekin kokoon aivan loistavan opetusavustajajoukon ja lisäksi kurssitiimiin kuuluu Anuliina, joka tekee aikuisopettajan pedagogisten opintojen harjoittelua. Oma työnsä on tietysti ollut ja on siinä, että koko tiimi tietää, mitä käsitellään, miten työskennellään ja millainen tuotos harjoituksista syntyy. Saanemme kurssin mittaan aikaiseksi oikein kurssimanuaalin, jota voi sitten hyödyntää myös tulevina vuosina.

Vas. opetusharjoittelua kurssilla tekevä Anuliina, minä ja opetusavustajat Laura, Arttu ja Eetu. Kuva: Outi-Maaria Palo-oja.
Loistavana virikelähteenä toimii myös kollegan vinkkaama Ideapakka – todellinen runsaudensarvi täynnä toinen toistaan innostavampia menetelmiä työskentelyyn, tutustumiseen, ryhmäytymiseen, ideoimiseen, piristämiseen, pohdiskeluun.

En ikinä, en ikinä, olisi pystynyt tekemään tätä muutosta yksin. Yhdessä Outi-Maarian kanssa on haastetta pähkälöity ja välistä vähän hiuksiakin revitty (omiamme sentään, ei toisen...). KIITOS opetuksen kehittämisrahasta, yliopisto, ilman sitä tästä ei olisi tullut mitään.

Huomenna tositoimiin, ensi viikolla alkavat harkat :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti