Metsään kirjoittamaan!

Tunnistatko monen yliopistolaisen tuskan: pitäisi kirjoittaa – rahoitushakemuksia, tutkimusraportteja, artikkeleita – mutta kirjoitusaikaa ja -rauhaa ei vain meinaa löytyä? 

 

Ei varsinkaan näin lukuvuoden lopulla, kun pitää saada nipuittain opinnäytetöitä ja kurssisuorituksia arvioiduksi, paketoida lukuvuotta ja suunnitella uutta ennen lomia. Monilla painavat päälle myös kesän konferenssiesitykset ja samaan aikaan perheissä on vaikka mitä näytöksiä ja kevätjuhlia.

Mikä oiva ratkaisu tähän haasteeseen olikaan kirjoitusretriitti! Itä-Suomen yliopiston DIGS-tutkimusyhteisö (Oppiminen, arki ja työ digitalisoituneessa yhteiskunnassa) järjesti aivan mahtavan neljän päivän retriitin Punkaharjun upeissa maisemissa 9.–12.5. Porukkaa tuli ja meni vaihtelevasti mutta yhteensä meitä oli paikalla lähemmäs 40. Tutkimustiimit pitivät kaiketi omia kokouksiaan mutta muuten yhteinen ohjelma rajoittui ruokailuihin kolmesti päivässä ja pariin vapaaehtoiseen luentoon.

Kruunupuiston päärakennus. Takaharjun parantola aloitti näissä tiloissa v. 1903.

Inkeritalo, entinen parantolan hoitajien asuinrakennus.

Urhola, ylilääkärin asunto vuodelta 1903.

Mäntyranta. Viihtyisiä lomahuoneistoja.

Jos oma huone ei miellyttänyt tai halusi kirjoittaa seurassa, paikan voi etsiä vaikka kahvilan nurkasta tai rantapenkiltä. Ympärillä lainehtivat järvet, linnut pitivät villiä kevätelämäänsä ja koivut puhkesivat lehteen. Sää ei olisi voinut olla hienompi – pelkkää auringonpaistetta ja lämpöä nousujohteisesti, korkeimmillaan jopa 20'.

Mitäpä sain sitten aikaiseksi näitten päivien aikana? No on tunnustettava, että yksi ilta meni arviointien kirjaamiseen ja palautteitten lähettämiseen mutta siis vain yksi ilta. Päiväsaikaan viimeistelin ensin artikkelirevisiota, jonka deadline on toukokuun lopussa. Toiseksi luin, suunnittelin ja kirjoitin pohjaa tutkimukselle Itä-Suomen yliopiston verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorien työstä. Tutkimuksen ensimmäinen vaihe pyöräytetään vauhtiin tässä vielä ennen lomia eli tarkastellaan työtä fasilitaattorien näkökulmasta. Asiakasnäkökulma tulee sitten seuraavassa vaiheessa ja senhän ehtii, koska fasilitaattorien työ jatkuu vuoden 2024 loppuun. Hiukan edistin myös yhtä rahoitushakemusta.

Olen itseasiassa oikein tyytyväinen, että ehdin näinkin paljon – ja yritän olla miettimättä sitä, mikä jäi tekemättä. Vaikka kirjoitin yksin huoneessani, tunne siitä, että tässä lähellä moni muu tekee samaa, oli kovin innostava. 

Joukkoomme sattui pari innokasta uimaria, Hille ja Sirpa. Kahtena aamuna liityin seuraan ja jopas käynnistyi kirjoittaminen kipakasti!

Aamu-uintikallio.

Vas. Mirjami Ikonen, Sirpa Kokko ja Hille Janhonen-Abruquah. Sirpalle kiitos kuvasta!

On muuten varmaa, että tämä asiantunteva joukko kokeneista professoreista tuoreisiin väitöskirjatutkijoihin olisi ollut huomattavasti totisempi, jos olisimme tavanneet vaikkapa kampuksen kahvilassa emmekä Punkaharjulla. Nyt nimittäin saatiin välillä nauraakin oikein sydämen kyllyydestä. Aikamoista luksusta nykyisin tämä: olla yhdessä kollegojen kanssa. Se jäi kyllä hiukan kaivelemaan, ettei tullut viimeisenä iltana lähdetyksi päärakennuksen ravintolaan porukan karaoketähtiä ihailemaan.

Keväisen luonnon tuoma inspiraatio! Vaikka olen juuri nyt polvivammainen, pääsin pienelle Punkaharju-retkelle. En ollenkaan ihmettele, että Topeliuskin lumoutui: "Punkaharju ui kuin äärettömän suuri vesilintu levitetyin siivin, ympärillään poikaset, nuo pienet saaret, jotka etsivät turvaa sen kupeilta". On vaikea kuvitella mitään kauniimpaa kuin Punkaharjun luonto.

Vasemmalla Pihlajavesi.

Valkialampi.

Onnellinen vaeltaja.

Lämmin suositus: menkää metsään kirjoittamaan! Tekee hyvää niin tutkimukselle, tutkijan hyvinvoinnille kuin työyhteisölle!

Kiitos Teemu Valtonen ja tiimi, että näin moni myös kauppatieteiden laitokselta pääsi mukaan. Ja erityiskiitos Mirjami Ikoselle kaikista järjestelyistä. Melkoinen säätö on ollut tämänkin porukan kanssa. Skål hienosti tehdylle työlle!

Mirjami, superorganisoija.

Johtamisoppeja Vancouverista – tai oikeastaan mökkisohvalta

**Note: English summary at the end**

Sattuipa niin, että kun viimein – kymmenen yliopistovuoden jälkeen – pyrin ja pääsin Academy of Managementin arvostettuun tutkijakonferenssiin, osui kohdalle tämä korona ja jäi näkemättä Kanadan kiinnostavimmaksi kaupungiksi mainostettu Vancouver.

Mutta nyt, kun ensimmäinen virtuaalikonferenssi – viisi päivää Zoom-sessioita – on ohitse, kokemukset ovat oikein myönteisiä. Konferenssin teemana oli Broadening Our Sight eli uusia näköaloja haettiin.

Academy of Managementia johtaa professori Jacqueline Coyle-Shapiro, London School of Economics. Hänen puheensa oli kaukana sanahelinästä – syvällinen, sytyttävä, ajankohtainen. Loikasta virtuaalikonferenssiin Nelson Mandelan sanoin: "Aina näyttää mahdottomalta siihen asti, kunnes on valmista."

Käytännön järjestelyistä

Olihan tämä hyvin ekologinen tapa järjestää konferenssi – ainakin verrattuna siihen, että kaikki 7200 osallistujaa 88 maasta olisivat Vancouveriin lennelleet. Itse en erityisemmin pidä lentämisestä, en pitkistä lennoista, en aikaerorasituksesta enkä kalseista ja kaikuisista konferenssihotelleista. Siinä mielessä konferenssiosallistuminen mökkisohvalta sopi minulle vallan mainiosti. 

Etäkonferenssivarusteet.

Tämä oli ensikertalaiselle myös sikäli kiva tapa tutustua systeemiin, että eri "divisioonien" ohjelmaan voi tutustua rauhallisemmin kuin paikan päällä. Divisioonia on yhteensä 26, sessioita oli konferenssissa 1500. Olen kolmen divisioonan jäsen (kehittäminen ja muutos, viestintä ja tietojärjestelmät sekä koulutus) mutta kiinnostavaa ohjelmaa oli monilla muillakin. Ainakin tässä konferenssissa minua veti varsin paljon näköjään organisaatiokäyttäytymisen ohjelma. 

Lisäksi löysin mahdollisesti oman akateemisen kotini porukasta nimeltä International Humanistic Management Association. Olen ollut heidän postituslistoillaan mutta nyt, kun tapasin ihmisiä tässä verkkokonferenssissa, oikein innostuin. Jotenkin tuo relevance vs. rankings -ajattelu puhuttelee.

Zoom-sessiot inhimillistivät kivasti konferenssiosallistujia. Siinä pääsee kurkistamaan maailmankuulujen professorien kirjahyllyihin ja olohuoneisiin ilman tavanomaisia konferenssiunivormuja. (Itse yritin kohdentaa kameraani kauniisiin mökkimaisemiin mutta en tainnut ihan onnistua.) Samat, tutut fraasit toistuivat täällä kuin kevään etäkokouksissa: "hei, nyt ihmisiä alkaa tulla", "miksi en saa esitystäni näkyviin", "mikkisi on kiinni". Oli myös hiukan hankalaa, kun esitykset olivat Zoomissa mutta keskustelu konferenssin nettisivuilla, joten osallistumisessa oli kaksi näyttöä hyvinkin tarpeen. Ilmeisesti näin saatiin kätevämmin keskustelut talteen ja näkyviin kootusti konferenssin sivuille.

Professorit Davide Ravasi, UCL School of Management, Melissa Graebner, University of Illinnois at Urbana-Champaign, ja Quy Huy, INSEAD, keskustelevat laadullisen tutkimuksen julkaisemisesta mökkituvassamme.

Zoomin mahdollisuuksia vuorovaikutteisuuteen ei konferenssissa hyödynnetty mielestäni riittävästi, ei ainakaan niissä osioissa, joihin itse osallistuin. Ne muutamat sessiot, joissa jakauduttiin pienryhmiin ja jaettiin ajatuksia siellä, olivat tosi antoisia. On ihan eri asia keskustella, kysellä ja kyseenalaistaa muutaman hengen pienryhmässä kuin kymmenien tai satojen osallistujien foorumilla, missä englannin natiivipuhujilla on aina etulyöntiasema. Ja on aina yhtä huumaavaa, kun samassa ryhmässä on pakistanilainen, amerikkalainen, ghanalainen, saksalainen – ja suomalainen. Toki täälläkin näki niitä, jotka rakastivat omaa ääntään liikaa antaakseen arvostavasti tilaa toisille.

Ja äänestä puheenollen – taas korostui äänenkäytön taitojen tärkeys. Niin paljon paremmin jaksaa kuunnella esitystä, jonka puhujalla on selkeä ja iloinen ääni ja selvä artikulaatio. Tähän saan kiinnittää paljon huomiota itsekin.

Kaikenkaikkiaan konferenssin tekniset järjestelyt toimivat mielestäni erittäin hyvin. Sessioitten tyyppejä oli ehkä hiukan liian monta, mikä aiheutti jonkin verran sähläystä. Mutta sellainenkin laji (mock live), jossa oli juonto alussa ja live-keskustelu lopussa ja välissä yhteen putkeen useampi osallistujien ennalta tekemä, lyhyt videoesitys, toimi oikein hyvin. Meidän esityksemme ja sessiomme oli täysin ennalta tallennettu (asynchronous) ja tietysti milloin vain osallistujien katsottavissa mutta tässä tyypissä oli vaarana se, että esittäjät jäävät kokonaan ilman kommentteja. Varsinkin tohtoriopiskelijoita tuo varmasti harmittaa – toisaalta eivät ne kommentit aina kovin kummoisia ole live-tilanteissakaan.

Sitä jäin kummastelemaan, että webinaarien osallistujamäärä oli rajattu 250:een tai 500:een. Liekö tuo Zoomin rajoite vai mikä. Harmittavaisesti jäin esimerkiksi ulkopuolelle erittäin kiinnostavasta sessiosta, jossa käsiteltiin epäonnistumisia yliopistotyössä. Ja kun menin katsomaan tallennetta jälkeenpäin, kävi ilmi, ettei tallennetta ollut, koska aihetta oli pidetty liian herkkänä tallennettavaksi. Hmph.

Konferenssin sosiaalisiin tapahtumiin en osallistunut, joten en osaa sanoa, miten ne toimivat verkossa. En nyt niistä hirveästi piittaa muutenkaan mutta klo 02 Suomen aikaa ei vaan innostanut mihinkään get-togethereihin.

Sisällöllisestä annista

Konferenssin anti sekä tutkimukseen että opetukseen oli ylitsevuotavan runsas. Kunpa vielä saisi käsiinsä videotallenteitten parhaat palat opetuksessa käytettäväksi! Esimerkiksi palkittu emeritusprofessori Andrew Van de Ven on organisaatiomuutoksen tutkimuksen guruja ja häneltä kuultiin loistava katsaus organisaatioitten kehittämiseen – se sopisi sellaisenaan omalle kurssilleni aineistoksi.

Emeritusprofessori Andrew Van de Ven, University of Minnesota: Broadening Our Sights on Organization Development and Change.

Oma esityksemme teollisuusyrityksen viestinnän kehittämisestä dialogisin menetelmin oli johtamisen konsultoinnin divisioonassa (Kantanen, H., Rönkkö, S-M., Lehtimäki, H. & Thatchenkery, T. From Information Overload to a Dialogical Corporate Culture). Beirutin kammottava räjähdys tuli yhtäkkiä hyvin lähelle, kun samassa sessiossa esittänyt Pierre El Haddad osoittautui libanonilaiseksi. Eipä siinä muuta voinut kuin session chatissa voimia toivottaa.

Aina ei voi konferenssissa tietää, mistä innostuu. Olen takavuosina jonkin verran tutkinut identiteetti-imago-teemaa ja tämän konferenssin sessio arvoista ja identiteetistä oli niin innostava, että tekisi mieli palata aiheen pariin. Muutoksen johtamisen uusin tutkimus tulee suoraan käyttöön kurssillani. Yläkuvan professori Shaul Oreg ja alla oleva Jeffrey Ford olivat avainlähteitäni silloinkin, kun v. 2011 annoin opetusnäytteen yliopistonlehtorin tehtävää varten. Aiheena oli muutoksen johtaminen ja muutosvastarinta.

Professori Shaul Oreg, The Hebrew University of Jerusalem. Arvoja ja identiteettiä pohtimassa myös Kimberly Elsbach, Derron Bishop, Linda Trevino, David Sluss ja Glenn Kreiner.

Emeritusprofessori Jeffrey Ford, Ohio State University.

Toisinaan väitetään, että akateeminen tutkimustyö on hidasta ja juna meni jo, kun tutkijat vasta havahtuvat, että tuota pitäisi tutkia. No tämä ei ainakaan pitänyt paikkaansa koronakevään osalta. On hämmästyttävää, miten paljon tietoa oli jo saatu kokoon korona-ajan johtamisesta. Yksi hienoimmin toteutetuista sessioista (OB Division Plenary: COVID-19 and Organizational Behavior) avasi ja tiivisti monipuolisesti näitä tutkimuksia. Se alkoi tyylikkäästi tehdyllä tiiserillä, jossa oli väläys useiden tutkijoiden avaintuloksista. Sessiossa esiteltiin nämä tutkimukset (kuva suurenee klikkaamalla):

Cheryl Gray et al., University of South Florida, tutkivat korona-ajan johtamista yliopistoyhteisön, insinöörien ja sairaanhoitajien näkökulmasta. Tällaisen listan henkilöstön kannalta hyviksi koetuista toimintatavoista he tarjoilivat yhteenvedoksi:

Näinkin rennosti voi muuten tutkimuksestaan kertoa. Karel Musilek voitti Critical Management Studies -divisioonan parhaan väitöskirjan palkinnon ja teki tämän neljän minuutin videon työtään esitelläkseen. Aiheena on Making Life Work: Work and Life Coliving. Varoitus: sisältää tupakointia ja oluenjuontia.

Tutkimisen ja opettamisen taidot

Tämänkään konferenssin anti ei rajoittunut vain substanssisisältöihin, vaikka siinäkin olisi ollut jo antia kylliksi. Hyvin laajalti käsiteltiin myös tutkimisen ja opettamisen taitoja. Perinteisesti tutkijakonferensseissa on ollut alan tutkimuslehtien esittelyjä ja sessioita julkaisemisen jalosta taidosta, niin täälläkin. Aina niistäkin jotain jää käteen, kuten että pyrkiessään laadullisen tutkimuksen kanssa huippulehtiin induktio-sanaa ei kannata käyttää ollenkaan, monimenetelmätutkimukset (mixed methods) ovat riski, haastatteluja on syytä olla useampi kymmenen, ristikkäinkoodausta ei tarvita luotettavuuden osoittamiseksi (intercoder reliability) – ja on tarjottava jotakin todella uutta ja haastettava aiempi tieto.

Academy of Managementin lehtien profiilit: Annals, Discovery, Journal, Learning & Education, Perspectives, Research.

Oli myös esityksiä, jotka liittyivät akateemisessa maailmassa pärjäämisen taitoihin, mm. yliopistojen sukupuolittuneista käytänteistä (tähän ja konferenssiosallistumisiin liittyen mainio lyhytfilmi Yle Areenassa: Let her speak!), diversiteetin huomioon ottamisesta sekä epäonnistumisista.

AoM-konferenssin yhteydessä on ollut myös päivän mittainen opetuksen ja oppimisen seminaari, joka nyt oli tietysti pilkottu asynkronisiin sessioihin. Odotin kovasti näitä, olenhan ollut aktiivinen opetuksen kehittämisessä sekä laitoksellamme että koko yliopistossa. Sittenpä olikin aika hämmentävää todeta, että hei, mehän jo osataan tämä! Kompetenssien kehittäminen Bloomin taksonomian avulla – kaikki kurssikuvauksemme on jo tehty tämän mukaan. Psykologinen turvallisuus ja kurssisäännöistä sopiminen yhdessä opiskelijoitten kanssa – tapahtuu. Työssä käyvien opiskelijoiden tarpeisiin sovitetut opetusaikataulut – onko meillä maisterivaiheessa juuri muuta kuin tätä, koska luokkaopetusta on loppujen lopuksi aika vähän! Yritys-caset ja niiden kirjoittaminen – osataan. Puhumattakaan siitä, että koko yliopisto flippaa ja omalla laitoksellamme käytetään paljon tutkivan oppimisen pedagogiikkaa.

Tekeepä näinollen pikkuisen mieli röyhistellä rintaa Itä-Suomen yliopiston ja kauppatieteiden laitoksen pedagogiikan tasosta. Olisimme luultavasti olleet em. opetuksen ja oppimisen seminaarissa pikemminkin antavana osapuolena, jos olisin ajoissa ymmärtänyt, mistä siellä puhutaan.

Olemme omalla laitoksellamme menossa kohti AACSB-akkreditointia. Siksi oli kiinnostavaa kuulla ko. organisaation energisen johtajan Stephanie Bryantin (Executive Vice President and Chief Accreditation Officer) esitys AACSB-standardien uudistamisesta. Niitä testataan parhaillaan 25 kauppakorkeakoulussa, 2021 ne otetaan vaiheittain käyttöön ja vuodesta 2023 ne astuvat laajasti voimaan. Uusissa standardeissa on hyvin vahva yhteiskunnallisen vaikuttavuuden painotus – "Stop counting – make impact." Bryantin mukaan ne yksiköt, joilla on vielä jonkin verran matkaa arviointitiimin vierailuun, siirtyvät mahdollisimman nopeasti käyttämään uusia standardeja.

Lopuksi

Joka vuosi mietin, miksi maksan (omasta pussistani) Academy of Managementin jäsenmaksua, jos en koskaan käy konferensseissa tai pyri julkaisemaan firman lehdissä. Voi olla, että tämä kokemus antoi hiukan uskoa siihen, että ehkä kannattaa se jäsenmaksu jatkossakin maksaa.

Varsinkin, jos voi konferenssin iltasessioitten välissä kipaista mökkisaunassa.

***
Academy of Management 2020 from My Cottage Couch
English Summary and Take Home Messages

This was my first AoM conference ever and served as an excellent orientation for the years to come. It was a joy to learn of the wide spectrum of management and leadership research from my cottage couch. Just a very affordable and environment friendly conference trip. There was also more time left for reflection because of the travel time saved. For a non-native English speaker chat discussions are often more convenient than live questions in conference premises.

Technically, I think the major leap to the online format was successful. I did not experience any major problems and the sessions ran smoothly. I am not sure if that many different types of sessions were needed because it caused some confusion. Some asynchronous session speakers monitored discussions and questions, others didn't. Moreover, I did not get the point of the limits of the participant numbers in Zoom sessions. The session of failure in academia would have been useful for us all but many were left out and there was no recording.

I am a member of the MED, ODC and OCIS divisions and presented in the MC division. For the management education and Teaching and Learning Conference part I realized that the pedagogical practices of the University of Eastern Finland and our business school are already on a very high level. We have aligned our learning goals according to the Bloom's taxonomy, utilize different modern methods like flipped classroom and collaborative inquiry, and have also gained experience and skills for case writing.

I think my major inspiration can be derived from three sources. For the first, I was very impressed by the talks of current AoM President Jacqueline Coyle-Shapiro and former President Carol Kulik. Such great role models and thought leaders! The question of impact was central in Coyle-Shapiro's speech and that theme followed me during different sessions and through the new AACSB standards. For the second, the research of organizational behavior and COVID-19, and the research of organization development and change. The former plenary was extremely well organized by Sigal Barsade and Andrew Knight with a skillfully composed teaser video of up-to-date research to start with. The latter included research giants like Andrew Van de Ven, Shaul Oreg and Jeffrey Ford. For the third, the sessions and discussions related to the academic life – publishing, reviewing, careers, gender issues, internationalization. There is always something new to learn and issues to discuss with prominent scholars and peers.

Talking about conferences and women in academia – if you have 13 minutes, please watch the short Finnish film called Let her speak!, available with English subtitles (start the video and you see a box where you can click for the subtitles). As sad as it is, I think the scene is pretty familiar.

Thank you!

Flippausta ja flippauksen tutkimusta

Sattuipas hauskasti, että samana päivänä, kun Hesarissa julkaistiin tämä erittäin kiva juttu flippauksesta (paitsi että otsikko ei vastaa jutun sisältöä), sain julkaistuksi myös tekstini samasta teemasta innovaatiojohtamisen työtiimin blogissa yliopiston sivuilla.

Laitan juttuni myös tänne, jotta se ei pääse hautautumaan yliopiston sivuston syövereihin:

Flippausta ja flippauksen tutkimusta

Yliopistossamme on meneillään huima opetuksen kehittämisbuumi, jonka moottoriksi – vai pitäisikö sanoa sateenvarjoksi – on valittu käänteinen opettaminen eli flippaus (flipped classroom, flipped learning). Kauppatieteiden laitokselta mukana on ollut neljä opettajaa. Kokemuksia on jaettu ja kursseja on kehitetty laitoksen yhteisessä Pedatiimissä, joten vielä isompi opettajajoukko on sitä kautta tutustunut menetelmään. Flipatuille kursseille on osallistunut kymmeniä opiskelijoita.

Voisi sanoa, että strategia todella ohjaa nyt toimintaa, sillä Itä-Suomen yliopisto aikoo olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö vuoteen 2020 mennessä. Se on kylläkin aika pian, se.

Yliopiston kasvatustieteilijät ovat työskennelleet tiiviisti meidän flippariopettajien kanssa. Kehittämistyö sai juuri komeaa kansainvälistä tunnustusta, sillä Flipping Finland valittiin parhaaksi eurooppalaiseksi tutkimuksen ja oppimisen projektiksi EAPRIL-konferenssissa (European Association for Practitioner Research on Improving Learning). Hienoa olla osa sitä!

Yhä edelleen luennointi, yksisuuntainen tiedonsiirto, on varsin yleinen opetustapa yliopistoissa. Näin siitä huolimatta, että tutkimus on selkeästi osoittanut, että tuolloin vuorovaikutus opettajan ja opiskelijoiden välillä jää vähäiseksi, opiskelijoitten tarkkaavaisuus herpaantuu ja oppiminen on pinnallista. Flippaus on yksi ratkaisu näihin ongelmiin. Opiskelija tutustuu esimerkiksi luentoaineistoihin etukäteen ja luokkatapaamisissa pystytään perehtymään ilmiöihin syvällisemmin, soveltamaan opittua, jakamaan asiantuntijuutta ja oppimaan yhdessä.

Lisää flipattuja kursseja, kiitos

Flippasin markkinointi- ja yhteisöviestinnän kurssini (MYVI) kaksi vuotta sitten ja yhdessä kasvatustieteilijöitten kanssa kirjoitimme artikkelin opiskelijoitten oppimiskokemuksista ja oppimistuloksista. Käsikirjoituksemme on käynyt läpi vertaisarvioinnin ja ilmestyy toivottavasti pian Business and Professional Communication Quarterly-lehdessä.

Meillä oli tutkimuksessamme sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista aineistoa. Kvanttiaineisto koostui opiskelijakyselystä ennen ja jälkeen kurssin. Kvaliaineistona oli opiskelijoitten omat kuvaukset heidän oppimiskokemuksistaan ja -tuloksistaan.

Oli kiinnostavaa, että 96 % opiskelijoista oli sitä mieltä, että flippausmenetelmä soveltui heille hyvin. 92 % oli halukas opiskelemaan samanlaisin menetelmin myös jatkossa ja 76 % piti flippausta perinteistä luennointia parempana. Koettiin, että opiskeltavaan aineistoon oli helppo orientoitua ja opiskelutapa oli motivoiva ja joustava, sillä aineistoja voi opiskella vaikka lenkkeillessään.

Toisaalta 24 % piti perinteisiä menetelmiä flippausta parempina. Flippaus taitaa vaatia aika paljon itseohjautuvuutta, ajanhallintataitoja ja vastuun ottamista omasta työskentelystä. Yksi ratkaisu voisi olla se, että opiskelijat tutustuisivat ennakkoaineistoihin pareittain tai ryhmissä.

Tutkimusten lukemisen ja niistä kirjoittamisen haaste

Oppimistulosten osalta opiskelijoitten raportit osoittivat runsaasti oivaltamista ja syvällistä oppimista varsinkin työyhteisöviestinnän ja kriisiviestinnän teemoista, kun taas markkinointiviestinnän aiheita käsiteltiin pinnallisemmin.

Opettajan kannalta oli mielenkiintoista, että uudenlainen opetustapa ja siitä tehty tutkimus paljastivat joitakin oppimisstrategioihin ja -valmiuksiin liittyviä haasteita. Tällaisia olivat esimerkiksi ajanhallintataidot, englanninkielisten tutkimusartikkelien etsiminen, lukeminen ja ymmärtäminen sekä esseen kirjoittaminen. Aivan ilmeisesti esseen kirjoittamiseen tarvitaan nykyistä enemmän ryhmän tai opettajan tukea. Usein kysytyt kysymykset -sivu Moodlessa voisi myös olla tarpeen. Olen sellaisen tänä vuonna jo kurssilleni tehnytkin.

Kaiken kaikkiaan tutkimuksemme osoitti, että flippauksen ja tutkivan oppimisen menetelmin opiskelijoita voidaan varustaa esimerkiksi näillä keskeisillä työelämätaidoilla: yhteistyötaidot, vuorovaikutustaidot ja kriittisen ja luovan ajattelun taidot.

Ei opetusta ilman tutkimusta, niinhän sen yliopistossa kuului mennä :)


Lähde: Kantanen, Helena, Koponen, Jonna, Sointu, Erkko & Valtonen, Teemu. Including the Student Voice: Experiences and Learning Outcomes of a Flipped Communication Course

Tutkimuksen ja opetuksen liitto

Olen onnekas. Kun suuresti rakastamani Leading and Managing Change -kurssi päättyi toukokuun alussa, olen saanut keskittyä taas jonkin aikaa tutkimukseen. No touko-kesäkuu meni kyllä arviointien parissa varsin tiiviisti ja heinäkuussa lomailtiin mutta alkusyksy oli mahtavaa tutkimusaikaa.

Kun aloitin nykyisessä työssäni seitsemän vuotta sitten, en ihan vielä tajunnutkaan, miten paljon opetus ja tutkimus, tutkimus ja opetus, rikastavat toisiaan. Ei toista ilman toista.

Alkusyksystä olen saanut pohtia ja kirjoittaa uusia tutkimussuunnitelmia ja viimeistellä artikkelikäsikirjoituksia. Tutkimme myös yhdessä kasvatustieteilijöitten kanssa viimevuotisen markkinointi- ja yhteisöviestinnän kurssini opiskelijoitten opiskelukokemuksia ja oppimistuloksia flippaamisen ja tutkivan oppimisen viitekehyksessä. Tavoitteena on sen paperin kanssa päästä arvostetun International Communication Associationin konferenssiin Prahaan toukokuussa. Peukut pystyyn!

Viestinnän tutkimusta Lontoossa ja Helsingissä

University of the Arts London, Chelsean kampus.

Lokakuussa kävin Lontoossa Euroopan viestinnän tutkijoitten konferenssissa. On jo opetuksenkin takia erittäin tärkeää tietää, mitä tällä hetkellä tutkitaan. Konferenssi heijasteli myös maailmanpoliittisia ajankohtaisuuksia, kuten mediasuhteita ja luottamuksen rakentamista ”totuudenjälkeisenä” (post-truth) aikana. Konferenssin luovuus-teemasta johtuen mukana oli myös ei-niin-perinteisiä tapoja lähestyä yhteisöviestintää, käsiteltiin esim. visuaalista tarinankerrontaa ja imagonrakentamista. Ajankohtaisaiheista kiinnostavin oli ehkä työyhteisön verkkoympäristössä tapahtuvaa huonoa käytöstä, jopa kiusaamista, käsittelevä esitys. Oma esityksemme perustui taitavan graduntekijäni Tiina Wemanin aineistoon ja käsitteli esimiesviestinnän vaikutusta organisaation innovatiivisuuteen.

Koska olimme fyysisesti University of the Arts Londonin tiloissa, meille oli järjestetty erilaisia luovia työpajoja alan huippuosaajien kuten taidepedagogien Laura Carew’n ja Joshua Y’Barbon johdolla. Miten virkistävää tutkimusesitysten lomaan! Ja konferenssi-illallinen Parlamentin alahuoneen tiloissa Thames-joen rannalla ei ihan kohta unohdu.

Kävin lokakuussa myös Helsingissä toisen viestinnän tutkijoitten järjestön, ECREAn, seminaarissa, missä teemana oli erityisesti teknologiavälitteinen viestintä. Keynote-puhujat olivat aika kovan luokan tutkijoita – Bart van den Hooff Hollannista on mm. International Communication Associationin yhteisöviestinnän divisioonan puheenjohtaja ja Jennifer Gibbs Kaliforniasta Academy of Managementin yhteisöviestinnän ja tietojärjestelmien divisioonan tuore puheenjohtaja. Jo Gibbsin virtuaaliyhteisöjä käsittelevän esityksen vuoksi kannatti Helsinkiin mennä.

Professori Jennifer Gibbs.

Tutkimuksesta opetukseen

Sekin tässä opetuksen ja tutkimuksen liitossa on mainiota, että kun jatkuvasti jollain saralla joutuu venyttelemään rajojaan, on lohdullista palata jonkun sellaisen asian pariin, jonka jo osaa. Vuosi sitten paukuttelin rajojani ensimmäisen flipatun kurssini kanssa. Nyt, kun on tullut haetuksi EU-rahoitusta (hengästyttävä prosessi!), tuntuu mukavalta ja turvalliselta käynnistää flipatun kurssin toinen kierros sellaisen tematiikan kanssa, jonka tuntee läpikotaisin.

Ja on tässä tullut tehdyksi uusia pedaopintojakin. Verkko-opetuksen asiantuntijavalmiudet -kokonaisuus (10 op) sujahti vuosiohjelmaan yllättävän kivuttomasti ja tarjoaa konkreettista tukea erityisesti siihen prosessiin, kun viestinnän kurssini viedään Avoimen yliopiston tarjontaan. Meidän pitäisi kaikkien tuottaa reippaasti kursseja myös Avoimeen mutta en ole halunnut lähteä siihen ennen kuin hankin enemmän oppia aiheesta.

Loppukevennys: Jos olisin sinkku, alkaisin katsella kumppania kasvatustieteilijöitten suunnalta. Kaikki kolme alan tutkijaa, joitten kanssa olen tehnyt yhteistyötä, ovat aivan huipputyyppejä. Se ei voi olla sattumaa, eihän? Upeita herrasmiehiä, jotka tekevät, mitä lupaavat (ja enemmänkin!), sovitussa aikataulussa. Ilmaisevat itseään selkeästi mutta diplomaattisesti. Suhtautuvat arvostavasti toisten tekemisiin. Ja ovat vielä huumorintajuisiakin! No onneksi minulla on jo tuollainen mies mutta kasvatustieteilijöille: Kauan jatkukoon tutkimusyhteistyö!

Vertaistuskaa flippariseminaarissa

Perjantaina 19.8. oli toisen yhteisen flippariseminaarin aika. Tällä kertaa paikkana oli Joensuun kampus ja startti Kuopiosta klo 6.30, ou jee... Päivä oli kuitenkin niin kiinnostava, ettei hyytymys iskenyt edes lounaan jälkeen.

Professori Kati Mäkitalo-Siegl opastaa
opetusmenetelmien valintaan.

Yksi tämän projektin hauskoja puolia on se, että kasvatustieteiden tutkijat ovat siinä mukana. Toisaalta meille kyllä tipahtelee kaikenlaisia kyselyitä (eikä aina edes muista, mihin on vastannut ja mihin ei) mutta periaatteessa on tietysti oikein hyvä, että flippauksesta saadaan koko ajan tutkimustietoa.

Omalta osaltani olen ilman muuta kiinnostunut myös tutkimus- ja julkaisuyhteistyöstä kasvatustieteilijöitten kanssa. Kauppatieteiden puolella on useitakin opetusta ja oppimista käsitteleviä lehtiä, kuten Academy of Management Learning and Education ja Management Learning. Aineistoa on jo tänä syksynä luvassa Markkinointi- ja yhteisöviestinnän kurssiltani.

Anne Rautiainen (saksan kieli), Minna
Mäkihonko (erityispedagogiikka)
 ja Jorma Joutsensaari (sovellettu fysiikka)
oppimiskahvilassa.

Ensimmäinen flippareita käsitellyt gradu on valmistunut. Janne Airaksinen tutki sitä, mikä saa opettajan flippaamaan. Aineistona hän käytti hakemuksiamme flippariprojektiin. On aika luontevaa, että haluamme kehittää opintojaksoamme oppijakeskeisempään suuntaan ja nostaa opiskelijan oppimisprosessin keskiöön.

Kiinnostavinta tässä gradussa oli mielestäni opettajien nimeämien tavoitteiden yhteys niin kutsuttuihin 2000-luvun taitojen, kuten ongelmanratkaisu-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen kehittämiseen. Gradun mukaan vaikuttaa siltä, että flippariopettajat ovat mukana osin siksi, että he haluavat entistä paremmin varustaa opiskelijoita työelämään. Tämän totta kai allekirjoitan myös omalta osaltani.

Tohtoriopiskelija Virve Pekkarinen
neuvoo reflektiiviseen kirjoittamiseen.

Meillä oli tehtävänä ennen seminaaria – flippauksen hengessä – tutustua muutamaan videopätkään, joissa esiteltiin erilaisia kontaktiopetuksen työskentelytapoja, kuten Ongelmaperustainen oppiminen (PBL), Case-Based Learning (CBL) ja Tutkiva oppiminen. Pari viimeksi mainittua ovat tuttuja, onhan kauppatieteissä case-opetuksella pitkä historia ja laitoksella olemme systemaattisesti kehittäneet tutkivaa oppimista jo hyvän tovin.

Seminaarissa käsittelimme noita lähestymistapoja Learning Café -menetelmällä, jota käytän Leading and Managing Change -kurssillani sekä Kuopiossa että Ranskan Lillessä. Nyt yhteisissä mietinnöissä syntyi uusia, luovia ehdotuksia sen hyödyntämiseen. Oppimiskahvilassa voisi esim. koostaa yhteistä ymmärrystä kurssin ennakkotehtävistä.

Meillä oli seminaaripäivän aikana mahdollisuus kokoontua myös omissa "kotiryhmissämme" eli pienryhmissä, joissa jaamme flippauksen iloja ja suruja – tai tällä hetkellä lähinnä "vertaistuskaa", kuten ryhmäläisemme Satu asian ilmaisi. Aika monen ensimmäinen flipattu kurssi käynnistyy syyskuussa, joten H-hetket ovat pian käsillä muillakin kuin minulla. Huh sentään!

Tai ehkä pitäisi ajatella, kuten viisaat kollegat Kaarina ja Taru: nyt tehdään kokeiluversiota ja siitä on sitten hyvä lähteä eteenpäin.