Communication Researchers in Prague

It was an extremely intensive period of five days in Prague. So intensive and crowded that I have suffered from some kind of introvert hangover since then!

Pre-conference on PR theories was held
at the beautiful premises of the Charles University,
founded in 1348.

I first attended a pre-conference on PR theories on May 24th, followed by four full days of the annual conference of the International Communication Association (ICA). The theme of the conference was Voices.

This is not any in-depth analysis of the current stage of communication research but rather some very personal reflections after homecoming.

Participants of the PR theories pre-conference.

About ICA

ICA is a community of 4300 members from 80 countries. The Prague conference attracted 3500 participants so it was extremely popular. (ICA President Paula Gardner tells more about ICA here.)

ICA has 32 different Divisions and Interest Groups for different sub-fields of communications – from Mass Communication to Health Communication, from Public Diplomacy to Sports Communication. I am a member of the Organizational Communication and Public Relations Divisions and recently joined also the Instructional and Developmental Communication Division. Moreover, I am interested in what happens in the Communication and Technology Division which calls itself CAT and uses eagerly different cat figures in its messaging.

My ICA Conferences

I have attended ICA only once, in London in 2013. The annual conference is usually so far away from Finland that it would require a lot of time, money and effort to get there. Next year it will be in Washington, DC, in 2020 in Gold Coast, Australia and in 2021 in Denver, US – Europe again with Paris in 2022.

Some regular ICA goers gave good advice for newcomers in Twitter. They suggested them to stay within one division to learn to know people, to have enough time for coffee and chat, and to concentrate on themes that inspire and bring joy (the Marie Kondo approach to ICA!).

I could have chosen the strategy of digging deeper within the panels provided by my "own" divisions. However, I think I followed rather the idea of concentrating on the issues that I find inspiring. These themes included, for example, social media use and mental health, alternative organizing, and Great Ideas for Teaching. Moreover, because I teach at Business School, I had a need to update my knowledge of what is going on within a wide range of communication topics. The problem with this division hopping is that you do not really learn to know people and experience very little sense of belonging. I am going to dig deeper in the near future and have already uploaded tens of exciting papers.

Scholarly Role Models

One of the highlights of the conference was the Plenary by Professor Emeritus Elihu Katz – one of the founding scholars of communication research who turned 92 on May 31st! – in which he discussed the legacy of Paul Lazarsfeld in such a humorous and warm way. Lazarsfeld proposed that voting decisions are often made by consulting other individuals who often are exposed to the media (so called two-step flow of communication). This model preceded empirical studies of network, and the role of networks in the diffusion of innovations. Professor Katz was awarded the Steven H. Chaffee Career Achievement Award by ICA. He was given standing ovation for his talk – well, we first sat and applauded vigorously until Professor Katz gently reminded: "You should be standing!" :)

I think I learned a lot of other such sessions, too, where the most established scholars were on stage. Early on Saturday morning, for example, there was a State-of-the-Art-Session of the Public Relations Division which I truly enjoyed. Such a joy to see the opponent of my doctoral defence of 2007, Professor Emerita Betteke van Ruler from the University of Amsterdam, still sharing her bright ideas and wonderful research experience with us. In this panel she maintained that the field of public relations is currently flourishing but emphasized the importance of communication theory for the field. Professor van Ruler was appointed ICA Fellow at this conference as a recognition of her distinguished scholarly contributions within the field of communication. I am so proud! The press release on Professor van Ruler's appointment is available here.

Juan-Carlos Molleda from Oregon, Betteke van Ruler from Amsterdam,
Maureen Taylor from Tennessee and Chiara Valentini from Aarhus
outlining the state-of-the-art of PR research.

I think it was also a central notion by Denise Bortree, Pennsylvania State University, that we may be re-inventing theories that already exist but we do not know about them – while we should be developing something new. Moreover, I think communication researchers should appreciate and acknowledge the work done in the fields related to ours. (For example, in the PR theories preconference I heard researchers say that "marketing is short-term campaigning" and "marketing is one-way messaging". Both these claims reflect misunderstanding of what marketing is – or the concept of marketing was mixed with the one of advertising as often happens.)

The Editor-in-Chief of Public Relations Review Maureen Taylor mentioned that she is mainly reading manuscripts dealing with social media and crisis communication while she would like to see risk-taking theory-based pieces that would take the field forward. For me Kent and Taylor's article of 1998, Building Dialogic Relationships Through the World Wide Web, was one of the key papers of my doctoral thesis – that perspective was new 20 years ago.

Exciting Papers

The number of papers presented at ICA is truly overwhelming and the ten minutes' glimpse you get into someone's work is too short a time for understanding. After a conference like this you would need another five days just for checking your notes, reading and reflecting. I am still within this process (and in the middle of essay grading) but wish to mention a couple of themes and papers here.

The President of the United States has obviously offered communication reachers a lot of research material because there were many papers related to the presidential campaign and Trump. This was interesting because I used the communication of POTUS as an example case throughout my communication class last autumn. Conference papers offered a plethora of perspectives to presidential communication, like fake news as reputation management device; tweets, journalistic coverage and the rise of Trumpism; and Trump's portrait in the Russian media.


Another topic that I was interested in from the point of view of my teaching was instructor clarity, humor, immediacy and student learning. I am currently complementing my pedagogical knowledge on a course offered by our home university and we have discussed these issues a lot. A paper by Michelle T. Violanti et al from Tennessee dealt with this theme and replicated three previous seminal studies of instructional communication.

Moreover, it was interesting to read a paper by Stephen Michael Croucher et al (a team from New Zealand and Finland) on teacher confirmation, student motivation, and emotional interest in Finnish and United States university classrooms. Teacher confirmation means the process through which teachers communicate to students and make them realize that they are valuable individuals. This process involves responding to questions and comments, demonstrating interest in students' learning, and employing an interactive teaching style. The researchers found that American students perceived a higher amount of teacher confirmation and student motivation than the Finnish students. I think we should really ponder how to improve student-teacher relationships to enhance student satisfaction and motivation. However, I cannot help mentioning that the study referred to many sources that are more than ten years old and since then pedagogical thinking has advanced remarkably within the Finnish academia.

My colleague Jonna Koponen and I talked about students' learning experiences and outcomes on a flipped communication course. The paper was written together with Education researchers and it is related to the major pedagogical development project going on at the University of Eastern Finland. More than 100 teachers and 8000 students are involved. Photo by Rob van Roy.

A paper presented in my "home" Public Relations Division by Christopher Hendrik Ruehl and Diana Ingenhoff from Fribourg Using Brand Pages: Why and How Multinational Stakeholders Engage with Corporations on Facebook was very interesting and this was not just my opinion but the paper received the best paper award. I presume the paper will soon be published in some journal because it was not available at the conference website for download. I look forward to reading it. 

"Research Escalator" :) See below.

Another winner of the Best Paper Award  (Organizational Communication Division) was a paper by Ward van Zoonen et al from The Netherlands, entitled Explaining Online Ambassador Behaviors on Facebook and LinkedIn. It examined to what extent employees use their social media accounts to share updates about their organization. The authors found that this kind of ambassadorship is related to social (organizational identification) and individual (self-enhancement motives and segmentation preferences) drivers. When organizational life is an essential part of an employee's identity, s/he is more likely to share organizational information on Facebook. They showed also that employees who have a stronger desire to promote their competence engage in sharing workplace-related information on their social media channels.

Because I work at Business School, it was very interesting to see how the papers presented at the divisions of Organizational Communication and Public Relations overlapped with the research of Management and Marketing. For example, all papers presented at the Alternative Organizing session of the Org Comm Division would fit in the EGOS conference program as well (European Group for Organizational Studies): Buddhism (or mindfulness) and organizing, organizing successful shelters for the homeless, liquidity as an organizational framework, and alternative universities.

Inclusiveness vs. Exclusiveness

I wonder how much thought native English speakers give to the fact that many ICA participants are not native speakers. Many cheered to the idea of presenting without Powerpoints but did they think how exclusive that practice is? I myself, for example, teach and write in English all the time but if the speaker is very fast, if the research context in unfamiliar, if there are too many witty jokes involved and if the microphone is not used, I am completely lost. Add to this a very hot room with too few seats and not even seeing the discussants from the back row... So please, do not condemn slides! For example Aubrie Adams (California Polytechic State University) and Rob van Roy (KU Leuven) showed how to prepare excellent visuals that support your talk.

I happened to talk briefly with Betty Enypiu from Uganda and Hellen Nambiro Masiga Meleche from Kenya during a coffee break and then decided to attend a panel of the Feminist Scholarship  Division to take a look at their research. The session was entitled Independent Woman vs. Maternal Woman: Gender Roles in African Contemporary Settings.

ICA President Paula Gardner with Dorothy Njoroge and Hellen Nambiro Masiga Meleche from Kenya and Sylvia Nabasumba and Betty Enypiu from Uganda.

If I, coming from a privileged Northern welfare society, was totally lost every now and then at ICA both linguistically and culturally – how much harder this inclusiveness vs. exclusiveness question must be for our colleagues from totally different contexts.

I think ICA President Paula Gardner showed exemplary leadership in how she chaired this panel and encouraged its presenters. The previous ICA President Amy Jordan also attended. President Gardner talked about inequities and disparities in Communication and about the need to diversify the field in her powerful presidential address, too.

Moreover, ICA Executive Director Laura Sawyer showed leadership when two conference delegates "experienced racially-based harassment and a repeated ethnic slur from an adult male who bore a swastika tattoo" in the Old Town. A very unpleasant incidence, indeed, and, unfortunately, a reflection of a wider extremist right wing movement we have seen all around Europe.

Meeting with Russian Scholars

Enjoying the meeting with Russian and Eurasian scholars.
Photo by Olga Leontovich.

For some time already I have tried to find ways to establish contacts with Russian communication scholars. Russia is "the love of my youth" because I used to work as a nanny in an American diplomat family in Moscow right after high school, and spent a summer in St. Petersburg during my undergraduate studies. Therefore, I decided to attend the meeting of the Russian Communication Association (RCA) and the Communication Association of Eurasian Researchers (CAER). I have been negotiating about a teaching visit to the LCC International University in Klaipeda for some time and – how exciting! – their new professor, Dr. Mike Finch was at that meeting! What a pleasure to meet Mike! We'll see if my dream of working and living abroad will finally come true. Btw, in those parts of the world they are extremely generous with gifts and even I received a beautiful white stone necklace just because I attended the meeting...Thank you, Maureen Minielli!

Some Practicalities Like Panel Chairs

What a variety there was in conference panel chairs! Basically their task is always the same (introducing, time management) but they did their job SO differently! Some were extremely welcoming and supportive and assisted with technical problems. They were able to create a true sense of community within that short time slot. Some chairs came in at the same time as those presenting with the contribution of uttering: "The next is..."

Moreover, I hate the idea of having questions at the end of the panel. Each presentation has been prepared with sweat and pain and deserves to be acknowledged! Leave the questions to the end and the audience will remember only the last presentation. If there are no questions, the chair should ask some. It is the task of the chair to ensure that each presentation gets the time promised. Should not be too difficult!

Great Ways of Working

In addition to the traditional conference presentations – five 12-minute presentations plus discussion in a session of 75 minutes, and off to the next session – there were some very nice ways of working at ICA. There were, for example, so called Blue Sky Workshops which were meant to offer small group discussions and hands-on experiences on different topics. I attended one of these, entitled Teaching Skills and Social Justice: Learning Communication, Writing, and Journalism Skills and Diversity. Adina Schneeweis and Chiaoning Su from Oakland University led a great workshop and we had a chance to share our experiences and learn from each other.

Blue Sky Workshop on teaching and diversity.

Another great way of working was so called Research Escalator, organized by the Organizational Communication Division. It was a paper development workshop where young scholars were divided into groups of five or six according to their topics and each group had senior respondents to comment on their work. I attended the group themed Organizational Change & Continuity but did not understand that the Escalator was divided into two parts and, therefore, missed the papers that would have been the most interesting for me from the point of view of my Change Management course. I must contact the writers later.

Professor Marya Doerfel from Rutgers gives feedback to Melvin Gupton.

Beautiful Prague

It is nonsense to claim that the conference city would not matter – it does. Prague is a gorgeous city. Just so many others think so, too, and there are thousands of tourists in the Old Town – throughout the year, we were told. This was an interesting time to be in Prague – I think we all remember the Prague Spring of 1968. My husband was in Prague as a tourist and did a great job planning our evenings and post-conference sightseeing. He had studied his guidebooks and entertained me with amazing stories of the history of Prague. ICA tweets provided also nice tips for tourists, like the Church Night on Friday May 25th with more than 300 open churches to visit. Some of them offered also great music, for free.

St Martin Rotunda in Vysehrad.

After the conference we escaped the crowds to the hill of Vysehrad, the oldest part of the city with a Rotunda of the 11th century, beautiful cathedral, cemetery with the graves of Dvorak and Smetana, and, again, exciting legends of, for example, Queen Libuse who entertained his lovers in her bath and then had them pushed down the cliff to the Vltava river. Finally she married an ordinary peasant called Premysl and this was the beginning of the Premyslid dynasty which reigned from the 9th century to 1306.

The End

The following was very popular among the tweets under #ica18 so it may serve as a conclusion here, too. That's what intensive conferencing is like! Thank you, Gina Neff! 

Blogi opetuskäytössä

Minulla on parhaillaan päättymässä Markkinoinnin perusteet -kurssi. Opetan sitä jo kahdeksatta kertaa ja on ilmeistä, että kurssia pitäisi uudistaa melko radikaalisti jo ihan oman motivaationikin takia. Tai sitten sen voisi välillä pitää joku muu mutta se ei esimiesteni mukaan ole realistinen vaihtoehto.

Kurssin perusrakenne oli luotu jo ennen kuin tulin opetushommiin. Oman puumerkkini toin kurssille, kun ensimmäisenä opesyksynäni opiskelin verkko-opetuksen perusteita. Sari H. Pitkäsen hyvässä ohjauksessa sain Moodleen mukaan joitakin opiskelua ja opettajuutta vahvistavia ratkaisuja, kuten kurssiblogin.

Idea on yksinkertainen. Kirjoitan Moodlen keskustelualueella viikoittain kurssin teemoista, kuten segmentoinnista, brändeistä tai hinnoittelusta. Tekstit täydentävät ja syventävät sitä, mitä luennoilla on puhuttu. Minulla alkaa olla apuna jo aika hyvä kokoelma erilaisia tekstipohjia mutta päivitän niitä vuosittain ajankohtaisilla esimerkeillä ja tuon toki mukaan aivan uusiakin juttuja. Viimeksi kirjoitin algoritmeistä ja markkinoinnin automaatiosta Ylen algoritmi-sarjan innoittamana. Yleensä esitän myös kysymyksiä pohdintojen ja keskustelujen käynnistäjäksi.

Kurssin etäopiskelijoitten tehtäviin kuuluu blogikeskusteluun osallistuminen. Tänä vuonna lupasin myös lähiopiskelijoille pari lisäpistettä blogikommenteista ja vau, mikä pöhinä siellä onkaan käynyt! Kirjoitin kahdeksan postausta ja ne saivat kukin 17–28 kommenttia. Opiskelijat ovat  lukeneet toistensa kommentit ja liittäneet omansa niihin, eivät siis vain heittäneet omaansa pakon edessä. Aivan mahtavasti opiskelijat ovat myös tuoneet keskusteluun omia työelämäesimerkkejään.

Opettajalle bloggaaminen on hyödyllistä reflektointia. Voin täydentää teemoja, jotka ovat jääneet liian vähälle käsittelylle. Voin vastata harkitusti kysymyksiin, joita olen saanut. Voin saada opiskelijoitten kommenteista vihjeitä siitä, mikä on jäänyt epäselväksi. Ja voin olla rennompi kuin isossa auditoriossa opettaessani. Sitäpaitsi kirjoittaminen on useimmiten tosi hauskaa!

Koska nyt suunnittelen vakavissani tämän peruskurssin uudistamista, käyn läpi sitä, mitä kurssilla pitäisi uudistaa ja mitä säästää. Vaikuttaa vahvasti siltä, että blogi saa jäädä.


Lue lisää (täällä juttu minultakin):
Kalalahti, Joanna (toim.) 2011. Tarinoita blogien käytöstä. TRIM Research Notes 4. Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikön TRIM-tutkimuskeskus.

Ohjausta ja opiskeluhyvinvointia kehittämässä

Eilen oli Joensuussa ohjauksen kehittämispäivä – taisi olla jo kolmas laatuaan, missä olin mukana. Aina ne ovat antoisia ja tarjoavat eväitä opearkeen.

Ai että minä tykkään siitä, että opetuksen ja opiskeluprosessien kehittämisessä tukeudutaan tutkimustietoon. Olin kerran professori Sanna Järvelän luennolla ja hän hämmästeli sitä, että yliopistoväki, joka kaikessa muussa vaatii tieteellisiä perusteita, opettaa mutu-tuntumalla eikä käytä opetuksessaan kasvatustieteellisen tutkimuksen hyviksi osoittamia menetelmiä.

Tämä seikka on ainakin meidän yliopistossamme menossa parempaan suuntaan, sillä esimerkiksi nyt ajankohtainen uusien opiskelijoiden ohjauksen eli orientaation kehittäminen perustuu vankasti tutkimustietoon. Tavoitteena on hyvä ensimmäinen opiskeluvuosi – First Year Experience.

Erityisen inspiroitunut olin yliopistonlehtori Leena Penttisen ja tiimin esityksistä. Pitää ehtiä niihin palata ja niitä kelata, sillä paljon olisi pureskeltavaa.

Tästä kuvasta näkyy, millaiset prosessit ovat tutkimuksen mukaan ajankohtaisia opintojen eri vaiheissa. Nyt on tosissaan tartuttu tuohon opintojen alkuvaiheeseen, jossa psykososiaalinen tuki on keskeistä.

Siirtymävaihe nuoren elämässä alkaa erityisesti siitä, kun hän saa tiedon opiskelupaikasta. Se on ns. identiteettineuvottelujen aikaa: kuka ja mikä olen ja mihin kuulun. Siirtymävaiheeseen liittyy monenlaista tiedon haltuunottamisen ja elämänhallinnan haastetta, kun kaikki muuttuu. Tiedon kaataminen ja massoille luennointi – kuten perinteisesti on ensimmäisen opiskeluviikon aikana tehty – ei vain toimi. Tärkeää olisi vahvistaa opiskelijan otetta omasta tulevaisuudestaan.

Ohjaus on tietysti yksi juttu mutta tutkijat korostivat, että millään ohjauksella ei paikata sitä, jos opiskelija ei koe opintoja mielekkäiksi. Niinpä aloitusvaiheessa on erityishuomiota kiinnitettävä pedagogiikan laatuun ja opettajien toimintaan ja kiinnostukseen opiskelijoita kohtaan.

Yritämme kauppatieteissä vastata tuon starttivaiheen haasteisiin rakentamalla koko syksyn kestävän johdantojakson, jonka tavoitteena on kiinnittää opiskelijoita omaan alaan, toisiinsa ja yliopistoon sekä avata uranäkymiä. Samalla uudistamme peruskurssien pedagogiikkaa, mikäli resursseja löytyy.

Olen kaiketi Katri Ruth -fani, sillä opintopsykologimme esityksiä on aina ilo kuunnella. Eikä haittaa, vaikka jotain olisi kuullut jo aiemminkin, sillä kertaus tulee tarpeeseen. Esimerkiksi tästä kuvasta löytyy apuja siihen, miten hankalia asioita voi ottaa puheeksi opiskelijan kanssa niin, että hänen omanarvontuntonsa säilyy.

Ja vinkki: kun on opittu puhumaan helpoista asioista, on luontevaa puhua myös vaikeista. Opiskelijoiden viesti on varsin yksiselitteinen: henkilökohtaisia kohtaamisia laitoksen henkilökunnan kanssa kaivataan. Tämän vuorovaikutuksen laatu vaikuttaa merkittävästi siihen, miten opintoihin kiinnitytään ja miten niissä edetään.

Päivän työpajoista osallistuin amanuenssi Anna-Maija Pyykösen ja yliopisto-opettaja Mikko Saastamoisen vetämään työpajaan, jossa aiheena oli Ohjaus laajassa kandiohjelmassa. Kiinnostavaa oli kuulla, miten laajaan kandiohjelmaan siirtyminen oli sosiaalitieteissä murentanut kuppikuntaisuutta ja vireyttänyt ainejärjestötoimintaa. Sain työpajasta käytännön vinkkejä oman johdantojaksomme suunnitteluun ja vahvistusta sille, että olemme menossa oikeaan suuntaan panostamalla ryhmäytymiseen ja kiinnittymiseen. Meitä oli siinä työpajassa vetäjien lisäksi vain viisi mutta keskustelu oli oikein antoisaa.

Lue lisää OHO!-hankkeesta (Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa) ja mitä se tarjoaa meille.
Leena Penttisen videoluento Opintopolun hyvää alkua tukemassa (avautuu ikävä kyllä vain Itä-Suomen yliopiston väelle).

Voimaantumisesta

Voimaantuminen, mikä ällöttävä sana!
Ja silti niin kuvaava.
Varsinkin, jos on aiemmin kovasti heikentynyt.

Minulle helmikuu on ollut voimaantumisen aikaa. Ellen olisi itse kokenut, en olisi uskonut, miten pitkänsitkeä flunssa vie voimat. Sitä kesti toista kuukautta ja se jätti jälkeensä räytyneen toipilaan, joka jaksoi tuskin parkkihallista toimistolle kävellä.

Siksi on aivan huippua, että jaksaa taas liikkua. Ja varsinkin hiihtää, näillä huikeilla säillä!

Töissä innostuu jälleen uusista asioista ja kehittelee kaikenlaista uutta, kun voimat eivät mene vain jotenkuten suoriutumiseen. Jaksaa kuroa umpeen niitä taudin ja töiden takia ohitettuja viimeisiä palautuspäiviä.

Ja hei, tuntee olevansa hengissä vielä työpäivän jälkeenkin!

Voimaantua voi toki muutenkin kuin fyysisesti. Töissä voimaantuu usein inspiroivista työkavereista vaikkapa yhteisellä lounaalla. Raskaitakin työpäiviä jaksaa, jos työyhteisö on reilu ja kannustava.

Työterveyslaitos on kehittänyt hyvän johtamisen kriteeristöä ja testauttanut sitä useilla julkisen sektorin organisaatiolla. Kokonaisuudet ovat:

1. Luottamus ja arvostus
2. Yhteistyö ja verkostot
3. Monimuotoisuus ja yksilöllisyys
4. Osaaminen ja kehittyminen
5. Uudistuminen ja osallisuus

Näitä muuten kannattaa tutkailla kaikkien, jotka jossain työyhteisössä toimivat. Joitakin nostoja vain:

• Rakennammeko luottamusta toimimalla avoimesti ja läpinäkyvästi, ovatko tavoitteemme yhteisiä ja tieto helposti kaikkien saatavilla?
• Arvostetaanko meillä työyhteisötaitoja: halua ja kykyä toimia työyhteisössä rakentavalla tavalla, esimiestä ja työtovereita tukien?
• Tunnistetaanko meillä ja otetaanko käyttöön ihmisten erilainen osaaminen, kokemus ja taustat?
• Onko osaamisen kehittäminen johdettua ja tavoitteet konkretisoitu?
• Innostavatko esimiehet henkilöstöä kokeilemaan uusia toimintatapoja?

Toivottavasti voit vastata joka kohtaan: Kyllä. Silloin työpaikkaasi mitä luultavimmin johdetaan voimaannuttavasti.

Voimaantumisympäristöä parhaimmillaan.

Kompastelin, pahasti

Se lokakuinen päivä oli sädehtivän kaunis. Iloisena ajelin Rautalammin komeissa maisemissa kohti koulutustilaisuutta.

Olin innoissani, sillä pääsisin pitkästä aikaa kouluttamaan seurakuntien työntekijöitä, itseasiassa melko tuoreita kirkkoherroja. Johtamisviestintää, jee, lempiaihe!

Lisäksi saisin kuitata velkani entiselle esimiehelleni, Lapinlahden kirkkoherralle Lauri Jäntille, joka oli yksi koulutuksen suunnittelijoista. Lauri kävi puhumassa Muutoksen johtamisen kurssillani jo v. 2011 ja hurmasi opiskelijat konstailemattomalla ja asiantuntevalla tyylillään. Olin luvannut Laurille, että tulen vuorostani, kun on tarvis. Nyt vihdoin oli.

Minulla oli koulutustuokiolleni mielestäni tosi hyvä nimi: Johtamisviestintä – kirkkoherra koutsina, korvina ja keulakuvana. Olin totta kai selvittänyt oman osuuteni sijoittumisen kurssipäivän ohjelmaan. Olin kaivellut mediasta esimerkkejä kurssilaisten medianäkyvyydestä. Olin ollut jopa yhteydessä minua edeltäneeseen puhujaan hänen teemoistaan ja mahdollisista yhtymäkohdista. Kaikki näytti siis olevan kunnossa.

Vaan ei ollut.

Ongelma 1. Edellisen puhujan osuus oli ollut jotain muuta kuin olin ymmärtänyt. Pohjalla ei siis ollut suinkaan vuorovaikutteista työpajaa vaan powerpoint-tykitystä.

Ongelma 2. Em. syystä kurssilaisilla oli valtava puhumisen ja jakamisen tarve. Olin jo ehtinyt unohtaa, että sellaisia seurakuntien työntekijät ovat, varsin ilmaisuvoimaisia.

Ongelma 3. Olin vielä sen verran tuore opetushommissa, että en osannut säätää aineistoani lennossa juuri tämän ryhmän tarpeisiin. Olisi ilman muuta pitänyt keskittyä vain muutosviestintään, koska se mietitytti ja puhutti kirkkoherraporukkaa erityisesti.

Kaksituntiseni oli järkyttävän raskas ja sirpaleinen. Minulla oli aineistoa aivan liikaa ja liian vähän aikaa ryhmätehtäviin, niitten purkamisesta puhumattakaan. Jälkeenpäin ajatellen oikeastaan muuta ei olisi tarvittu kuin hyvin johdettu keskustelu.

Kotiin ajellessa oli pakko pysähtyä tähän maisemaan hiukan hengittelemään. Lohduttauduin ajattelemalla, että olin vain yksi pieni osa Kirkon koulutuskeskuksen ja Kuopion tuomiokapitulin hienosti rakentamaa johtamiskoulutuskokonaisuutta. Mutta kaihersi se kovasti, epäonnistumisen tunne. Ja ihan kuin koko yliopiston mainekin olisi ollut minun harteillani, kauppatieteiden laitoksesta puhumattakaan.

Tuosta on siis jo kaksi vuotta mutta yhä jurppii. Tuoreista kirkkoherroista on tullut kypsempiä kirkkoherroja ja uskon, että he ovat taitavia johtajia ja viestijöitä omissa yhteisöissään eri puolilla Suomea. Minut he ovat (toivottavasti!) unohtaneet jo kauan sitten.

Miksikö kirjoitan tämän juuri nyt? Siksi, että Lauri Jäntti väittelee teologian tohtoriksi yliopistossamme 24.11.

Lauri on ehkä paras esimies, joka minulla on ikinä ollut – kuunteleva, perehtyvä, kannustava, positiivinen, kehittämishakuinen. Ja hurjan innostunut viestinnästä. Jos Laurin luo meni idean kanssa, hän piti sitä aina hyvänä ja lisäsi siihen vielä jonkun uuden, inspiroivan näkökulman. Hän palkkasi minut Ylä-Savoon viestinnän kehittämisprojektiin heti väitökseni jälkeen kymmenen vuotta sitten ja auttoi kasvamaan opettajaksi.

Siksi harmittaa, että piti noin pahasti kompastella.

Saisinkohan vielä toisen mahdollisuuden?

Lauri Jäntin kanssa vetämässä Soutajista surffaajiksi -viestintäseminaaria
Iisalmessa 13.11.2009. Kuva: Erja Vaarala.

Tutkimuksen ja opetuksen liitto

Olen onnekas. Kun suuresti rakastamani Leading and Managing Change -kurssi päättyi toukokuun alussa, olen saanut keskittyä taas jonkin aikaa tutkimukseen. No touko-kesäkuu meni kyllä arviointien parissa varsin tiiviisti ja heinäkuussa lomailtiin mutta alkusyksy oli mahtavaa tutkimusaikaa.

Kun aloitin nykyisessä työssäni seitsemän vuotta sitten, en ihan vielä tajunnutkaan, miten paljon opetus ja tutkimus, tutkimus ja opetus, rikastavat toisiaan. Ei toista ilman toista.

Alkusyksystä olen saanut pohtia ja kirjoittaa uusia tutkimussuunnitelmia ja viimeistellä artikkelikäsikirjoituksia. Tutkimme myös yhdessä kasvatustieteilijöitten kanssa viimevuotisen markkinointi- ja yhteisöviestinnän kurssini opiskelijoitten opiskelukokemuksia ja oppimistuloksia flippaamisen ja tutkivan oppimisen viitekehyksessä. Tavoitteena on sen paperin kanssa päästä arvostetun International Communication Associationin konferenssiin Prahaan toukokuussa. Peukut pystyyn!

Viestinnän tutkimusta Lontoossa ja Helsingissä

University of the Arts London, Chelsean kampus.

Lokakuussa kävin Lontoossa Euroopan viestinnän tutkijoitten konferenssissa. On jo opetuksenkin takia erittäin tärkeää tietää, mitä tällä hetkellä tutkitaan. Konferenssi heijasteli myös maailmanpoliittisia ajankohtaisuuksia, kuten mediasuhteita ja luottamuksen rakentamista ”totuudenjälkeisenä” (post-truth) aikana. Konferenssin luovuus-teemasta johtuen mukana oli myös ei-niin-perinteisiä tapoja lähestyä yhteisöviestintää, käsiteltiin esim. visuaalista tarinankerrontaa ja imagonrakentamista. Ajankohtaisaiheista kiinnostavin oli ehkä työyhteisön verkkoympäristössä tapahtuvaa huonoa käytöstä, jopa kiusaamista, käsittelevä esitys. Oma esityksemme perustui taitavan graduntekijäni Tiina Wemanin aineistoon ja käsitteli esimiesviestinnän vaikutusta organisaation innovatiivisuuteen.

Koska olimme fyysisesti University of the Arts Londonin tiloissa, meille oli järjestetty erilaisia luovia työpajoja alan huippuosaajien kuten taidepedagogien Laura Carew’n ja Joshua Y’Barbon johdolla. Miten virkistävää tutkimusesitysten lomaan! Ja konferenssi-illallinen Parlamentin alahuoneen tiloissa Thames-joen rannalla ei ihan kohta unohdu.

Kävin lokakuussa myös Helsingissä toisen viestinnän tutkijoitten järjestön, ECREAn, seminaarissa, missä teemana oli erityisesti teknologiavälitteinen viestintä. Keynote-puhujat olivat aika kovan luokan tutkijoita – Bart van den Hooff Hollannista on mm. International Communication Associationin yhteisöviestinnän divisioonan puheenjohtaja ja Jennifer Gibbs Kaliforniasta Academy of Managementin yhteisöviestinnän ja tietojärjestelmien divisioonan tuore puheenjohtaja. Jo Gibbsin virtuaaliyhteisöjä käsittelevän esityksen vuoksi kannatti Helsinkiin mennä.

Professori Jennifer Gibbs.

Tutkimuksesta opetukseen

Sekin tässä opetuksen ja tutkimuksen liitossa on mainiota, että kun jatkuvasti jollain saralla joutuu venyttelemään rajojaan, on lohdullista palata jonkun sellaisen asian pariin, jonka jo osaa. Vuosi sitten paukuttelin rajojani ensimmäisen flipatun kurssini kanssa. Nyt, kun on tullut haetuksi EU-rahoitusta (hengästyttävä prosessi!), tuntuu mukavalta ja turvalliselta käynnistää flipatun kurssin toinen kierros sellaisen tematiikan kanssa, jonka tuntee läpikotaisin.

Ja on tässä tullut tehdyksi uusia pedaopintojakin. Verkko-opetuksen asiantuntijavalmiudet -kokonaisuus (10 op) sujahti vuosiohjelmaan yllättävän kivuttomasti ja tarjoaa konkreettista tukea erityisesti siihen prosessiin, kun viestinnän kurssini viedään Avoimen yliopiston tarjontaan. Meidän pitäisi kaikkien tuottaa reippaasti kursseja myös Avoimeen mutta en ole halunnut lähteä siihen ennen kuin hankin enemmän oppia aiheesta.

Loppukevennys: Jos olisin sinkku, alkaisin katsella kumppania kasvatustieteilijöitten suunnalta. Kaikki kolme alan tutkijaa, joitten kanssa olen tehnyt yhteistyötä, ovat aivan huipputyyppejä. Se ei voi olla sattumaa, eihän? Upeita herrasmiehiä, jotka tekevät, mitä lupaavat (ja enemmänkin!), sovitussa aikataulussa. Ilmaisevat itseään selkeästi mutta diplomaattisesti. Suhtautuvat arvostavasti toisten tekemisiin. Ja ovat vielä huumorintajuisiakin! No onneksi minulla on jo tuollainen mies mutta kasvatustieteilijöille: Kauan jatkukoon tutkimusyhteistyö!

Taitava opettaja – minäkö?

Olipas melkoisen unohtumaton päivä eilen.

Lukuvuoden avajaiset ja uusi käytäntö: ei Kuopiossa juhlaa ollenkaan, ainoastaan Joensuussa. Ensi vuonna sitten toisin päin.

Aurinkoinen päivä ajella. Avajaisjumalanpalveluksessa oli paljon väkeä. Joensuun kirkko on tavattoman kaunis, en ole ennen käynyt.

Puheissa ja teksteissä vahvasti esillä vastuullisen sanankäytön teema. Rovasti Petri Karttunen: "Millaisia fariseuksia olemme me, jotka muistutamme muita oikeudenmukaisuudesta, ihmisoikeuksista ja heikoimpien auttamisesta, mutta sivuutamme nämä arvot pian yhteistuumin, kun pelkäämme omien etujemme ja rauhamme olevan uhattuina."

Kahvit ihanassa Kauppaneuvoksen kahvilassa. Taitokorttelissa olisi ollut paljonkin kiinnostavaa mutta lompakon onneksi ei ollut aikaa tehdä lähempää tuttavuutta. Pitänee palata tuonne, kun marraskuussa opetan Joensuussa. Kiitos paikallisopastuksesta Mirjami-kollegalle!

Joensuussa on upea kampus – tiivis, oikea kampus täynnä elämää, varsinkin eilen, kun yliopiston virallisten lukuvuoden avajaisten jälkeen alkoi opiskelijoitten Kampusrysäys.

Pitkä hikinen odotus avajaisjuhlassa sydän pamppaillen. Kello oli jotain 15.30 ennenkuin tuli meidän vuoromme. Sen verran hermostutti, että juhlapuheet menivät ohi ja niihin piti palata jälkeenpäin. Taidokkaasta, eläytyvästä ja energisestä JOY-kuorosta sensijaan osasin nauttia suuresti.

Ennen kesälomia saimme tietää Taitava opettaja -palkinnosta: Minna Ruokonen (vieraat kielet ja käännöstiede), Satu Tuomainen (kielikeskus), Terhi Saaranen (hoitotiede) ja minä. Tapasimme kesäkuussa Skypellä ja elokuussa kasvokkain ja teimme avajaisiin yhteisen puheen.

Olisi ollut varmasti helpompaa ja nopeampaa tehdä puhe yksin. Mutta kuten niin usein opiskelijoille perustelemme: ryhmässä on hauskempaa ja tuotos on enemmän kuin osiensa summa. Juuri niin se meni. Oli valtavan rikastuttavaa tutustua näihin osaaviin kollegoihin.

Ensin keräilimme opetusmyyttejä Padlet-seinälle ja sitten mietimme, miten niitä opetuksessamme murramme. Etsimme Finnasta vanhoja yliopistokuvia. Aikamoisia helmiä löytyikin, kuten tämä kuva arkkitehtiopiskelijoista 1920-luvulta. Kontrastiksi liitimme settiin kuvia omasta virkeästä ja yhteisöllisestä arjestamme. Kukaan meistä ei tee työtä yksin vaan monenlaisissa verkostoissa. Itse koen, että opetuspalkinto kuuluu kauppatieteiden laitoksen huippuaktiiviselle operyhmälle, joka noin kerran kuussa kokoontuu miettimään erilaisia pedagogisia kysymyksiä.

Ilmeisesti puhe onnistui mukavasti, sillä olemme saaneet siitä runsaasti myönteistä palautetta tutuilta ja tuntemattomilta. Myös juhlapuhuja, Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen kiitti meitä erikseen.

Avajaisten jälkeen piti kiirehtiä kahville, koska Terhin ja Satun oli jouduttava Kuopion kampukselle menevään bussiin. Minulla oli myös oman laitoksen työkavereitten kanssa tapaaminen, jonka hedelmiä päästäneen katsomaan Tutkijoiden yössä 29.9. ;) Kauniin kahvipöydän äärellä olisi kyllä nautiskellut pitempäänkin.

Auringonlaskua kohti kotiin ajellessamme rupesin suorastaan hellämieliseksi ajatellessani, että minusta ei ikinä pitänyt tulla opettajaa, koska perheessä oli sitä lajia jo riittävästi, useammassa sukupolvessa.

Ja oikeastaan yliopistotyöni alkoi Joensuusta, sillä v. 1987 olin ensimmäisen kerran mukana yliopistotiedottajien talvipäivillä, jotka tuolloin pidettiin juuri Joensuussa. Meistä otettiin yhteiskuva Carelian rappusilla. Nyt samassa talossa, eri merkeissä. Vähän samanlainen tunne kuin silloin, kun Jyväskylässä ennen väitöstilaisuuteni alkamista katselin ikkunasta alakouluani. Sama paikka, eri tunnelma, ja kovin monta vuotta elämää välissä.

Eikä tässä vielä kaikki: tänä aamuna töihin tullessani sain omalta laitokselta näin upeat kukat <3 Kyllä kelpaa <3

Juttu lukuvuoden avajaisista

Taitavien opettajien puhe