16.2.2016

Mazurin jäljillä

Entisessä elämässäni viestintäammattilaisena tein töitä aika urakkaluonteisesti ja vauhdikkaasti sen kummemmin teorioihin paneutumatta. Yliopistotyössä olen opetellut ammentamaan tutkimustiedosta sekä opetukseni että tutkimukseni ytimiä. Siksi tuntuu luontevalta tehdä niin myös flippariprojektissa.

Saarelaisen Markku on ladannut kiitettävän määrän artikkelivinkkejä flipparien Moodle-sivuille. Siellä on sekä tutkimustietoa että käytännön How to -oppaita. Flippauksen Field Guide kertoo havainnollisesti flippauksen periaatteet. Tarjolla on myös flippauksen ”isien” Eric Mazurin, Aaron Samsin ja Jonathan Bergmanin kirjoituksia.

Toisaalta on niin, että tieto myös lisää tuskaa. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän törmää myös haasteisiin, epäonnistumisiin ja kyseenalaistamisiin.

Löysin netistä tällaisenkin ryhmän, joka on tarkoitettu kaikille flippauksesta kiinnostuneille. Siellä oli hauskoja ja havainnollisia neuvoja opetusvideoitten tekoon, videoina tietysti:
http://flippedclassroom.org/

Muuten olen tänään erityisesti etsinyt edelleen joka ekonomin viestintätaitoja. Sijoittaisin ne mielelläni tähän Viitalan (2005) pyramidiin, jonka alkuperäinen tarkoitus on tosin ollut kuvata johtajan kompetenssialueita.



Malli on kuin jäävuori: ylin kompetenssialue on näkyvin ja saavutettavissa koulutuksen ja työkokemuksen kautta, kun taas pohjakerrokset ovat henkilökohtaisempia ja vaikeammin arvioitavissa.

Jäin pitemmäksikin aikaa kiinni Conradin ja Newberryn artikkelin (2012, Journal of Education for Business), jossa he käsittelevät sekä liike-elämän tärkeimpien viestintätaitojen tunnistamista että niiden opettamista. Heidän perusteellisen kirjallisuuskatsauksensa (mukana oppikirjoja, tutkimuksia ja ammattilaisten puheenvuoroja) pohjalta kehittelin listoja joka ekonomin viestintätaidoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti