20.11.2018

Syksyn kehittämisprojekteja, osa 2: Ensimmäinen avoimen yliopiston kurssini

Monet opekaverit erityisesti laskentatoimen ja rahoituksen puolella ovat aivan mestareita urakoimaan kursseja myös avoimen yliopiston verkkokurssitarjontaan. Oppiaineitten rahat ovat näinä päivinä tiukassa ja avoimen kursseista maksetaan – ei siis opettajille vaan oppiaineille. Niinpä toivetta versioida omaa opetusta avoimeen on esitetty tihenevään tahtiin meille jokaiselle.

Reilu vuosi sitten päätin edistää asiaa sen verran, että hankin aiheesta osaamista. Olen käynyt yliopistomme tarjoamaa Verkko-opetuksen asiantuntijavalmiudet -koulutusta (10 op) nimenomaan siksi, että osaisin viisaasti suunnitella ja toteuttaa verkkokursseja. Syksy 2017 keskittyi verkkokurssien pedagogisiin ja teknologisiin ratkaisuihin ja kevät 2018 viestintään ja vuorovaikutukseen.

Periaatteessa koulutus olisi ollut mahdollista paketoida vuodessa mutta tarvitsin opetuskokeilua varten oikean kurssin ja sekä vertais- että opiskelijapalautteen kokeilustani, joten saan koulutuksen valmiiksi vasta vuodenvaihteessa. (Jos jotakuta kiinnostaa, kurssin portfolioluonnos on tämän sivun laidassa.)

On ollut erittäin hyödyllistä kehittää Markkinointi- ja yhteisöviestinnän kurssia tuon koulutuksen yhteydessä. Tämä kurssini (tuntee myös nimen MYVI) on ollut hyvä kehitettävä siksi, että substanssi on ydinosaamistani. Olenkin pyöritellyt sitä jo monista näkökulmista: pedagogiikka on tutkivan oppimisen pedagogiikka, menetelmänä flippaus, on käytetty simulaatioita ja case-työskentelyä.

Kurssia on opetettu vuosittain sekä Kuopiossa että Joensuussa, välistä tiiviimmällä, välistä harvemmalla tahdilla. Nyt viime vaiheessa päätettiin, että se pidetään luokkaopetuksena vuorovuosin eri kampuksilla ja verkkoversiota tarjotaan sitten niille, jotka eivät pääse luokkaopetukseen sekä niille, joille opetusaikataulut eivät matsaa (kuten sivuaineopiskelijat).

Olen siis tehnyt MYVI-kurssista nyt verkkoversion sekä perusopiskelijoita että avoimen yliopiston opiskelijoita varten. Olen oppinut valtavasti uutta verkkoympäristön ominaispiirteistä ja Moodlesta, kuten
- jäsentelemään kurssin moduuleihin ja aikatauluttamaan kurssin neljännesvuosipaketteihin (avoimen opiskelijoille lopputyön palautuspäivät neljästi vuodessa)
- luomaan vuorovaikutteisuutta ja ohjaustilanteita verkkoon
- käyttämään tenttityökalua – tällä kurssilla sillä ei tosin tehdä tenttejä vaan sitä käytetään oppimisen itsearviointiin
- tekemään vertaisarviointitehtäviä keskustelualueelle niin, että opiskelijan pitää ensin palauttaa oma työnsä ennenkuin hän näkee toisten palautukset
- käyttämään opintojen edistymisen seurantatyökalua (hauska ja havainnollinen sekä opiskelijoille että opettajalle!)
- hyödyntämään entistä paremmin Moodlen arviointikirjaa.

Jonkin verran yllätyksiä on tässä viime vaiheessa tullut sen kanssa, että avoimen Moodle ei olekaan ihan samanlainen kuin perusopintopuolen. Olen esimerkiksi tottunut käyttämään Turnitin-plagiaatintunnistusohjelmaa kaikissa kurssipalautuksissani mutta avoimessa se ei ole ollut käytössä lainkaan.

Ilman Tainaa (Rytkönen-Suontausta) ja Perttua (Suhonen) tämä ei olisi ikinä onnistunut. Taina istui huoneessani kokonaiset kaksi tuntia testaamassa kurssin eri palikoita ennen sen avaamista. Ja suunnilleen joka maanantaiaamu tavoittelen Perttua jonkun kysymyksen kanssa. Arvostan myös avoimen yliopiston Heli Reijosen ystävällistä ja käytännönläheista briiffausta uudelle opettajalle. Kiitos avusta ja kärsivällisyydestä, ihmiset <3  Ilmainen vinkki avoimeen: välttyisitte ehkä joiltakin harmailta hiuksilta, jos teillä olisi vaikkapa verkkosivuille koottuna Avoimen yliopiston opettajan ABC.

On ihan selvää, että kun jotain tekee ensimmäistä kertaa, kaikki ei voi olla täydellistä (voiko koskaan?). Näin melkein painajaisia sähköpostitulvista, kun mikään ei toimi, mutta ihmeen vähällä olen vielä päässyt. Toisaalta kurssi avattiin sekä omille opiskelijoillemme että avoimen opiskelijoille vasta marraskuun alussa, joten vielä voipi ongelmia ilmaantua. Mutta onpa yritetty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti