Ikävä on!

Leijun yhä, kiitos sen kokemuksen, että tiistaina näin ensimmäisen kerran puoleen vuoteen sekä opiskelijoita että työtovereita kasvotusten.

Ai että onkin ollut ikävä!

Saara esittelee laitosta, Outi-Maaria varmistaa siirron naapurisaliin.

Onhan tässä toki hankittu vaikka minkälaista Zoom-kokemusta ja opetettu toisillekin vuorovaikutteista verkko-opettamista, mutta silti. Live on live.

Samalla muistin taas, miten hirveän kivoja työkavereita minulla onkaan. Kahvihetki heidän kanssaan fukseille esittäytymisen jälkeen tuntui NIIN hienolta!

Kuopion kauppatieteiden laitoksen henkilökuntaa fukseille esittäytymässä.

Kaipaan Outi-Maarian reippaita aamuaskeleita ja "Huomenta Helena!" -huikkausta.

Kaipaan sitä, että Markus ja Eeva tulisivat kysymään, lähdenkö lounaalle.
Kaipaan Riikkaa istahtamaan huoneeni nurkkaan ja vaihtamaan kuulumisia.

Kaipaan kuulla Sallan tietokoneen kilahduksia naapurihuoneesta ja Christinan matalaa puhelinääntä toiselta puolelta käytävää.
Kaipaan Merviä kahvihuoneen nurkassa ja jutustelua lastemme opinnoista.
Kaipaan peruskurssin opetusideoitten ja muutosjohtamisen kirjallisuuden jakamista Esan kanssa.

Kaipaan Saaran korkojen kopinaa ja valoisaa hymyä.
Kaipaan Pedatiimin kokouksia ja kokemusten jakamista etäyhteydellä Joensuun kampuksen Mirjamin, Päivin, Hannan ja muitten kanssa.

En kaipaa sitä, että työhuoneen ikkunan takaa kaadettiin komea kuusikko ja tilalle rakennettiin Novapoliksen uusin rakennuskompleksi. Onneksi se taitaa olla vähän vaihtelevampi väreiltään kuin tähän mennessä nähty ankeanharmaa pelti. 

Muutenkin kauppatieteiden laitoksen Kuopion tilat ovat syrjässä ja epäkäytännölliset mutta tähän toivottavasti tulee parannus muutaman vuoden aikajänteellä.

Mutta ihmisiä kaipaan, ja sitä vähäistä yhteisöllisyyttä, mitä voi olla silloin, kun työtä tehdään eri kampuksilla, eri kaupungeissa, joskus eri maissa ja mantereillakin.

Pelkkä työasioista puhuminen ei riitä. Oikeaan yhteisöllisyyteen ja ihmisenä olemiseen tarvitaan paljon enemmän.