6.5.2016

Lukukausimaksuista

Lukuvuoden viimeinen kurssini päättyi tällä viikolla. Tykkään tästä kurssista aivan hurjasti. Aiheena on muutoksen johtaminen ja opiskelijat olivat tänä vuonna 15 eri maasta: Portugali, Sambia, Egypti, Ukraina, Bangladesh, Venäjä, Ghana, Intia, Kenia, Nigeria, Vietnami, Kiina, Saksa, Ranska ja Suomi.

Kun ryhmäesitykset oli pidetty, afrikkalaiset opiskelijat käänsivät musiikit täysille ja ryhtyivät tanssimaan <3


On huimaa, miten monikulttuurinen ryhmä haastaa keskustelemaan ja oppimaan. Siksi olen tänä keväänä hiukan surullisenakin miettinyt, mitä lukukausimaksut merkitsevät oman kurssini / yliopistomme / kaupunkimme / koko Suomen kansainvälistymisen kannalta.

LEAD-kurssin opiskelijat olivat selvästi aika kuohuksissaan lukukausimaksujen takia. Kukaan tutkinto-opiskelijoista ei olisi tullut Suomeen, jos heidän olisi pitänyt maksaa lukukausimaksuja. He olisivat ilman muuta menneet sellaiseen maahan, missä työllistyminen on varmempaa, ilmapiiri avoimempi ja ilmasto miellyttävämpi.

Toivon, että jossain yliopistomme osassa on tosissaan arvioitu lukukausimaksujen vaikutuksia. Sen tiedän, että tämän oman kurssini osallistujajoukko ei jatkossa varmasti ole yhtä heterogeeninen. Toisaalta se tietysti tekee opettamisesta helpompaa  – mutta kuka on sanonut, että helppous olisi myös hauskaa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti